Tilaa
Testit

Yamarin Cross 55 BR – Kepeäksi uudistunut

Yamarin Cross -mallisto uudistuu hitain askelin. Nyt tummat sävyt ovat väistymässä ja tilalle tulee raikasta kepeyttä.

08.11.2024

Tekstiari inkinen

Kuvattomi tähti

Kahdeksan vuotta on lyhyttempoisessa nykymaailmassa pitkä aika yhdelle venemallille, olkoon miten hyvä tahansa. Cross 54 BR on nykymuodossaan elänyt sen enemmän tai vähemmän samanlaisena. Pieniä muutoksia on ajan mittaan tapahtunut, mutta perusta on pysynyt samana huolimatta omistajan vaihdoksesta. Nykyään Cross kuuluu samaan Yamahan verkostoon kuin Buster.

Uusi aika, uudet ideat

Ei 54 BR vieläkään näytä poistuneen valmistajansa hinnastosta. Sen sijaan rinnalle on syntynyt uuden muotokielen Cross 55 BR, jonka voisi ajatella olevan 54:n uudistettu malliversio. Näin ei kuitenkaan taida olla.

Cross 55 BR on merkittävästi suurempi kuin 54 BR. Eron huomaa ennen kaikkea painosta ja moottoritehosta. 55 BR painaa runsaat 200 kiloa enemmän kuin 54 BR. Sen tehosuositus on 80–115 hevosvoimaa, kun 54 BR:n suositusalue on 50–70 hv.

Uusi 55 BR muistuttaa tyylillisesti jo vanhempaa 62 BR:ää ja sen V Max -versiota. 55 BR on päälinjoiltaan suoraviivainen, keula on voimakkaasti kaartuva, perän alue on väljä ja monitasoinen. Ilme poikkeaa hyvin voimakkaasti vanhasta 54 BR:stä. Kaiken kaikkiaan uutuus on hyvin raikas ilmestys, eikä vähiten rungon valkoisen teippauksen (lisävaruste) ansiosta.

Lue esittely Vene-lehdestä 11/2024.

Tuulilasi on aiempiin malleihin verrattuna hieman korkeampi peräänkin päin. Etuistuimilla on erittäin suojaisa olla.

Leveä kulkutie, epäsymmetriset pulpetit, mustat tuulilasin kehykset, knaapit ja kaiteet sekä vaalentunut värimaailma erottavat Crossin uuden malli-ilmeen.

Yamarin Cross 55 BR

Hinta alk. 43 400 €

Kokonaispituus 5,54 m, leveys 2,24 m, paino 795 kg (ilman moottoria), kantavuus 6 hlöä/650 kg, moottoritehoalue 80–115 hv, pohjan V-kulma 18°, pa-säiliö 107 l, CE-luokka C

Alkaen-hinta sisältää Yamaha F115 LB -moottorin (kampanjahinta)

Koeajoveneen moottori Yamaha F115 LB

Koeajoveneen hinta vakiovarustein 43 400 €

Suunnittelu R23 Marine, Nothern Lights, Yamaha Team, valmistuttaja Oy Inhan Tehtaat Ab, Raisio, valmistaja Oy Inhan Tehtaat Ab, Ähtäri, ja Fenix Marin, Valkeakoski, valmistusmaa Suomi.

Vakiovarusteet, mm. kuomukotelo, kaksiosainen väliovi, lepuutinkiinnikkeet, sammutin, hydrauliohjaus, virtaliitin 12V/Usb-A, tuulilasinpyyhin, Yamaha-ajonesto, Cross Q 10 -monitoiminäyttö, uimatikas, mustat kaiteet, knaapit ja kansiheloitus, peräkuomu, offshore-istuimet ja istuintyyny, istuinten suojahuput, Softdeck-pinnoite keulassa ja peräkannella.

Lisävarusteet, mm. Cross Q 12 -näyttö 500 €, keulatikas 255 €, avotilan ja uimatasojen Softdeck-pinnoite 500 €, 2. tuulilasipyyhin 280 €, Premium Edition (audio & veshiihtokaari) 850 €, kalakaiku 665 €, syvyysluotain 380 €, trimmitasot 1 250 €, offshore-istuimen joustojalusta 1 250 €, keulapenkin pehmuste 165 €, keulamoottoriteline 220 €, uisteluakun teline keulaan 110 €, rantautumisvälineet 289 €, etutilan peite 360 €, satamapeite 620 €, vapateline vesihiihtokaareen 72 €, perän aurinkopeti 215 €, teipattu runko 1 050 €, pohjan maalaus (primeri + eliönesto) 950 €.

Myynti: cross.boats/fi/jalleenmyyjat

Cross alumiiniveneet

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.

Lue myös nämä

X