Tilaa
Uutiset

Venevalmistaja XO:lta takaisinkutsu – ”vesivuoto konekaivojen tarkistusluukusta ja virhe pilssipumpun asennuksessa”

Vuodot konekaivon tarkistusluukusta ja pilssipumpun virheellinen toiminta ovat upottaneet useita XO-veneitä. XO Boats julkisti XO DFNDR ja CO Cruiser veneiden takaisinkutsun.

14.09.2018

TekstiIsmo Virta

XO:n takaisinkutsu koskee vuonna 2017  ja vuoden 2018 kesäkuuhun asti valmistettuja XO DFNDR ja XO Cruiser veneitä.

XO-veneiden uppoamiset nousivat uutisaiheeksi Suomessa ennen kaikkea turkulaisen kiinteistövälitysyhtiön toimitusjohtajajan Jethro Rostedtin veneen upottua laituriin elokuussa. Pian tämän jälkeen Turussa upposi myös toinen XO -vene, sekin kaikeksi onneksi laituriin.

XO on selvittänyt uppoamisten syytä yhdessä vakuutusyhtiöiden asiantuntiojoiden ja venelalan riippumattoman teknisen tarkastajan kanssa. Selvitysten tulosten perusteella XO päätti tehdä takaisinkutsun.

Selvitysten mukaan veneiden uppoaminen johtui kahdesta syystä. Veneiden konekaivojen tarkistusluukut eivät ole olleet tiiviitä, eli niistä on vuotanut vettä veneen pilssiin. Kun lisäksi pilssipumppujen asennuksessa on tapahtunut virheitä, pumput eivät ole toimineet kunnolla. Sisään vuotanut vesi siis on jäänyt pumpuista huolimatta pilssiin ja veneitä on uponnut.

Havaitsemansa turvallisuusriskin perusteella XO sitten päätyi takaisinkutsuun.

XO veneiden valtuutetut jälleenmyyjät tarkistavat takaisinkutsuttavat veneet ja korjaavat tarkistuksissa havaitut puutteet. Veneiden omistajille käynnit ovat maksuttomia.

”Olemme erittäin pahoillamme tapahtuneesta ja veneiden omistajalle aiheutuvasta vaivasta. Teemme nyt kaikki tarvittavat toimenpiteet  taataksemme , että nykyiset ja tulevat veneidemme omistajat voivat jatkossa turvallisin mielin luottaa hankkimiensa XO-veneiden lujuuteen ja nauttia niiden ensiluokkaisesta suorituskyvystä”, kommentoi tiedotteessa XO Boatsin toimitusjohtaja Dan Colliander.

Colliander toteaa myös, että XO tulee ”uudelleenarvioimaan veneidensä takasoan rakenteen ja teknisen toteutustavan”.

XO veneiden takaosa on hyvin matala, turkki jatkuu käytännössä samalla tasolla perään asti ja esimerkiksi peruuttaessa vettä tulvii turkille. Tämä ei ole tietenkään ongelma, jos kaikki luukut pitävät.

Jethro Rostedtin veneen tapaus on herättänyt myös paljon keskustelua ja muun muassa epäilyjä veneen takaosassa olleesta repeämästä. XO torjui nuo epäilyt jo aiemmin Kipparin haastattelussa. Takaisinkutsusta kertovassa tiedotteessakaan ei puhuta mitään rakenteiden repeämisestä, mikä olisi venevalmistajalle kaikkein hankalin asia. Luukkujen tiiviys ja pilssipumpun toiminta ovat paljon helpommin ja halvemmalla korjattavia ongelmia.

Lue myös nämä

X