Tilaa
Uutiset

Veneveistolle tunnustusta Unescolta

Pohjoismainen limisaumaveneperinne hyväksyttiin mukaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Unescon luetteloissa on jo yli 600 kohdetta eri puolilta maailmaa.

20.01.2022

Tekstija kuva juha virtanen

Kyseessä on ensimmäinen yhteispohjoismainen monikansallinen hakemus, jossa mukana ovat myös Ahvenanmaa ja Färsaaret. Hakuprosessia on koordinoinut Norja.

Hakemuksen taustalla on parisataa alan toimijaa: veneenveistäjiä, yhdistyksiä, museoita ja koulutustahoja. Kulttuuriministerit kaikissa Pohjoismaissa allekirjoittivat hakemuksen.

Nimeäminen antaa tunnustusta käsityöperinteelle, sen taitajille ja puuveneperinteen turvaamiselle pohjoisilla alueilla. Hakemusprosessi on käynnistänyt jo monenlaisia hankkeita perinteen puolesta eri puolilla Pohjolaa.

”Unescon listaus antaa tunnustusta pohjoismaiselle käsin tekemisen perinteelle sekä puuveneperinteen turvaamiselle pohjoisilla alueilla. Limisaumaisten veneiden kautta tulee näkyväksi Pohjoismaiden yhteinen historia, josta nyt voidaan kertoa koko maailmalle. Tämä on hieno perusta yhteistyölle”, hakemusprosessia yhteisöjen puolella koordinoinut puuveneaktiivi Bosse Mellberg kertoo.

Limisaumainen runko on erityinen venetyyppi. Menetelmällä on veneitä rakennettu Suomessakin tuhansien vuosien ajan ja se on koko kansan perinnettä. Suomesta arvioidaan löytyvän satojatuhansia erikokoisia limisaumaisia puuveneitä. Silti ammattiveistäjiä on enää noin 50. Pitkällä aikavälillä veneenrakennustaito ja veneiden käyttötuntemus voivat olla vaarassa.

”Veneenrakennustaidon osaaminen on turvattava jatkossa. Hyvin rakennettu puinen limisaumavene on kevyt, hyväkulkuinen ja ekologinen. Veneet ovat kuitenkin aina muuttuneet ajassaan. Unescolta saatu tunnustus on omiaan tukemaan tämän arvokkaan kulttuurihistoriallisen perinnön säilyttämistä ja ennen kaikkea kehittämistä”, Jari Vanhatalo, Suomen puuveneveistäjien yhdistyksen puheenjohtaja, sanoo.

Lue myös nämä

X