Vene-lehden päätoimittaja Ari Inkinen osallistuu kilpailun kolmannelle osuudelle Etelä-Afrikasta Länsi-Australiaan marras-joulukuussa. Päätoimittajan blogi 3.12.09:
Tuulireikä, windhole, on mystinen elementti purjehduksessa. Se voi olla onnenpotku, mutta yleensä se on kirottu epäonni. Clipperin maailmanympäripurjehduskisan aikana tuulirei’istä on puhuttu paljon. Milloin sellainen on sattunut kenenkin kohdalle minkäkinlaisin vaikutuksin.
Tuulireikiä on monenlaisia: pyöreitä, kolmikulmaisia, ovaaleja, nelikulmaisia, lähes mitä tahansa. Yhteistä niille kaikille on pysähtyneisyys. Parhaimmillaan tuulireikä jättää kilpailevan veneen seisomaan kuin nallin kalliolle, pahimmillaan kippari istuu veneessään purjeet laiskasti läpsähdellen, kun kilpailevat veneet menevät sadan metrin päästä ohi purjeet tuulta tulvillaan.
Tänään istuimme tuulireiässä. Hieman aikaisemmin yli 30 tonnin painoinen vene oli kiitänyt toistakymmentä solmua, mutta korkeapaineen keskuksen ajautuessa yllemme kaikki pysähtyi: liike, vene, miehistö, jopa linnut lakkasivat liitämästä. Ja linnut meillä ovat olleet seuranamme sitten Kapkaupungin. Paljoa ei ollut tehtävissä.
Siinä mielessä tuulireikä oli hyvä asia, että nytAndy M. saattoi sukeltaa katsomaan, oliko valaan suudelma jättänyt mitään jälkiä veneeseen. Vaikka ruorissa ei mitään tuntunutkaan, se ei tarkoittanut, että kohtaaminen olisi päättynyt täysin harmittomasti. Veden alla kaikki oli kunnossa, eikä edes myrkkymaali ollut kärsinyt näkyviä vahinkoja peräsilavasta tai potkurista puhumattakaan.
Tuulireiät ovat tyypillisiä tällekin alueelle. Lännestä itään kiertävien matalapaineiden joukossa on aina joku korkeapaineen alue, joka muodostaa alueelle vähätuulisen kohdan. Kun sellainen sattuu kohdalle, siten vaan istutaan, pahimmillaan. Parhaimmillaan korkeapaine voi tuoda hyvän tuulen ja aurinkoisen sään, joista kummastakaan ei purjehtiessa ole harmia, ei täällä, eikä siellä.
Miehistön mielessä alkaa olla jo vahvasti Australia ja päivät siellä. Kuka mitäkin suunnittelee ja mihin tarttuu ensimmäiseksi – oluttuoppiin, pihviveitseen vai suihkuun. Tuulireikä tosin helpotti viimemainitun tuskaa. Kun ei muuta ollut tekemistä, käynnistettiin generaattori ja vedenlämmitin. Halukkaat saivat lyhyen mutta tehokkaan suihkun. Voin vakuuttaa, että sille oli käyttöä. Tosin sen jälkeen miehistö jakautui kahteen ryhmään, niihin jotka tuoksuvat ja niihin jotka haisevat. Niinpä suihkua harkittiin pakolliseksi kaikille. Niin pitkälle ei kuitenkaan menty.
Omat ajatukseni kääntyivät taas vahvasti kotiin, kun sain sähköpostia. Aivan, veneessä toimii sähköposti. Jotkut istuvatkin sen ääressä jatkuvasti ja varsinkin kipparin hommaan näyttää kuuluvat jatkuva sähköpostikirjeenvaihto kilpailutoimiston ja Clipperin kanssa. On se hyvä, että tällainen mahdollisuus on, muutenhan tämänkaltaiset purjehdukset olisivat kovin hankalia, kuten 1800-luvun lopulta tiedetään. Tuolloinhan suuret purjelaivat kulkivat näillä vesillä – ja täysin ilman sähköpostin tukea, miehistöllekään.
Sisu Team Finland on pärjännyt kisassa jälleen viimeisen vuorokauden aikana hyvin. Edessä menee ainoastaan Spirit of Australia, ja kyllä sekin kiinni saadaan. Käykää katsomassa www.clipperroundtheworld.com sivuilta, miten sinivalkoiset värit kulkevat kohti menestystä.
Jos kaikki sujuu aikataulussa, olen kotona jouluksi. Päästään Ruutin, 3 vuotta, kanssa koristelemaan joulukuusta. Mikäpä sen mukavampi ajatus. Terveisiä Ruutille!
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.
