Viranomaisveneet ovat vakuuttava ilmestys aalloilla, oli kyse sitten poliisista, pelastuslaitoksesta, meripelastajista tai tullista. Nyt vankassa maineessa olevan Tullin vanhan partioveneen voi ostaa kuitenkin kuka tahansa, sillä sellainen on myynnissä Lappeenrannassa huutokaupat.com-sivuston kautta.
Tullin käytöstä poistettu Alumer-partiovene on kahdeksan metriä pitkä ja leveimmältä kohdaltaan 2,6 metriä. Syväys sillä on alle puolimetriä, eli 45 senttiä. Diesel käyttöinen sisämoottori on vesisuihkuturbiini.
Yksikuorinen katettu vene on otettu käyttöön 1991 ja se on rekisteröity neljälle hengelle.
Myyjän eli Tullin mukaan vene on huollettu säännöllisesti itse, ja huolloista löytyy merkinnät lokikirjasta. Isoja remontteja veneeseen ei ole käyttöönoton jälkeen kuitenkaan tehty ja kesän 2016 jälkeen vene on ollut osittain ulkona säilössä. Myöskään viranomaisvarustusta ostaja ei ilokseen saa, sillä se on luonnollisesti poistettu veneestä jo ennen myyntiä.
Perjantaina 1. kesäkuuta veneestä tehty korkein tarjous oli 12 000 euroa. Myyjä on ilmoituksen mukaan sitoutunut myymään veneen korkeimman tarjouksen tekijälle, eikä ostajalla ole sille vaihto- tai palautusoikeutta.