Päijät-Hämeessä käynnistyy kesällä Vesivahdit 2026 -kampanja, jossa kansalaisia kannustetaan havainnoimaan sinilevätilannetta. Tavoitteena on täydentää viranomaisten seurantaa ja tuottaa parempi kuva vesistöjen tilasta. Kampanja-aika on 6.5.-6.9.2026.
Kampanjan toteuttavat Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö ja Suomen ympäristökeskus. Havaintoja kerätään eri puolilta Päijät-Hämeen järviä, muun muassa Vesijärvellä. Myös havainnot esimerkiksi näkösyvyydestä, lämpötilasta ja roskaantumisesta ovat tervetulleita.
Kansalaisten tekemät havainnot tuovat tärkeää lisätietoa erityisesti paikallisista ja nopeasti muuttuvista tilanteista. Havainnot auttavat tunnistamaan kukintojen alkamista, seuraamaan niiden kehitystä ja tuottamaan lyhyen aikavälin aineistoa tutkimuksen käyttöön.
Sinilevän määrä arvioidaan yksinkertaisella asteikolla, joka vaihtelee ei sinilevää -havainnosta runsaaseen esiintymiseen. Havainnot tallennetaan Syken ylläpitämään Järvi-meriwiki-palveluun, jonka kartalla tuoreimmat havainnot ovat nähtävillä viikon ajan.