Tallinnan länsipuolella olevan Kakumäen lahden rannalla oleva samanniminen venesatama aloitti toimintansa toukokuussa. Satamaan ajetaan Naissaaren eteläpuolitse kulke valta väylältä. Noin 3 mpk pistoväylää ei ole vielä merkitty karttoihin, mutta helppo reitti yli kivettömän lahden sataman edustalle vie koordinaatteihin 59°27,07’ P, 24°36,19’ I.
Aallonmurtajan takana on yli 300 veneelle tarkoitettu, jopa 4 m syvä allas. Suurin osa paikoista on lukituissa ponttonilaitureissa kausiasiakkaille, mutta vieraita voidaan satamakonttorista ohjata tyhjiin paikkoihin.
Vieraspaikkoja on aisakiinnityksellä satamarakennuksen edustalla, lähellä polttoainepistettä. Vuorokausihinnaksi on ilmoitettu 25 euroa alle 15 metriä pitkiltä veneiltä. Siihen sisältyy satamarakennuksen pesu- ja saunatilojen käyttö. Peruselintarvikkeita myy kioski, ravintolan luvataan aukeavan elokuussa.
Ympäristö on vielä pitkään työmaata, sillä Haven Kakumäe on osa suurempaa, koko aluetta koskevaa projektia. Valmiina on jo joitakin halleja veneiden talvisäilytystä ja huoltoa varten.
Tallinnan keskustaan on kymmenisen kilometriä. Autoja ja polkupyöriä vuokrataan satamassa. Keskustaan vievän bussin reittipysäkki tullee sataman pihaan jo tämän kesän aikana.