Puolan veneteollisuudelle 2000-luvun alku oli nopeaa nousua kahdessakin mielessä. Ensinnäkin lukumääräisesti, kun läntiset valmistajat ja brändit koettivat saada kaiken irti tuolloin vielä huimasta erosta työvoimakustannuksissa. Toiseksi laadullisesti, sillä uusi tuotanto suunnattiin nimenomaan läntisille markkinoille.
Uusien merkkien, vanhoille tehdyistä alihankinnoista puhumattakaan, piti vastata totuttua laatutasoa hintaeroista huolimatta. Onkin hauska selata tuon ajan testiraportteja, joissa toistuu usein arvio "yllättävän hyvästä" laadusta ja viimeistelystä hintaan nähden.
Samaa mieltä olivat ilmeisesti ostajat, sillä tähän päivään mennessä Puola on noussut kappalemäärillä mitattuna Euroopan johtavaksi moottoriveneiden valmistusmaaksi.
Ihan helposti ei selviä, kuinka suuri tarkalleen oli esimerkiksi tässä esitellyn, vuoden 2010 Quicksilver 620 Flamingon hintaero kilpailijoihinsa uutena. Valmistaja muutti mallistojaan niin nopeasti, ettei tätä venettä löydy valmistusvuosiensa luetteloista Suomesta lainkaan. Lähin verrokki, sama vene muutamaa vuotta aiemmin Örnvik-nimellä, oli kuitenkin heittämällä 10-20 prosenttia kaltaisiaan huokeampi.
Lue koko artikkeli
TILAA KIPPARI-LEHTI
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.