Askeladden on perinteinen norjalainen merkki, mutta valmistetaan Puolassa samassa tehtaassa, josta tulee mm. Nimbuksia. Puola onkin eurooppalaisten veneiden suurin tuotantomaa. Suomalaisiksi mainituista veneistä siellä tehdään mm. Axopar ja Saxdor.
Askeladden C91 Cruiserin sisätilat ovat DC-veneelle hyvinkin matkavenemäiset. Neljä henkeä viettää lomansa vesillä helpostikin, ja erityisesti, jos pari kyytiläisistä on lapsia.
Keskimittainen veneilijä voi kävellä Askeladden C91 Cruiserin kajuuttaan pystypäin. Se ei tämän kokoluokan ja mallin veneissä ole aivan tavanomaista. Jopa Askeladdenin wc:ssä on useimmille meistä seisomakorkeus, 1,80 metriä. Muuten kajuutan sisäkorkeus on 1,84, eli kiitettävän paljon. Juuri sisätilat erottavat Askeladdenin kaltaisistaan.
Myös ovella suljettava keulakajuutta on ylellisyys, jota harvemmin DC-veneissä näkee. Kajuutta on avara, muun muassa vuoteen yläpuolelle on jäänyt rutkasti ilmatilaa.
C91 Cruiser on hyväksytetty kymmenelle hengelle, eikä istumapaikoista paljoa puutu. Kahdeksan istuu avotilassa suuremmin tunkematta, pöydän ääressä istuu helposti kuusi.
Kuskilla on oma paikkansa, ja paapuurin puolella on istuin kahdelle. Sohvan selkänojan voi kääntää myös etuasentoon, jolloin pöydän ympärillä on U-muotoinen sohva. Myös peräpenkin selkänoja kääntyy, ja kolmelle istujalle avautuu perässä mukava maisema tulosuuntaan.
Lue koeajoraportti Vene-lehdestä 12/2024
Askeladden C91 Cruiser
Hinta 305 500 €
Kokonaispituus 9,10 m, leveys 2,99 m, syväys n. 0,60 m, paino 3 300 kg ilman moottoria, kantavuus 10 hlöä/950 kg, suurin teho 600 hv, pa-säiliö 465 l, vesisäiliö 100 + 40 l, jätevesisäiliö 75 l, dieselsäiliö 25 l, CE-luokka C
Koeajoveneen moottori Mercury Verado V10 400 XXL
Koeajoveneen hinta sisältäen Top Line -varusteet 305 500 €
Valmistuttaja Askeladden Boats AS, valmistaja Model Art SP, Ostróda, valmistusmaa Puola.
Myynti E3 Marin, Porvoo
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.

