Tilaa
Jutut

Vielä kelpaa uida! – Vedet ovat edelleen huomattavan lämpimiä

Vuodenaikaan nähden Itämeri saattaa syksyn tullen voimistaa sateita. Sadealueet keräävät lisävoimaa lämpimästä merestä, joten rannikkoalueilla ja saaristossa runsaille syyssateille on tänä vuonna hyvät edellytykset.

04.09.2019

TekstiJukka Hiiro

Torstaiaamun 29. elokuuta mittauksissa sisävedet ovat kautta maan normaalia lämpimämpiä, paikoin poikkeama lämpimämpään suuntaan on jopa viitisen astetta. 20 asteen raja ylittyi tänään vielä Lohjanjärvessä, muualla maan etelä- ja keskiosassa vedet ovat 17-20 -asteisia, Lapissa 13-17 -asteisia.

Aurinkoinen ja heikkotuulinen sää on pitänyt vesistöt lämpimänä, eikä notkahdusta ole lähiaikoinakaan näköpiirissä. Vedet pysyvät vuodenaikaan nähden varsin lämpöisinä. Myös merialueilla on mitattu korkeita pintaveden lämpötiloja: pohjoisella Itämerellä pintavesi on vielä yli 18-asteista.

Tilastojen mukaan vesistöt lähtevät viilenemään elokuun alkupäivinä, vaikka vanhan kansan sanonnan mukaan “Jaakko heittää kylmän kiven veteen”. Jaakonpäivää vietetään suomalaisessa kalenterissa 25. päivä heinäkuuta. Onkin puhuttu, että Jaakon sijasta kylmän kiven vesistöihin viskoo ennemminkin Salme. Salmenpäivää vietetään 5. elokuuta.

Vuodenaikaan nähden Itämeri saattaa syksyn tullen voimistaa sateita. Sadealueet keräävät lisävoimaa lämpimästä merestä, joten rannikkoalueilla ja saaristossa runsaille syyssateille on tänä vuonna hyvät edellytykset.

Järvien pintavesilämpötiloja voi seurata täältä: https://www.foreca.fi/Finland/jarvien-lampotila

Lue myös nämä

X