Tilaa
Jutut

Veneiden suuri koeajopäivä järjestetään 5.-6. kesäkuuta

Tänä vuonna venemäärä on mahdollisesti entistä suurempi.

18.05.2020

TekstiTanja Paananen

Venekauppiaiden ja alan järjestöjen yhdessä järjestämä veneiden suuri koeajotapahtuma Helsingin Lauttasaaressa oli viime vuonna menestys.

Tapahtuma järjestettiin tuolloin ensimmäistä kertaa ja testattavana oli peräti 43 erilaista venettä. Koeajoja tehtiin 500 ja niihin osallistui lähes 1200 henkeä.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan koeajotapahtuman piti tänä vuonna olla jo toukokuussa, mutta korona siirsi ajankohtaa eteenpäin.

Suurin osa sovituista veneistä on kuitenkin tulossa ja isot maahantuojat ovat mukana. Paikalle saadaan myös uusia veneitä, jotka eivät vielä viime vuonna olleet koeajettavina.

Vastuullisesti vesille

Tapahtuman toteutus vaatii järjestäjiltä tällä kertaa hieman tarkempaa suunnittelua ja jotain muutoksia järjestelyihin. Hygieniasta on huolehdittava, ihmismääriä kontrolloitava sekä ihmisten välisiä etäisyyksiä pystyttävä hallitsemaan.

”Aluehallintovirastot antavat kesää koskevista tapahtumista tarkemmat ohjeet myöhemmin. Vastuullisena järjestäjänä tulemme toimimaan niiden puitteissa”, kertoo Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

Tapahtuma järjestetään Helsingin Lauttasaaressa, Veneentekijäntien laitureilla. Alue on yli hehtaarin kokoinen ja laitureita kymmenkunta.

”Paikan päällä tuskin on yli 200 henkilöä kerralla. Vielä on tietysti vaikea sanoa, miten suosittu tapahtumasta tulee”, Pajusalo pohtii.

Koeajot on tarkoitus järjestää perhekunnittain. Veneilijöitä ohjeistetaan desinfioimiseen ja kipparit käyttävät mahdollisesti suojamaskeja ja hanskoja.

Pajusalo ja muistuttaa, että tapahtuma järjestetään kokonaan ulkotiloissa, missä pääasialliset pärskeet tulevat mereltä päin.

Venealan Keskusliitto Finnboat ry on julkaissut Veneilyn Aapinen -oppaasta uuden painoksen, jota tullaan jakamaan yleisölle koeajopäivillä. Aapinen on päivitetty vastaamaan uutta vesiliikennelakia, joka astuu voimaan 1. kesäkuuta Painos on saatavilla suomen ja ruotsin kielellä ja siitä löytyy myös ladattava nettiversio.

Tarkemmat tiedot suuresta koeajopäivästä ja veneistä tullaan julkaisemaan suomiveneilee.fi -verkkosivuilla.

Lue myös nämä

X