Vaikka puhutaan veneilypäivien muuttumisesta entistä lyhyemmiksi ja harvemmiksi, eivät matkaveneet ole kadonneet vesiltä. Eihän matkaveneily ole loppunut. Yhä edelleen ihmiset viettävät kesälomaansa vesillä.
Muuttuneet ovat vaatimukset veneen varustelussa. Kodin kaltaiset olosuhteet ovat tulleet entistä tärkeämmiksi, veneisiin halutaan mukavuuksia, valoa ja lämpöä. Ennen kaikkea pentteristä on tullut aiempaa tärkeämpi osa veneen varustelua.
Saariston kauppapalvelut ovat rajalliset. Kauppoja on harvassa ja valikoimat keskittyvät lyhyen sesongin vuoksi olennaiseen. Niinpä venejääkaapin on oltava riittävän tilava. Hellan tehokas ja käytännöllinen. Ruokailu- ja keittoastioille on oltava paikka, puhumattakaan kuivatuotteista. Pesualtaiden tulee soveltua suurtenkin astioiden pesuun.
Veneissä halutaan syödä hyvin. Mikään ei kruunaa veneilypäivää samalla tavoin kuin yhdessä oman veneen pentterissä kokattu ilta-ateria.
Keraaminen kaasuliesi on helppo puhdistaa
Tehokas liesi on keskeinen osa hyvin varustettua pentteriä. Takana ovat ajat, jolloin perunoita keitettiin spriikeittimen ikuisuudelta tuntuvassa tahdissa. Maasähkö on tuonut veneisiin mikroaaltouunit ja sähköliedet, mutta yhteyttä sähköverkkoon ei ole joka paikassa. Silti on syötävä.
Kaasu on ollut jo pitkään monen venelieden käyttövoima. Kun kotona on totuttu induktiolieden nopeuteen, voivat muut liedet tuntua auttamattoman hitailta. Kaasuliesi sen sijaan on aivan yhtä nopea kuin induktioliesi ja siksi erinomainen valinta veneeseen.
Jotkut arastelevat avoliekkiä kajuutassa. Dynacook X2 Minissä ei ole avointa liekkiä, vaan keraaminen keittotaso. Kaasuliekki kuumentaa keraamisen levyn, minkä ansiosta lämpö jakaantuu tasaisemmin levylle ja mikä parasta, näkyvillä ei ole avotulta.
Keraaminen kaasuliesi on avoliekkiä turvallisempi käyttää, sillä se reagoi liekin säätöihin hieman hitaammin kuin avoin liekki. Ylikiehumisen vaara on tällöin pienempi. Mutta jos niin sattuisi käymään keraaminen levy on huomattavasti helpompi puhdistaa kuin avoliekkinen liesi polttimineen.
Liedessä on kaksi keittoaluetta, jotka kumpikin lämpenevät omalla liekillään. Valmistajan mukaan keraaminen kaasuliesi säästää kaasua merkittävästi, sillä suljettu liekki ei lämmitä ympäristöään yhtä lailla kuin avoin liekki, vaan liekin tuottama lämpö kohdistuu tarkemmin kuumennettavaan astiaan.
Dynacook X2 mini on varustettu kosketussäätimin ja liedessä on ns. boost-toiminto. Se on myös varustettu turvalukituksella. Keramiikkalevy on musta, samoin anodisoitu alumiinirunko. Korkeudeltaan Dynacook X2 mini on 70 millimetriä ja kooltaan levy on 460 x 280 mm.
Dynacook X2 -keraaminen kaasuliesi Maritim-jälleenmyyjiltä ympäri maan. Tarkista lähin jälleenmyyjäsi https://maritim.fi/jalleenmyyjahaku/





























