Suomalaisen veneteollisuuden matokuuri jatkuu – ja tuntuu pahenevan. Viime vuodet ovat olleet venekaupassa laihoja. Monet venevalmistajat ovat supistaneet tuotantoaan voimakkaasti, ja tehtaita on ollut pitkäkin aikoja suljettuina. Ennen kaikkea tilanne on kohdistunut keskikoon veneisiin.
Oikeastaan ainoat valopilkut ovat olleet kalleimpien segmenttien veneet. Pohjalaiset valmistajat ovat purkaneet tilauskirjojaan ja etenkin luksuspursien tuotanto on pyörinyt. Tosin niihin huonot ajat harvemmin iskevät.
Nyt tilanteeseen on kuitenkin tullut muutos. Yhdysvaltain nykyhallinnon kaavailemat tuontitullit ovat synkistäneet erityisesti kalliimpien suomalaisten moottoriveneiden myyntinäkymiä. Niille vienti on elinehto ja Yhdysvalloista on viime vuosien aikana muodostunut monelle päämarkkina-alue.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpiin henkilöityvät rajut tullit, jotka tosin tällä hetkellä ovat odotus-tilassa loppukevääseen saakka, kohdistuessaan uhkausten mukaan kaikkeen tuontiin EU:n alueelta nostaisivat suomalaisveneiden hintoja voimakkaasti. Dollarin voimakas heikkeneminen suhteessa euroon, tullimaksut, mutta ennen kaikkea nyt vallitseva yleinen hämmennys talouden tulevaisuudesta ovat saaneet ostajat empimään.
Suomalaisen veneteollisuuden lippulaiva Nautor Swan rakentaa edelleen pursia, ei ehkä ihan täydellä kapasiteetilla, mutta tuotanto pyörii. Nautor on viime aikoina kertonut Yhdysvaltain markkinoiden kehittyneen suotuisasti, mistä hyvänä esimerkkinä on Nautorin ja American Magic -nimellä tunnetun America’s Cup -konsortion yhteistyö. Yhdysvallat oli aikanaan Swanien päämarkkina-alue ja maassa on ennestään noin 700 Swan-venettä. Äskettäin julkistetun yhteistyön tuloksena tarkoitus on alkaa valmistaa Swaneja Floridassa. Tällä tietoa kyse on Club Swan 28 -veneistä. Swan Cruising -veneet valmistetaan Pietarsaaressa.
Nautor kuuluu nykyään italialaiseen Sanlorenzo-konserniin, josta ei haluttu kommentoida tämänhetkistä tilannetta.
Suomen veneteollisuuden keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo näkee tämänhetkisen tilanteen Suomen koko veneteollisuuden kannalta äärimmäisen hankalana. Yhdysvalloista on muutamassa vuodessa tullut suomalaisveneiden päämarkkina-alue ja vienti sinne on viime vuonna ollut lähemmäs 50 miljoonaa euroa. Etupäässä vienti on muodostunut suurista pursista, mutta myös moottoriveneiden viennissä on selvää kasvua.
Nyt kasvun pelätään saavan äkkipysähdyksen. Kuten Oy Sargo Ab:n toimitusjohtaja Thomas Sarin totesi MTV3 Uutisissa, ”monet asiakkaat ovat ottaneet veneen hankinnassa aikalisän”. Thomas Sarinin mukaan pahinta on epävarmuus. Tulleihinkin voi tottua, mutta epätietoisuus mahdollisista tulevista talouteen vaikuttavista päätöksistä on pahinta.
Sargon tilanne on monessa mielessä hankala, sillä uudessa tehtaassa pyörii kaksi vuotta sitten lanseeratun 14,60 metriä pitkän Sargo 45:n tuotanto. Miljoona euroa maksavan mallin markkina on löytynyt perinteisten Ruotsin ja Norjan lisäksi juuri Yhdysvalloista.
Finnboatin Jarkko Pajusalo korostaa, että kyse ei ole ainoastaan valmiiden veneiden tulleista.
”Veneteollisuuteen tulee komponentteja kaikkiaan yli sadasta maasta. Tullit ja vastatullit vaikuttavat veneiden hintoihin sitäkin kautta. Yleinen epätietoisuus tulevasta vaikuttaa koko alaan.”
Jarkko Pajusalo näkee veneteollisuuden kannalta pahimpana tilanteen, että EU vastatoimena asettaisi Yhdysvaltain määräämälle, mutta kolmeksi kuukaudeksi lykkäämälle 25 prosentin tullille vastatullit, jotka koskisivat yhdysvaltalaisia veneitä.
”Yhdysvalloista tuodaan niin vähän veneitä Eurooppaan, että vastatulleilla ei ole mitään merkitystä, mutta se kiristäisi venealan tilannetta entisestään.”
Ylivoimaisesti suurin osa yhdysvaltalaisten merkkien veneistä valmistetaan nykyään Euroopassa.
Suomalaisina veneinä mielletään myös Puolassa valmistettavat Axopar ja Saxdor. Vaikka molemmat yritykset ovat suomalaisia, Suomen venevientitilastoissa ne eivät kuitenkaan näy. Merkit ovat panostaneet Yhdysvaltain markkinoille, ja kummankin yrityksen viime vuosien voimakas kasvu perustuu ennen kaikkea sikäläiseen kysyntään.
Kokkolassa toimiva Quarken Boats, joka valmistaa 27- ja 35-jalan moottoriveneitä, on vielä varsin nuori valmistaja, mutta Yhdysvalloista on nopeasti muodostunut senkin pääasiallinen markkina. Toimitusjohtaja Antero Sundberg tuskailee tämänhetkistä tilannetta.
”Pahinta on epätietoisuus tulevasta. Vaikka se ei vielä ole vaikuttanut sikäläiseen tilanteeseen, epävarmuus on pahinta.”
Sundbergin mukaan nykyisen tullin kanssa pystyy elämään. Sikäläiseen asiakashintaan 10 prosentin tullin vaikutus on noin 8 prosenttia, mikä sekin on melkoinen hinnankorotus. Vientihintaan vaikuttaa kuitenkin moni muukin tekijä kuin tullimaksu.
”Veneissä on paljon ulkomaisia osia, joiden hintaan tullit tulisivat vaikuttamaan. Toisaalta Yhdysvalloista tulevien osien osuus voidaan vähentää hinnasta, josta tulli maksetaan. Joissain tapauksissa se alentaa hinnan nousua”, Antero Sundberg avaa tilannetta.
Quarken käyttää japanilaisen Yamahan moottoreita. Sen sijaan Axopareissa ja Saxdoreissa on yhdysvaltalaisen Mercury Marinen moottorit, mikä niiden osalta alentaa tullin perusteena olevaa hintaa.
Tilanne on joidenkin valmistajien mukaan tällä hetkellä kaoottisen jännittynyt. Veneala odottaa pelon sekaisin tuntein loppukevättä, jolloin presidentti Trumpin kaikkeen EU-alueen Yhdysvaltain vientiin kohdistuvan tullin kohtalo viimeistään ratkeaa. Pahimmillaan suomalaisveneiden sikäläinen myynti pysähtyy, parhaimmillaan huokaistaan helpotuksesta.


