Toisinaan satamien pistäytymislaiturit pullistelevat kävijöitä. Toripäivä, kesätapahtumat, lomakauden viikonloppu. Bensaa ja provianttia pitää saada. Toiset huomioimalla homma sujuu jouheasti.
Saapuessasi satamaan, odota vuoroasi äläkä kiilaa edelläsi odottavia. Laita lepuuttajat ajoissa laidoille ja siirry omalla vuorollasi laituriin. Saapuva väistää laiturista lähtevää. Etenkin akselivetoinen vene tarvitsee toisinaan tilaa paljon ympärilleen manöveeratessaan ulos.
Kaupassa, tai pizzalla käydessä on kohteliasta pysäköidä vene pienimpään koloon, johon se mahtuu. Näin vapautat tilaa isommille aluksille, jotka sitä tarvitsevat. Suuren laiturin keskellä keikkuva viisimetrinen ei osoita hyvää merimiestapaa.
Älä estä muiden turvallista poistumista tukkimalla niiden reittiä. Sido myös köydet niin, ettei samassa pollarissa kiinnittyneen naapurin tarvitse avata solmujasi poistuessaan.
Katso video: Näin kiinnityt paalusolmulla pollariin
Mikäli käyt tankilla, siirrä vene mittareiden edestä pois ennen torikahville siirtymistä. Septi- ja pilssityhjennykset, vesiletkut ja jätehuolto jätetään siistiin kuntoon. Auta etenkin yksin rantautuvia.
Meitä on monella tasolla olevia veneilijöitä. Älä polta päreitäsi tai moiti epävarmoja aloittelijoita. Ruuhkainen satama on riittävän jännittävä ilmankin. Tarjoa mieluummin apua.

Sumputettu vene saattaa nostaa lomakiukun. Onpa kuskia joskus sumutorvellakin etsitty siirtämään venettä. Kippari ja vuokravenepalvelu Skipperin ammattilaiset lavastivat veneilyn vaaratilanteita, aitoa vaaraa ei aiheutettu. Vaikutelma on luotu kuvan keinoin veneitä eri nopeuksilla ajamalla ja tuomalla optiikan avulla kohteet todellisuutta lähemmäs toisiaan.