Äänestyksessä veneilijät arvostivat vanhan vaalimista ja tasokkaita palveluita.
Gullkrona on perinteinen, monille sukupolville tutuksi tullut satama. Saaren vuonna 2016 ostaneet Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin avasivat paikan veneilijöille kymmenen vuoden tauon jälkeen 2019.
– Olemme erittäin otettuja tästä tunnustuksesta. Palkinto on ansaittu tunnustus saarta hoitavalle Ben Rosenlundille perheineen sekä ravintolan Tom Hildénille, Saara Kankaanrinta kertoo.
Gullkronan asiakkaissa on monia, jotka ovat jo lapsena vierailleet satamassa. Kävijät kiittävät, että henki on onnistuttu säilyttämään.
– Eniten palautetta saamme siitä, että nostalgista satamaa on vaalittu hyvin. Olemme uusineet lasten lossin, laiturit, saunan ja tehneet kierrätyspisteen ja lisää huusseja. Uusiin kävijöihin varmasti vetoaa tunnelma ja luonnonläheisyys. Uskon, että jaamme monien vieraidemme kanssa merkityksen tunteen, jota konkreettiset toimet Itämeren elonkirjon hyväksi tuovat, Kankaanrinta sanoo.
Sysmän Ilola Inn valittiin Vuoden vierassatamaksi sisävesiltä jo toisen kerran peräkkäin. Sataman vieraat arvostavat tasokkaita palveluita ja tyylikkyyttä.
– Vuoden vierassatama -tunnustus oli selvästi viime kesänä asiakkaillamme tiedossa. Melkein kaikki huomioivat tämän ja esittivät onnittelunsa, kertoo palkinnosta ilahtunut hotellipäällikkö Satu Ärling.
SPV:n satamakomitea jakaa lisäksi kunniamaininnat neljälle satamalle. Merialueilta huomioitiin Bodö Saaristomereltä ja Rödhamn Ahvenanmaalta. Järvi-Suomesta kunniamaininnan saavat Kuhmoisten Sahanranta sekä Puumalan Sahanlahti Resort.
Äänestyksessä haettiin rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikkisatamaa. Ääniä annettiin kaikkiaan noin 2 400. Vuoden vierassatama -palkinnolla innostetaan vierasvenesatamia kehittämään palveluitaan. Palkintoon sisältyy satamatoiminnan kehittämiseen tarkoitettu Suomen Messusäätiön myöntämä 2 500 euron palkinto kummallekin voittajalle.
Gullkronasta voit lukea lisää Kipparista 8/2021 ja Ilola Inn:stä Kipparista 5/2021.