Tavataan laiturilla, irrotetaan köydet, tuupataan moottorilla ulos satamasta, nostetaan purjeet ja annetaan tuulen viedä. Ei se sen vaikeampaa ole, päiväpurjehdukselle lähtö. Rantaan saapumisesta on kulunut vain varttitunti, kun olemme valmiit nauttimaan maisemista, merituulen raikkaudesta, auringonpaisteesta, saaristomaisemista ja hyvästä seurasta.
Tai siis olisimme, jos kyseessä olisi puhdas huvireissu. Koska nyt ollaan kuitenkin töitä tekemässä, paneudutaan vähän tarkemmin myös veneen analysointiin.
Diva 24 DC on hyvin puhtaasti lyhyille purjehduksille suunniteltu vene. Se on kooltaan, ominaisuuksiltaan ja varustelultaan tyypillinen päiväpursi. Diva on niin kevyt, että laiturissa sitä siirtelee helposti käsivoimin kiinnitysköysistään, eikä apukoneeksi tarvita kuin pieni perämoottori. Tosin lisävarustelistalta sisäkonekin löytyy, mutta niitä tuskin on moneen yksilöön hankittu.
Usein pienten pursien perämoottorien käyttö on hankalaa, kun kaasukahva ja kytkimet ovat kiinni koneessa, joka lasketaan alas perälaudan taakse. Divassa perä on avoin, joten hallintalaitteisiin ulottuu kurottelematta.
Vaikka Divassa on verrattain korkea masto, isopurjeen saa vedettyä melkein toppiin asti ilman vinssin (Harken 20ST) apua. Puomia kannattaa tässä veneessä Bartonin jousi, joka on itse lisätty jälkikäteen ja selvästi dirkkiä kätevämpi ratkaisu. Vielä rullafokka auki, niin vene on valmis purjehdukseen, ja gasti joutaa tutkimaan sisätilat.
Juttu on julkaistu Vene-lehdessä 7/2020
Vaivatta lähtövalmis
Diva 24 tehdään samalle rungolle kuin retkeilypainotteisempi sisarmallinsa Campus 7.4. Taittokölisinä veneet ovat traileroitavissa ja painonsa sekä leveytensä puolesta tavallisella henkilöautolla hinattavissa. Mastokin on niin kevyt, että sen kaato ja pystytys hoituvat käsivoimin, ilman nosturia. Vene olisi siis kuljetettavissa kesämökille maitsekin.
Jopa Divan retkeilyvalmius riittää silti siihen, että mieluummin kuljetaan vesitse reitin niin salliessa. Tällä veneellä sallii, joten se purjehtii vuosittain 2–3 hengen miehistöllä Helsingistä Saaristomerelle ja takaisin. Molemmissa päissä käyttö on sitten enimmäkseen päiväpurjehduksia, jopa kuuden hengen joukolla.

Keulan V-vuode on aidosti riittävän tilava kahdelle aikuiselle. Harmaan hupun alla on taittokölin nostovinssi.
Yöpymään mahtuu neljä. Kaikkien punkkien mitoitus riittää reilusti aikuisille, mikä sekin vihjaa enemmän piknik- kuin perhekäyttöön: lavereiden pituutta ei ole leikattu keitto- ja hygieniatoimintojen takia. Tähän yksilöön on otettu lisävarustelistalta kemssa-wc sekä kiskoilla esiin vedettävä pentteritaso, mutta käytännössä ne odottavat hyvin satunnaista käyttöään pitopunkkien päissä piilotellen.
Tavaratilojakaan ei paljon tarvita lyhyillä purjehduksilla. Sohvien alle ja seinähyllyille mahtuu veneen vakiovarustus sekä riittävästi pelastusliivejä ja sade- tai purjehdusvaatteita päiväkäyttöä varten. Lähtövalmiille veneelle voi saapua vaikka suoraan töistä, kun kaipaa pientä ex tempore -piipahdusta merelle.
Ahtautta ohjaamossa
Paremmin kuin sisätilojen niukkuutta tutkimalla, näkyy Divan omistautuminen päiväpurreksi avotilan runsautta tarkastellen. Ensimmäisenä vievät huomion todella pitkät sivupenkit; harvoin sellaiselle pystyy 24-jalkaisessa veneessä täysmittainen aikuinen suoristamaan koko ruotonsa. Vastaavasti istumaan mahtuu kolme puolelleen erittäin väljästi.
Toiseksi pistää silmään avotilan järjestely purjehduksen kannalta. Se on pienen mittakaavan sovellus moderneista perhepursista, joissa purjeiden hallinta keskitetään ohjaajalle, ja muuten avotila rauhoitetaan matkustajille.
Ruffin reunalla on vain rapulukot fokan jaluspistettä säätäville barbereille; kiskoja ei kannella ole lainkaan. Kaikki muut köydet, siis ihan kaikki, tulevat vapauttajien kautta vinsseille, joiden jalustat on vedetty penkkien sisäreunojen tasalle. Niiden taakse muodostuu ohjaamo, jossa pinnamies hallitsee tapahtumia omassa rauhassaan.
Periaatteessa tehokkaasti ja kaikkeen hyvin ulottuen, mutta käytännössä vähän heikommin. Koska pinna ei nouse ylös, liikkuminen halssin vaihdossa on ahdasta. Siksi soolona purjehtiessa köysien vuorottelu vinsseillä vaatii hieman valmistelua, ja gastin mukana ollessa vastuuta jakaa mielellään.
Totuteltavissa asia toki on, eikä edes kovin vaikeaa, mutta on helppo ymmärtää, miksi sporttisemmassa ja koulupurreksi tarkoitetussa SC-versiossa vinssijärjestely on perinteisemmin laidoilla ja edempänä.
Herkkäliikkeinen
Kevyehkössä testikelissä Divan liikkumiseen on helppo ihastua. Pohja on jollamaisen laakea, taittokölin evä verrattain hoikka ja peräsin syvä, joten vene reagoi ohjaukseen herkästi ja nopeasti. Sen saa kuitenkin trimmattua tasapainoon niin, ettei eloisuus lipsahda levottomuuden puolelle.
Kallistuksen hallinta perustuu enemmän muotojäykkyyteen kuin kölipainoon. Diva nojautuu nopeasti palteeseen asti, mutta vakautuu sitten huomattavasti. Kun tosituuli pysyi varsin tasaisesti 5–6 m/s lukemissa, sopiva nousukulma löytyi 30 asteen tuntumasta. Siitä ylemmäs ajaessa vauhti laski alle viiden solmun. Sivutuuleen laskiessa silmä poimi gps-näytöltä nopeuksia 5,5 kn asti.
Myötäiselle kääntyessämme ilta alkoi jo tyyntyä. Emme nostaneet spinaakkeria, mutta niin tämän yksilön kuin muiden Diva-purjehtijoiden puheet pitkistä surffeista yli 10 solmun vauhdeissa tuntuvat täysin uskottavilta.
Vain muutama tunti lähdön jälkeen olimme taas kiinni laiturissa. Kotiin ennätti hyvin iltauutisille. Taas kerran jäi pohtimaan sitä, miksi meillä tällainen matalan lähtökynnyksen ilta- ja päiväpurjehdus on jäänyt niin paljon vähäisemmäksi, kuin muualla Euroopassa?
Retki-, matka- ja perhepurjehduksessa kuulumme kiistatta innokkaimpiin ja chartermatkoilla nähdyn perusteella pätevimpiinkin purjehdusmaihin. Mutta olemmeko tulleet ottaneeksi purjehduksen liian vakavasti, elämäntapana, ja siinä ohessa menettäneet jotain kevyen ilon huomaamisesta?
Sillä Divan kaltaisella, päiväpurjehdukseen täsmäsuunnitellulla veneellä, ilta vesillä ei ole sen vaikeampi tai aikaa vievempi harrastus kuin mikä muu tahansa.
Ominaisuuspuntari
Venettä verrataan yleisesti ottaen samantyyppisiin ja -kokoisiin. Arviot kohdistuvat ensisijaisesti venetyyppiin, ei yksilöön, mutta mahdollisten lisävarusteiden ja muutosten vaikutuksia on huomioitu.
Purjehdittavuus ”Kulkee oikein kivasti, mutta hallinnan keskittäminen ohjaamoon on tehnyt siitä ahtaan eikä helpota gastienkaan työskentelyä.”
Asuttavuus ”Toki telttaa parempi, mutta selvästi sivutoimi tässä veneessä.”
Käsiteltävyys ”Kevyt, ketterä, matalalaitainen ja -kulkuinen kääntökölin ansiosta. Pysty keula ainoa rajoite luonnonsatamia käyttäessä.”
Merikelpoisuus ”Keskituulista ylöspäin tai avomerellä kaipaan kyllä kunnollista kölipainoa oikaisuvoimaksi.”
Urheilullisuus ”Kiihtyy näpäkästi ja varmasti surffaakin, mutta trimmaus liikaa ohjaajan käsissä.”
Laatuvaikutelma ”Kaikki veneestä löytyvä vaikuttaa asiallisesti toteutetulta, mutta sitä löytyvää ei ole kovin paljon.”
Diva 24 DC
Pituus 7,54 m, vesilinja 7,26 m, leveys 2,54 m,
syväys 0,28/1,86 m, uppouma 1 250 kg, painolasti 300 kg,
isopurje 18,2 m², fokka 11,2 m², genaakkeri 40,5 m²
Suunnittelija Bernt Lindqvist,
valmistusvuosi 2012, valmistaja Fabola Yacht, Ruotsi
Hinta uutena 31 565 € (2012)
Lisätiedot divayachts.se
Historia: Fabola on vuonna 1958 perustettu ruotsalainen veistämö, ja Diva sekä Campus sen perinteikkäitä mallinimiä. Veneitä on vuosikymmenten varrella tehty sekä omalla tehtaalla että alihankkijoilla, Suomessakin. Jo pitkään veneet on teetetty Virossa, ja esimerkiksi tämä testiyksilö on tuotu Suomeen suoraan sieltä.
Diva 24 DC on tällä palstalla siitä poikkeuksellinen vene, että se on edelleen tuotannossa. Suomalainen edustaja puuttuu nyt, mutta Ruotsista sai sähköpostilla yhdessä päivässä eritellyn vastauksen tarjouspyyntöön.
Lähtöhinnaksi Ruotsissa annettiin noin 33 500 € veroineen (356 500 SEK). Paketti on varsin riisuttu ja ilman purjeita, mutta lisävarustelista kattava ja kirjoitushetkellä luvattiin 8% alennus sitä edes kysymättä.
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.










