Tilaa
Artikkelit

Harjateltta veneen suojaksi. Näin onnistut ammattilaisen vinkeillä

Älä tee veneen peittämisestä turhan vaikeaa. Ammattilaisen vinkkien avulla se onnistuu helposti ja nopeasti.

10.11.2023

Tekstijuha virtanen

Kuvattomi tähti

Ehkä nämä veneen peittämisohjeet tulevat pohjoisimpaan Suomeen jo myöhässä. Mutta etelässä on vielä marraskuussakin paljon veneitä vesillä ja talviteloille siirtyminen on vielä edessä.

Entisen Sipoon alueella, nykyisessä itäisimmässä Helsingissä JG-Marin -venehuoltoa pyörittävä Jonne Gleisner kertoo marraskuun olevan hänelle nykyisin melkeinpä vilkkainta veneiden nostoaikaa. Jäiden tulo eteläiseen Suomeen venyy useimmiten vuodenvaihteeseen saakka ja ainakin kalastajat venyttävät veneensä talviteloille nostoa mahdollisimman pitkään.

Jos vene on jo nostettu vedestä, niin huoltojen ynnä muiden syiden takia moni niistä on silti vielä vailla talvisuojaa. Lämpimään sisähalliin ei kaikilla ole varaa ja silloin vene saa talvitakikseen vain pressun tai paremminkin kevytpeitteen.

Niistä oli iso testijuttu Kipparin lokakuun numerossa (Kippari 10/2023). Aiheeseen kannattaa tutustua, jos peite on vielä hankkimatta. Jutussa tulee hyvin ilmi mitä haasteita ison moottori- tai purjeveneen peittämisessä on. Pienemmän moottoriveneen kanssa samoja virheitä tai ongelmia on helpompi välttää, kunhan ei lähde miettimään veneen peittämistä liian monimutkaisesti. Yksinkertainen on kaunista tässäkin, eikä niin sanotusta ylityöskentelystä ole välttämättä mitään hyötyä.

Ammattilaisen ajansäästö

Tarvikkeiden ja työkalujen hankkimisessa menee oma aikansa, mutta kun kaikki on vihdoinkin veneen vieressä, syntyy pressulle teline nopeasti. Ammattilaisen kokemuksella alle seitsenmetrinen pulpettivene tai daycruiser saa talvitakkinsa reilussa vartissa. Tavalliselta veneilijältä voi aikaa kulua hiukan enemmän, mutta todennäköisesti ei kuitenkaan paljon enemmän.

Jonne Gleisner on veneiden peittämisen oppinut isoisältään Leo Gleisneriltä. Hän rakensi samanlaiset helpot ja nopeasti pystyyn laitettavat suojat veneiden päälle Sipoon Vene ja Moottori -yrityksessään. Nyt ukki on jo edesmennyt, mutta jälkipolvet tekevät sen samalla tavalla kuin ”ennenkin tehtiin”.

Gleisner kertoo käyttäneensä joskus myös kutistemuovia, jota monissa yrityksissä laitetaan veneen suojaksi. Se on varmasti tiivis, mutta ajatuksena se ei tunnu kovin ympäristöystävälliseltä, eikä ehkä taloudelliseltakaan menetelmältä. Kertakäyttöisenä se on pian pelkkää muovijätettä. Asiakashan sen käytön toki päättää, ja maksaa.

Perinteisen tavan peittämisessä eniten aikaa kuluu ensimmäisellä kerralla A-pukkien rakentamisessa. Eikä niidenkään tekemisessä kellon viisarit kovin pitkälle ehdi heilahtaa, jos kulmamitta, saha ja ruuviväännin pysyvät kädessä.

Keula- ja takakannelle tehdään A-kirjaimen muotoiset pukit, joiden varaan nostetaan pitkä, veneen mittainen palkki kurkihirreksi. Se voi olla puuta tai vaikka alumiiniputki, jos sellainen on käytettävissä.

Gleisner kertoo nykyisin suosivansa valmiiksi höylättyä puutavaraa. Niistä ei irtoa pressua rikkovia tikkuja ja kantit on hieman pyöristetty, mikä on myös pressun kestävyyden kannalta hyvä ominaisuus.

Ennen pressun nostoa rakennelma kiinnitetään tiukasti kannelle kahdella räikkäliinalla. Kuorman sitomiseen tarkoitetut liinat pitävät paketin kasassa kovallakin tuulella.

Venealallan yrittäjänä pitkään toiminut Jonne Gleisner kertoo peittävänsä kauden lopussa vuosittain lähes parisataa venettä. Yhtä venettä kohti ei saa aikaa kulua liikaa, sillä talvisäilytykseen liittyy yleensä myös moottorin syyshuollon tekeminen.

Pehmikettä väliin

Kun pressu on jotakuinkin veneen mittainen, jäävät päädyt auki. Silloin ilma pääsee kiertämään veneessä. Luntakaan ei kerry veneeseen niin paljon kuin kuvittelisi. Minkä tuuli tuo, se myös vie saman tien mennessään. Liian isoa pressua ei kannata käyttää. Sitä ei saa kuitenkaan riittävän kireälle, mistä voi tulla ylimääräisiä ongelmia.

Isojen tuuletusaukkojen ansiosta ilma pääsee kiertämään. Tuuli ei yleensä jää pressun alle, eikä yritä nostaa sitä irti veneestä. Kun pressu on kiinni jokaisesta lenkistään ja riittävän kireällä, se ei pääse liikkumaan.

Gleisner käyttää vähintään 170–200 gramman pressuja. Sitä ohuempia ei juuri kannata käyttää. Ellei halua uusia niitä joka syksy. Hän kertoo useimpien peitteiden olleen käytössä jo useita vuosia, jopa kymmenkunta vuotta parhaimmillaan.

Jonne Gleisnerin mukaan hyvin harvoin on keväällä näkynyt veneissä köyden tai pressun aiheuttamia hankausjälkiä. Samoin A-pukkien tiukka kiinnitys räikkäliinoilla pitää ne paikoillaan, eikä rasita kansirakenteitakaan. Jos haluaa varmistaa asian, voi pukkien jalkojen alle laittaa retkipatjan palasen tai vastaavan hankaussuojan. Se ei saa kuitenkaan olla liian paksu ja joustava, jotta pukkien kiristys toimii.

Gleisner neuvoo kiinnittämään pressun veneen ali. Pressun köysiä ei kannata sitoa trailerin palkkeihin. Tuulen heiluttaessa venettä, se ja pressu elävät yhtenä pakettina omaa elämäänsä ja traileri omaansa. Traileriin kiinnitettynä pressu ei välttämättä liiku veneen mukana, jolloin se saattaa hangata jäljet veneeseen.

Jos talvisäilytyksen aikoo hoitaa omassa pihassa, antaa ammattilainen veneilijöille vielä pari vinkkiä.

Kun puutavaran kiinnittää ruuveilla, saa keväällä osat irti toisistaan helpommin kuin jos ne olisi naulannut. Naulatun pressukehikon purkamisessa todennäköisesti jotain hajoaa ja syksyllä pitää taas uusia jotain.

Toinen vinkki koskee pressun naruja. Kaikki solmut kannattaa tehdä samalle puolelle venettä. Niiden avaaminen sujuu silloin nopeasti, eikä veneen ympäri tarvitse ravata.

Käsittele nätisti

Pressun käyttöikään vaikuttaa myös se, miten nätisti sitä käsittelee keväällä. Jos telakalla venepeitettä vetelee maata pitkin ja ryttää sen huolimattomasti johonkin kesän ajaksi, voi olla varma, ettei käyttövuosia tule olemaan kovin monta.

Pressu kannattaa pitää jotakuinkin puhtaana. Hiekka, pienet kivet ja männynkävyt aiheuttavat turhaa mekaanista kulutusta pressulle, kun sitä taittelee nippuun.

Kesällä pressu kannattaa myös säilöä auringolta suojaan. Ultraviolettisäteily haurastuttaa monia pressumateriaaleja.

Pehmuste säästää pressua

Pressu tai jopa kevytpeite kestää käytössä monta vuotta, kunhan sitä käsittelee hyvin ja kiinnittää sen huolellisesti telineeseensä. Mekaanista kulutusta voi vähentää parilla kikalla. Siihen riittää solumuovi ja leveä teippi.

”Kakkosnelosista” tehtyä telinettä voi pehmustaa solumuovilla, jota laitetaan telineen ja pressun väliin. Esimerkiksi vanhasta retkipatjasta voi leikata vaaksan levyisiä kaistaleita, jotka voi kiinnittää nitojalla puuhun.

Veneissä on paljon ulokkeita, jotka voivat tehdä pressuun reikiä. Esimerkiksi kuomun kiinnitysnastat tulevat nopeasti kevytpeitteistä läpi. Leveällä rakennusteipillä saa ”loivennettua” ulokkeita. Punainen tai oranssi teippi, jota maalarit ja remontintekijät käyttävät, on ehkäpä paras valinta, koska siitä ei jää tahmeita liimatahroja veneeseen.

Tuulilasin karmit ja kaiteiden terävät kohdat, jotka rasittavat pressua, voi pehmustaa retkipatjan palasella.

Laita telineen ja pressun väliin vanha retkipatja tai vastaava pehmuste, joka ei ime vettä. Se suojaa pressua kulumiselta.

Teippaa ”sileäksi” venekuomun nastat ja muut terävät kohdat, jotka voivat puhkaista pressun talven aikana.

Peittämisen ajoittaminen

Ennen peittamisen aloittamista on syytä katsoa sääennuste ja suunnitella aikataulu siten, että veneen paketoiminen sujuu mahdollisimman suotuisissa olosuhteissa. Kovalla tuulella isojen pressujen levittäminen veneen päälle on hankalaa. Myräkässä saattaa ohut kevytpressu revetä, jos se pääsee liehumaan tuulessa vapaana. Paikalleen huolellisesti kiinnitettynä se kyllä kestää kovankin tuulen tuiverruksen. Kannattaa siis odottaa mahdollisimman tyyntä ilmaa, jotta pressun tai pressut saa viritettyä hyvin veneen peitoksi.

Hienostelu hidastaa

Moni rakentaa pienenkin veneen pressutelineestä turhan monimutkaisen. Yksinkertainen on kaunista. Alan ammattilainen neuvoo tekemään kaksi A-kirjaimen muotoista puupukkia. Niiden päälle tulee veneen mittainen palkki. Tee se yhdestä tai kahdesta ”kakkosnelosesta”. Jos teet kahdesta lyhyestä palkista, vahvista liitoskohta ruuvaamalla sen molemmin puolin vähintään metrin pituiset laudat. Kun pressun lappeiden kaltevuus on jyrkkä, ei päälle kerry lumikuormaa. Silti vahvistus kannattaa tehdä hyvin. Yhdistä A-pukit ja pitkittäinen palkki parilla vinoon ruuvatulla tukilaudalla. Ne tukevoittavat rakennetta ja estävät pukkeja kaatumasta.

Älä sido kiinni traileriin

A-pukit sidotaan veneeseen kahdella räikkäliinalla. Toinen liina kiristetään yläpalkin yli keulaknaapeihin ja takana sivuknaapeihin, tai vastaavaan. Jos vene seisoo trailerilla koko talven, ei peitettä kannata kiinnittää traileriin. Narut vedetään jokaisesta kiinnityslenkistä veneen ali vastakkaisella puolella olevaan lenkkiin. Silloin saa tarvittaessa trailerin pois veneen alta ilman, että joutuu purkamaan koko paketin. Pujota narun suojaksi pätkät vesiputkien eristämiseen tarkoitettua putkimaista solumuovia, jos epäilet köyden hankaavan veneen köliä, palteita tms.

Lue myös nämä

X