Tilaa
Testit

Käytetty Sandvik 945 – Matkavene isoille vesille

Sandvik on vakuuttavan oloinen vene, jonka valtteja ovat selkeät tilat, jykevä kulku sekä merikelpoisuus.

03.07.2026

TekstiJuha Nieminen

KuvatTomi Tähti

Kenelle: Pitkiä matkoja ja myös avoimilla vesillä kulkevalle veneilijälle. Toimii myös kesämökin korvikkeena.

Sandvik on jäänyt Suomessa monen tunnetumman norjalaisvenemerkin varjoon eikä pieni valmistaja ole mässäillyt malliston laajuudella. Puuveneaikakauden jälkeen tuotannossa on ollut ainoastaan seitsemän lujitemuovista venettä, ylivoimaisesti suosituimpana 945-malli. Sen valmistus aloitettiin vuonna 1983 ja se on edelleen tuotannossa.

Kaikkiaan Sandvik 945:a on tehty lähes 400 kappaletta ja se on ollut suosittu matkavene Norjan lisäksi Tanskassa, Saksassa ja Hollannissa. 

Käytettyä katsomassa -juttu on julkaistu Kipparissa 6/2026

Tilaa ja turvallisuutta

Sandvikin kansijärjestelyjen kehumisen voi aloittaa heti keulasta, jossa kaiteiden välissä on ylös kipattavat keulaportaat. Niitä toden teolla tarvitaan, sillä keulakansi on huomattavan korkealla. Keulahytin reunoilla on tartuntakaiteet, ja lähes 20 senttiä leveät sivukannet helpottavat liikkumista. Turvaa tuovat lisäksi avotilaan asti ulottuvat sivukaiteet sekä ohjaushytin tartuntakaiteet, joten kulku on helppoa kelissä kuin kelissä.

Avotila on syvä ja sinne ei noin vain astuta. Kulkua on helpottamassa kunnon kiinteät askelmat avotilan molemmilla reunoilla. Lisää kaiteita on avotilan takaosassa, joten vajaan 80 senttiä korkean varalaidan sisäpuolella pysyy varmasti.

Uudenveroinen kuomu lisää avotilan käytettävyyttä. Irtotuolit säilytetään isossa ruumassa, jonka kannessa on pöydän kiinnityshela. Irtojakkara helpottaa uimatasolle kiipeämistä.
Syvälle ulottuvien uimatikkaiden molemmin puolin on hyvin tuetut uimatasot. Veden alta paljastuu kantavuutta lisäävä taso.

Avotilassa ollaan kuin työveneessä, mistä kertoo myös oikean etukulman ohjauspiste. Kiinteitä kalusteita ei ole, vaan käytössä on irtotuolit ja -pöytä, jotka saa piiloon isoon ruumaan. Avotilaa kiertävä U-sohva on ollut aikoinaan lisävaruste ja sellaisen saisi käsistään kätevä veneilijä tehtyä itsekin. Takaosan sivukansien alla voi säilyttää kiinnitysköydet ja lepuuttajat.

Luukkujen valumaurat ovat vakuuttavan syviä ja avotilaan joutunut vesi poistuu työvenemäisesti isoista kyljissä olevista aukoista. Uimaportaille pääsy vaatii korkean takakannen yli kipuamisen.

VIDEO: Avotilan on syytä tyhjentyä nopeasti isoilla vesillä. Katso videolta miten yksinkertaisesti ja tehokkaasti homma toimii Sandvikissa.

VIDEO: Sandvikin ulko-ohjauspiste.

Selkeä tilanjako

Sandvikin sisätilat muistuttavat tilankäytöltään monen muun veneen sisustusta. Isona erona on vain leveyden ja korkeuden tuoma tilantunne. Avotilan ja salongin erottaa alumiinirunkoinen lasiseinä, jossa on leveä liukuovi tilaa viemästä. Kaikki liikkuminen on helppoa. Heti oikealla on pentteri, jossa on Wallaksen Safeflame-liesi. Kaappi- ja hyllytilaa on riittävästi pitkille reissuille. Jääkaappi on kokonaisuuteen verrattuna pienehkö. Taittamalla kipparin penkin eteenpäin pöytätilaa on reilusti. Keskikäytävän leveyden vuoksi kokkaaja ei sulje koko kulkuväylää.

Pentteriin saa paljon pöytätilaa kippaamalla kuskin penkin eteenpäin. Kaappeja ja muuta säilytystilaa on paljon. 

Vastakkaisella puolella on U-mallinen ruokailuryhmä, jonka penkkien korkeuden vuoksi matkustajilla on hyvä näkyvyys ulos. Tilaa on 4–5 ruokailijalle. Varsinaista apukuskin penkkiä ei ole, vaan osa matkustajista joutuu ihailemaan maisemia sivuikkunasta. Paras matkustuspaikka on takana, katse eteenpäin.

Salongista puuttuu varsinainen apukuskin paikka. Mukavinta on matkustaa takapenkillä katse menosuuntaan. Istumatilaa on tiivistäen kuudelle.

Kuskilla on mukava penkki ja erinomainen näkyvyys eteen ja sivuille. Hallintalaitteetkin ovat hyvin esillä. Sitten alkaakin pieni kummajainen. Kuskin jalkatilan lattia on todella korkealla ja samalla kun ratti on varsin alhaalla, on turha puhua hyvästä ergonomiasta. Lattian madaltaminen olisi hyvä ensiapu ajomukavuuden lisäämiseksi.

Ohjaamosta on hyvä näkyvyys joka suuntaan. Matalalla oleva ratti ja jalkatilan lattian korkeus tekevät ajoasennosta epämukavan.

Tilaa ja korkeutta keulassa

Keulaosasto huokuu tilantunnetta. Portaiden alapäässä, keula- ja keskihytissä sekä wc:ssä on seisomakorkeus lähes 190 senttiä. Oikealla puolella on tilava wc monine kaappeineen. Vasemmalla on salongin alle työntyvä kahdelle hengelle sopiva ovellinen hytti, jossa on hyvin tilaa ja korkeutta pukeutumiseen. Itse punkka oli veneen suurin pettymys. Se on matalalla ja leveyttäkin on ainoastaan 120 senttiä. Avolokeroihin saa tavarat pois jaloista ja runkoikkunoista tulee valoa.

Keulahytissä on tilaa niin punkassa kuin säilytyslokeroissa. Sivuhyllyt kaipaisivat reunoja.

Korkea varalaita tekee keulahytistä ilmavan. Tässä Sandvikissa oli perinteinen V-punkka, ilman joissakin sisarveneissä olevia selkänojista saatavia yläsänkyjä. Laskemalla pöydän ja lisätyynyn avulla nukkumatilaa on valtavasti; pituutta yli kaksi metriä ja leveyttäkin lähes saman verran. Tuuletus hoituu keulaluukun tai avattavien runkoikkunoiden kautta.

Massan voimaa

Runkomuodon perusteella Sandvikista voisi luulla, että kyseessä on puhdas uppoumarunkoinen vene. Juju piilee takaosan muotoilussa, jossa pyöreän pohjan sijaan on tasainen kantopintaa lisäävä alue. Tämä ei kuitenkaan tee Sandvikista liukuvarunkoista.

Sandvik kulki massan voimalla läpi aaltojen. Vasta-aallokossa pohjasta kuului vain vaimeita jysähdyksiä. Tähän suuntaan ajettaessa vesi lentää ja tuulilasinpyyhkijöille on käyttöä. Pitempien sulkien vaihto parantaisi näkyvyyttä. Sivumyötäisessä oli havaittavissa lievää rullaamista.

Vasta-aallokossa vesi lentää ja tuulilasinpyyhkimille on käyttöä. Näkyvyys paranisi pidemmillä sulilla.

Sandvikin huippunopeudeksi mitattiin lähes 16 solmua, mutta tuota vauhtia ei venettä ole suunniteltu kulkemaan. Mukavin matkavauhti oli 8–12 solmun välillä, jolloin äänimaailma oli vielä miellyttävä.

Konehuone on puoliksi avotilan ja salongin alla, syvällä poterossa. Huoltaminen vaatii notkeutta, mutta toisaalta paino on oikeassa paikassa eli kölin päällä.

Sandvik 945:een ei ole yritetty tunkea liikaa eri elementtejä. Tilanjako on perinteinen ja selkeä, ja työvenesukuisuus näkyy materiaalien jykevyytenä, isona avotilana sekä ulko-ohjaamona.

Sandvik 945

Pituus 9,45 m, leveys 3,45 m, syväys 1,0 m, paino moottorin kanssa 4 200 kg

Vuosimalli: 1991

Valmistusmateriaali: Lujitemuovi

Moottori: Volvo Penta TMD41B, 150 hp, 2696 h

Polttoainesäiliö: 500 l, makeavesisäiliö: 200 l, septisäiliö: 100 l

Suunnittelija: Jan Bjerke, valmistaja: Sandviks Båtbyggeri AS, Norja

Lisätiedot: vene on myyty

Hinta: 39 900 €

+ Merikelpoisuus

+Tilojen avaruus

+ Ulko-ohjauspiste

– Kuljettajan ajoasento sisällä

– Avotilan penkkien puuttuminen

– Uimaportaille meno

Lue myös nämä

X