Kenelle: Yhtenäistä avotilaa kaipaavalle mökkiläiselle, joka ei halua keskipulpettia katkaisemaan ”tanssilattiaansa”. Otollinen alusta heittokalasttukseen.
Trooper Liten mallisisarukset eroavat toisistaan vain kuljettajan paikan suhteen. Pulpetti on sijoitettu SC-versiossa perinteiseen paikkaan, laitaan peräpenkin eteen.
Kaksi erimittaista testaajaa totesivat vuorollaan, ettei ergonomiassa päästä samaan toimivuuteen kuin keskipulpettiversiossa. Ratti ja kaukosäätölaite ovat kuskin käsiin liian korkealla – peräpenkki on liian matala.
Suosituksen ylärajan voimanlähde, viisikymppinen Tohatsu toi koeajoon oman mielenkiintonsa. Kun ohjauspiste on takana, keula nousi liukuun lähdettäessä selvästi. Maksimiteholla kynnys ohittui kuitenkin nopeasti. Toisen miehen peräpaino hidasti muttei estänyt liukuun pääsyä.
Painopiste näkyi myös siinä, että sivupulpettimallin sai trimmattua todella kevyeen kulkuasentoon. Yksin ajettaessa ilmeni pientä levottomuuttakin 32 solmun huippunopeutta lähestyttäessä. Kaarreajoa häiritsi potkurin huono pito.
Kaikkiaan 50-hevosvoimainen on kaksin tai isommalla porukalla liikkuville rahan arvoinen vaihtoehto, samoin toki suorituskykyä kaipaavalle yksinveneilijälle. Lisähinta kolmekymppisillä varustettuihin paketteihin on kohtuullisen tuntuiset 1500–1700 euroa.
Pulpettiversioiden hintaerot lasketaan satasissa, joten venevalinnan ratkaisevat käyttötarkoitus ja omat mieltymykset.
Alutroll 465 Trooper SC Lite
Pituus 4,65 m, leveys 1,96 m, paino (ilman moottoria) n. 330 kg
Valmistusmateriaali alumiini, henkilöluku 4, CE-luokka C
Tehosuositus 30–50 hv, koeajomoottori Tohatsu MFS 50 AETL
Vakiovarusteet mm. hitsatut keula-, sivu- ja takakaiteet, automaattinen pilssipumppu, lukittavat säilytystilat 2 kpl
Lisävarusteet mm. istuinpehmusteet, takapenkin selkänojapehmuste, vapalaatikko, lisäistuinlaatikko
Valmistaja Haltica Oy, valmistuspaikka Keuruu
Hinta 24 990 € vakiovarustein koeajomoottorin kanssa
Lisätiedot Alutroll
