Tilaa
Uutiset

Veneilijöille vihdoin laituri Villinkiin

06.09.2021

Tekstimarkus ånäs

KuvatLEHTIKUVA/MIKKO STIG

Helsingin kaupunki toi kaupunkiympäristölautakuntaan itäisen saariston hoito- ja kehittämissuunnitelman. Järkälemäisessä paketissa oli kartoitettu 20 saarta. Vuosina 2021−2030 päätettiin tehtävän uudistuksia yhteensä 4,6 miljoonalla eurolla.

Veneilijät hyötyvät erityisesti retkeilyn palveluiden parannuksista. Suurin uudistus odottaa Villingissä, jossa ei ole vapaassa käytössä olevia vieraslaitureita. Nyt niitä on luvassa, kun kolmeen eri vaiheeseen jaksotettujen uudistusten aikana retkilaiturit ovat tulossa Kylänlahdelle ja Villinginlahdelle sekä Itä-Villinkiin.

Helsingin kaupungin maisema-arkkitehti Sofia Kangas kertoo, että laitureiden osalta ”tavoiteaikataulu on vuosina 20252030”.

Villingin hankkeissa saareen on tulossa myös runsaasti uusia retkeilyn palveluita, kuten merkittyjä polkuja, grillipaikkoja ja käymälöitä. Niitä on luvassa myös muille saarille. Erityisesti puuhuoltoa lisätään.

Itä-Helsingin saaret ovat laajalti veneilijöiden käytettävissä. Kuluma on ollut suurta, kun palveluverkostoa ei ole ollut.

”Huoltoa ja ylläpitoa sekä myös retkietiketistä viestintää kehittämällä saamme ratkottua ongelmia. Osittain myös se, että saariin löytää taustaltaan erilaisia ihmisiä – perheitä, nuoria, senioreita – auttaa: kukaan ei voi vallata saarta vain omiin käyttötarkoituksiinsa”, Helsingin merellistä strategiaa johtava Minttu Perttula näkee.

Vastaava ohjelma on teossa myös Helsingin ulkosaaristolle.

Lue myös nämä

X