Kenelle: Heittokalastajalle ja linnustajalle – tai kaikille, jotka ovat saaneet tarpeekseen kiikkeristä soutuveneistä mutta haluavat liikkua konevoiminkin rauhalliseen tahtiin, melua tuottamatta.
Kun veneen mallinimi on Hunter, ei jää epäselväksi mitä asiakaskuntaa sillä kosiskellaan. Linnustajien lisäksi kiinalaisvalmistajan nelimetrinen malli herättää kiinnostusta kalastajissa. YouTubesta löytää varsinkin ruotsalaisten vapaveikkojen videoita, joissa pikku-Kimplet on isketty täyteen nykyelektroniikkaa.
Esittelyveneessä sitä edustaa vain Mercuryn Avator-sähköperämoottori. Pakettia ei siis ole tehty hätähousuille, mutta sehän tiedetään, että moni lähtee pienveneellä jahtiin vailla kiireen häivää.

Kahvaohjattavan veneen kippari voi olla mielissään siitä, ettei korkeilla penkeillä joudu istumaan polvet pystyssä. Mainosteippaukset on tehty vain tähän yksilöön, vakiona kyljet ovat alumiinipintaiset.
Simppeli rakenne
Kimple on alumiinirunkoinen ja kotimaisten kilpailijoiden tavoin hitsaamalla tehty. Rakennetta voi kutsua heittotasoista huolimatta yksinkertaiseksi, sillä laidoissa ei ole kotelorakennetta ja välipohjakin puuttuu.
Sadevesien tyhjennys onnistuu perinteiseen tapaan: vene maihin ja perätulppa irti. Jos taas venettä säilytetään laituripaikalla eikä äyskäröinti innosta muutenkaan, lisävarusteeksi kannattaa hankkia joko tehokas manuaalinen tai automaattinen pilssipumppu.
Tässä tapauksessa automaattipumppu vaatisi oman virranlähteensä, sillä Avator toimii integroidulla akulla.

Turkki- ja kansivanerit on päällystetty karvalankamatolla, johon uistinten koukut tarttuvat ikävä kyllä herkästi kiinni. Matto kyllä vaimentaa ääniä ja antaa tunnelmaa muuten karuun alumiiniveneeseen.

Peräpenkin kulmissa on tilaa varusteille ja teknisille asennuksille. Tarrakiinnitteiset irtokannet ovat kaikkea muuta kuin käytännöllisiä, saranat seuraaviin kiitos!
Sähköllä vai bensalla?
Runkoa jämäköittävät laitojen sisäpuolella sekä poikittaiset jäykisteet että laajat heittotasot. Pieneksi veneeksi Kimple on ilahduttavan tukeva, mikään paikka ei notku eikä nitise.
Ja mikä tärkeintä harrastajille, pituuteensa nähden leveä vene on myös lauttamaisen vakaa. Korkeille heittotasoille uskaltaa nousta huoletta.
Vertailuna voi todeta, etteivät laidat ole läheskään niin matalat kuin jon boat -tyylisissä veneissä. Se ehkä jakaa mielipiteitä ostajaehdokkaiden keskuudessa. Kun seisoo heittotasojen välissä, polvet ovat laitojen yläreunan tasalla.
Huippuhiljainen Avator vie venettä täydellä teholla 4,5 solmun huippunopeudella. Ellei sähkömoottorin vauhti tyydytä, Kimplen voi toki tilata perinteisellä voimanlähteellä – 40 hevosvoiman maksimiteho tuntuu kuitenkin näin pieneen kippoon rajusti yliampuvalta.
Epäilemättä moni miettii alle viiden tonnin veneeseen myös halvempaa sähköperämoottoria – nyt Avatorin arvo on melkein puolet pakettihinnasta.

Laaja kansi kannustaa hankkimaan keulasähkömoottorin, jonka akku mahtuisi heittotason lokeroon. Kalastajan viehelokeroille ja muille pienille kilkkeille kaipaisi helppokäyttöisiä tiloja.
Kimple 395 Hunter + Mercury Avator 7.5e
Pituus 3, 95 m, leveys 1,75 m, paino ilman moottoria 158 kg
Valmistumateriaali: Alumiini
Henkilömäärä: 4, CE-luokka: C
Tehosuositus: max. 40 hv
Koeajomoottori: Mercury Avator 7.5 EXLH
Valmistaja: ZheJiang Kimple Metal Products Co. Ltd
Valmistuspaikka: JiaXing, Kiina
Lisätiedot: Veneilijan Verkkokauppa
Hinta: 4 700 €, koeajomoottorilla vakiovarustein 8 415 €
Vakiovarusteet: mm. hitsatut laitakaiteet, karvalankamatolla päällystetyt heittotasot, säilytyslokerot 3 kpl.
Lisävarusteet: mm. automaattinen pilssipumppu, kylkiteippaukset, ohjauspulpetti.