Tilaa
Testit

Esittely: Mercury Verado V12 600 hv – Peto on irti

Perämoottorijättiläisten hevosvoimakisan kärjessä Mercury harppasi jättiloikan uudella 600 hevosvoiman V12-moottorillaan.

30.12.2022

Tekstiari inkinen

KuvatMercury Marine

Kenelle: Ensisijaisesti amerikkalaisille, koska heille suuret perämoottorit ovat arkipäivää. Myös Euroopassa yhä isommissa matkaveneissä käytetään perämoottoreita.


Jo jonkin aikaa perämoottorimarkkinoilla on käyty hevosvoimien taistelua ennen kaikkea Mercuryn ja Yamahan välillä. Nyt Mercury on ottanut tukevan 175 hevosvoiman johdon esittelemällä 600-hevosvoimaisen Verado V12 -moottorinsa. Yamahan toistaiseksi tehokkain on 425 hevosvoiman XTO. Kisassa tuskin ollaan vielä maaliviivalla.

Mercuryn V12 ei ole kuitenkaan teholtaan aivan ainutlaatuinen. Vuonna 2017 Volvo Pentan omistukseen päätynyt yhdysvaltalainen Seven Marine valmisti ja markkinoi perämoottoreita, joista suurimman nimellisteho oli 627 hevosvoimaa. Volvo Penta kuitenkin lopetti Seven Marinen valmistuksen tammikuussa 2021.

Mercury myös esitteli marraskuun puolivälissä markkinoiden ainoan V10-perämoottorin. Vapaastihengittävät 350 ja 400 hevosvoiman 5.7L V10 Verado -koneet ovat tilavuudeltaan 5,7 litraa ja painavat kuivana 316 kiloa. Toisin kuin V12, uutuuksissa ei ole kaksinopeuksista vaihteistoa, ja niiden välityssuhde on 2,08:1. Uudet V10-perämoottorit esitellään tarkemmin ensi helmikuun Kipparissa 2/2023.

Lue kaikki

MOOTTORI­VENEISTÄ

Katso tarjous Kirjaudu

Lue myös nämä

X