Veneilykausi on alkamassa ennätysaikaisin merialueilla. Korona-viruksen leviämisen ehkäisemiseksi suositellut eristäytymis- ja karanteenitoimet ja muun muassa etätyön lisääntyminen ovat ajamassa ihmisiä aikaistamaan veneiden vesillelaskua.
Turunmaan saaristossa veneilevää uhkaa kuitenkin yllättävä rajoitus. Ahvenanmaan oma sosiaali- ja terveysministeri Annette Holmberg-Jansson linjasi aiemmin tällä viikolla Nya Åland -lehdelle, että ”myös Suomi on Ahvenanmaan ulkopuolella”, ja että rajat on laitettu kiinni, ”koska Suomessa on tartunta, mutta meillä täällä ei”.
Tilanne on säilynyt ennallaan. Holmberg-Jansson kertoo nyt, että lääninhallitus suosittaa edelleen jokaisen Ahvenanmaalle saapuvalle karanteenia 14 päivän ajaksi.
”Se on suositus, aivan kuten hallituksen kehotus”, tarkentaa Holmberg-Jansson.
Näin muun muassa Turun ja Paraisten suunnalta kuin myös pohjoisesta ja koillisesta Selkämereltä saapuvat eivät saisi edetä Ahvenanmaan vesialueelle, sillä Holmberg-Janssonin Kippari-lehdelle tekemän linjauksen mukaan karanteeni koskee niitä veneilijöitä, jotka ylittävät maakuntarajan.
Venesatamayrittäjät avaavat kautta jo
Saaristomerellä toimivat vierasvenesatamayrittäjät ovat aikaistamassa kauden avaustaan ainakin vapuksi, mutta muun muassa esimerkiksi Kasnäs ja Vuosnainen ovat kertoneet olevansa auki jo nyt.
Vuosnaisissa uhkaan korona-viruksen leviämisestä varaudutaan muun muassa pesemällä saunatilat ”huolellisesti jokaisen käyttäjän jälkeen desinfioivilla aineilla”.
Sinällään palvelusatamien laitureiden avaaminen ei sotine valtioneuvoston suosituksia vastaan, mutta kokoontumisia ja tilaisuuksia niillä ei saa järjestää – eli ei laituritansseja!
Päätös herättää närää yrittäjissä
Natalie Björk Kökarin Brudhällin vierasvenesatamasta korostaa, että karanteenisuositus on toistaiseksi voimassa ainoastaan 13. huhtikuuta asti. Ja hänen näkemyksensä mukaan oikeasti ”Suomen sisämaan matkoja ei voi rajoittaa kuin Suomen hallitus”.
”En voi millä tavalla uskoa, että tämä karanteenisuositus olisi voimassa vielä kesällä”, Natalie Björk kertoo.
”Olisi todella onnetonta, jos nykyinen maakuntahallituksen suositus vaikuttaisi veneilijöiden kesäsuunnitelmiin. Toivon, että saamme tiedotettua nopeasti ja selvästi, kun Ahvenanmaalle tulevien karanteenisuositus ei ole enää voimassa.”