Helsingin Rajasaaressa otetaan ilo irti kevätkunnostuksesta. Veneilijät kerääntyvät grillien ääreen miettimään, miten se kuidutus nyt onnistuukaan.
Yleisen tietämyksen mukaan veneilykausi Suomessa on perin lyhyt. Kaikki eivät ole kuitenkaan samaa mieltä. Sillä veneilyä se maissa tapahtuva veneilykin on. Rajasaaressa Helsingissä telakka-alueella keväällä veneilykausi alkaa jo hyvissä ajoin vuodenvaihteen jälkeen. Kun veneet lopulta lasketaan veteen joskus vapun molemmin puolin, telakalla on vietetty monta iloista hetkeä.
Toki sinne pressutelttojen alle suunnataan myös veneiden kunnostuksen vuoksi, mutta toisaalta se on vain yksi syy tulla rantaan, vahvistavat Mari Anttila ja Marjukka Nio.
”Täällä on kivaa”, naiset kiljahtavat kirjaimellisesti täysin yhteen ääneen.
Grillien eväiden tuoksu nousee pressutelttojen välistä. Paikalle on nostettu pari ämpäriä vettä mahdollista ensisammutusta varten, mutta toisaalta grillin omistaja on ollut tarkkana tuulen kanssa – kun tuulee ja on muutenkin luvassa ”merisäätä”, telakalla ei grilli kuumene. Nyt on tarpeeksi tyyntä. Hiilten hehkun ympärille kerääntyy parikymmentä veneilijää.
Vaikka ruoat alkavat valmistua, lähimmissä veneissä vaihdetaan vielä akselin tukea. Projekti ei ole ollut helppo: tuki on vedetty ulos niin, että akseli on jätetty paikalleen. Heikki Pankkonen kehitti sitä varten oman työkalun halkaistusta alumiiniputkesta, tangoista ja ulosvetäjästä. Akseli on 25-millinen, mutta tuki on tuumamitassa. Se aiheutti ongelmia, kun tuumamittainen vastaava akseli on 2,54 senttiä paksu.
”Vasta kolmas lähetys toi paketin, jossa oli sopiva uusi osa. Huono laatu on veneenosissa usein vaivana. Vasta Aqualuben mallistosta löytyi oikean kokoinen, sellainen jollaisena se oli myyty. Edeltävät olivat mitä sattuu”, Pankkonen kertoo.
Heikki Pankkonen asentaa Anna Harpelan veneeseen itse tekemäänsä akselin tukea. ”Venehommissa tulee aina joku ongelma ja sitten keksitään, miten se saataisiin korjattua”, Pankkonen sanoo. ”Nyt tehtiin kahteen samanlaiseen veneeseen molempiin samat osat.”
Yhdessä siistimpää
Anttilan ja Nion vene on Pomelo, vuoden 1978 Albatross 26. Anttila osti sen 2020-luvun alussa Hämeenlinnasta, josta se tuotiin Helsinkiin. Nio tuli mukaan osaomistajaksi keväällä 2024.
Nio ei ollut aiemmin veneillyt lainkaan, eikä alku vesillä paljoa luvannut.
”Olemme pitkäaikaisia ystäviä ja Mari kutsui minut veneen nimiäisreissulle. Olin täysin vihreänä merisairaudesta. Mari ajatteli, että minusta ei seuraa vesille ole, mutta olinkin jopa itselleni yllätykseksi, että veneily on siistiä, tätä lisää!”
Pomelo on viihtynyt vielä toistaiseksi Helsingin lähivesillä, sillä sitä on ohjastettu Merihaasta kauimmillaan Porvoon Onakseen.
”Olemme kiertäneet ihan näitä lähikohteita, Vasikkasaarta ja Suomenlinnaa”, Anttila kertoo.
Anttila on innostunut veneilystä kokonaisvaltaisesti. Hän on päätynyt ottamaan vastaan luottamustoimen oman veneseuransa Merihaan veneilijöiden kommodorina.
Merihaan veneseuran koko tulevaisuus oli vaakalaudalla, kun Kruununvuoreen kulkevaan siltayhteyteen lukeutuvan uuden Merihaansillan rakentaminen alkoi. Samalla Merihaan veneilijöiden päälaiturit siivottiin pois ja toisaalta Merihaansillan alituskorkeus oli suunniteltu niin matalaksi, että seura ei voinut hyödyntää Lintulahdella Pannukakunpuiston rantamuurissa kiinni olevia laitureitaan edes moottoriveneille.
Asiaa ihmeteltiin aikanaan myös Kipparissa (Kippari 5/2023) ja lopulta ihme kävi toteen: jo aloitetuissa rakennustöissä siltaa päätettiin nostaa ja nyt sen alituskorkeus on 2,8 metriä. Se mahdollistaa moottoriveneiden sijoittamisen Lintulahdelle.
Kaupunki sai järjestettyä seuran isommille veneille väistölaiturit Tervasaarenkannakselle Merihakaa vastapäätä, mutta omalle paikalleen omaan kaupunginosaansa niiden olisi määrä 2020-luvun loppupuolella päästä palaamaan.
”Rannan kaavaa ei ole merialueen osalta vielä lyöty kiinni. Meille on luvattu, että pääsisimme palaamaan sinne, mutta ajankohdasta ei ole tietoa”, Anttila sanoo.
Muuttuva Helsinki on ajanut Pomelon myös talviveneilyssä liikkeelle. Aluksi Anttila säilytti venettä Verkkosaaren suurella veneidensäilytysalueella, mutta sen epävarma, vain vuosi pari kerrallaan jatkunut tulevaisuus sai katselemaan paikkaa muualta.
Moni Merihaan veneseuran veneistä on jo pidempään ollut talvisäilytyksessä Rajasaaressa. Kun paikka kavereiden vieressä vapautui, jälleen yksi evakko oli kotiutunut Töölööseen.
Verkkosaaressa pukit voi säilyttää omalla paikalla myös kesällä. Rajasaaressa näin ei ole: kun veneet ovat laskettu veteen, pukit pitää siivota yhteen läjään.
”Mikä on mukavampaa kuin talkootoiminta? Meillä on pukkitalkoot syksyllä ja keväällä, jolloin nosturikuski tulee näitä siirtämään”, Anttila sanoo.
”Aina löytyy apua – yhteisöllisyyttä meidän seurasta ei puutu”, Nio kertoo.
Hissukseen valmista
Lopulta on aikaa kurkistaa myös sinne pressuteltan helman alle. Nyt tänä talvena Pomeloa on kunnostettu perustöiden osalta. Pohjan maalaus, kylkien vahaus, sinkkien vaihto sekä moottorinhuoltoa suodattimien ja vesijärjestelmän osalta.
Erikoisempaa tekemistä on myös: keittiön tiskialtaan läpivienti on poistettu kyljestä, jossa on nyt reikä.
”Pitäisi siis opiskella lasikuituamisen hienoa taitoa, kun ummistamme vanhan läpiviennin paikan ja nostamme poiston pään ylemmäs”, Anttila kertoo.
Tietoa kuitenkin löytyy.
”Tässä vieressä on monia, jotka ovat tehneet niitä töitä. Saimme muun muassa 170-sivuisen ohjeistuksen aiheeseen. Sitä olemme tankanneet.”
Molemmat naiset ovat sosiaalisia. Heillä tehdyt työt per käyntikerta saattavat keväisin jäädä aika pieneksi.
”Jos tekisimme aktiivisesti keväthuollon, se ottaisi muutaman viikonlopun. Nyt työ venyy, kun välillä grillaillaan, fiilistellään muiden projekteja tai vain rupatellaan niitä näitä.”
”Meillä ei ole kiire veneen kanssa”, Nio vahvistaa.
”Ja telakalle tullessa joka tapauksessa otetaan aina alkuun romminapsut.”
Ilon kautta
Rajasaaren toisella laidalla alkaa olla jo valmista. Vesa Sassi ottaa rauhallisesti, takana on pian neljäkymmentä vuotta Clochardin kunnostusta. Kevätkunnostus muistuttaa muusikkoa festivaaleista. Siitä voi nautiskella – nytkin päällä on siistit vaatteet ja vaikka joitain työkaluja näkyykin siellä täällä, enimmät ovat veneen hytissä siivottu paikoilleen. Lämmitys on päällä ja radio soittaa hyvää musaa. Eväitä on ja kahvia.
”Täällä tapaa aina kavereita, kyllä minä tästäkin osuudesta veneilyä pidän. Varsinkin nyt kun on eläkkeellä, aikaa on tehdä. Ei ole kiire. Kunnostusurakan voi ottaa ilon kautta.”
Sassi hankki vuonna 1989 rautaisen hollantilaisen Beenhakker-veneen. Teräsveneessä vauriot pitää aina hoitaa, sillä muuten ne alkavat ruostumaan, Sassi muistuttaa. Hän vertaa sitä materiaalina puuveneeseen.
”Ainoastaan kuttaperkkaveneet ovat sellaisia, että niitä tarvitsee vain putsata.”
Clochard on hiekkapuhallutettu kaksi kertaa ja viimeksi kolme vuotta sitten lasihiekkapuhallutettu.
”Se ei tosin ollut kovin hyvä menetelmä. Se ei ottanut kaikkea pois.”
Sassi on teräsveneeseensä tyytyväinen. Huolenpitoa se on vaatinut, mutta toisaalta Clochard on suorastaan kadehdittavassa kunnossa, ihan ilman ikätasoitustakin.
”Kolme viikkoa joka päivä käyn täällä aina keväisin. On tässä hommia.”
Kevätkunnostus hoituu kaiken lisäksi aina paljaaltaan, suoraan taivaan alla, sillä hän purkaa teltan pois ennen töihin alkamista.
”Kun vene huputetaan, ilman pitää päästä kiertämään siellä alla.”
Sassi kuuluu Meilahden veneilijöihin, jonka puheenjohtaja hän on.
”Meillä on tässä yksi rivi veneitä. Tulee kyllä parlamenttia pidettyä. Autamme toinen toisiamme.”
Vaikka kevätkunnostuksessa Rajasaaressa on kaikki hyvin, Vesa Sassilla on näkemys siitä, ottaisiko hän mieluummin loputtoman veneilyn vedessä vai telakalla.
”Kesän ottaisin tietysti, ilman muuta!”
