Tilaa
Jutut

Kippari matkalla: Saimaalla, osa 1 – Läpi suuren Saimaan

Kirkasta vettä ja viiksekkäitä norppia – Saimaa on veneilijän paratiisi. Sen saaret ja lahdelmat houkuttelevat tutkimusretkelle. Tuulisella kelillä järvi on kuitenkin terävä ja tiukka keikuttaja. Tutustuimme järven komeisiin kohteisiin.

25.04.2020

Tekstija kuvat Mikko Nikkinen

KuvatSatu Björn

Siunattu saari – Ilkonsaaret

Ilkonsaaret on pitkä ja kallioinen saaristoketju keskellä Suur-Saimaan avarinta kohtaa. Saaret kohoavat jylhästi ylös vedestä, ja ne ovat alueen korkeimpia.

Alueella pesii ja lisääntyy norppa – vain kivenheiton päässä Imatrasta ja Lappeenrannasta.

Ilkonsaaret ovat monen kaupunkilaisen veneretkikohde lämpöisinä kesäpäivinä. Ajoittain saarten isoon laivalaituriin tulee myös tilausristeilyasiakkaita.

Saarten oma erityispiirre ovat sinne vapaaehtoisvoimin rakennetut kolme tsasounaa: petsamolainen, konevitsalainen ja valamolainen. Kaksi pientä kirkkoa on rakennettu Novgorodilaisen ja Athoslaisten kappeleiden mukaan. Ne ovat avoinna läpi vuoden hiljentymisestä kiinnostuneille.

Ivironin Portaitissa-ikonin kappeli

Hienossa, saaristoketjun pohjoisimpana sijaitsevassa retkisaaressa on virkistysaluesäätiön palveluvarustus veneilijöille, kaksi satamaa sekä nuotiopaikat. Pohjoisempana sijaitsevassa satamassa on erittäin hyviä leiripaikkoja telttailijoille. Hiekkapolku johdattaa kirkolta toiselle koko saaren halki.

Virkistysaluesäätiön omistuksessa ja hoidossa ovat saaren vene- ja laivalaiturit sekä  grillikatokset, joiden yhteydessä ovat myös käymälä ja roskakatos.

Lisätiedot: Saimaanskiitat

Puumalan Katosselkä – Syrjäisen saariston norpat

Komea norppa pysäyttää matkanteon Rongon lossin tiimoilla. Se poseeraa kivellä matkalaisille lähes tunnin.

Puumalan Katosselkää reunustavat jylhät ja kallioiset saaristomaisemat. Paikka on kuin sitä tunnetumpi Linnasaaren kansallispuisto – pienoiskoossa tosin. Syvimmät lahdet ja jyrkät saarelmat pääsee kurvailemaan läpi pienveneellä.

Paikoin erittäin luonnontilaisen saariston lisäksi siellä ei ole mitään, ja se lienee joillekin juuri sopiva syy mennä sinne.

Katosselkä on tunnettua norppa-aluetta ja varsinkin aikaisin keväällä tai tyynenä kesäiltana siellä saattaa nähdä mustaa muoviämpäriä muistuttavan viiksiniekan, jonka näkeminen pysäyttää kokeneimmankin kulkijan.

Katosselällä kannattaa etsiä korkea saari ja kavuta sen laelle, josta avautuvat maisemat ovat todella komeat. Sellainen on esimerkiksi Pieni Linnasaari, jonka huipulle kapuaminen vaatii kiipeilijänhermoja, mutta maisemat uhkean kallion laidalta palkitsevat näkymillään. Siellä ei tarvitse muuta kuin nauttia hetkestä istuskellen ja ihmetellen.

Alueella ei ole palveluita, mutta lähistöllä voi yöpyä vaikkapa Kokin Ossin Karhukosken kämpällä. Se on historiallinen, vanha metsäyhtiön savottakämppä, joka on kunnostettu arvoiseensa kuntoon.

Lisätiedot: Karhukoski

Savonlinna – Kesän parhaat lettukestit

Kesäinen Savonlinna tunnetaan Olavinlinnasta ja erityisesti siellä pidettävistä oopperajuhlista. Kaupungin saariston sopukoissa, hotelliravintola Casinon takana sijaitsee Kalliolinnan lettukahvila. Sulosaarella sijaitsevaan herkkupuotiin mennään jalankulkusiltoja pitkin.

Nuoret opiskelijat Elina Lammassaaren johdolla paistavat lettuja, joiden täytteeksi voi valita joko suolaisia tai makeita yhdistelmiä. Slaaviletun täytteet viittaavat ortodoksiperinteisiin, sillä täytteinä on smetanaa, hunajaa ja suolakurkkua. Makeiden lettujen erikoisuus maistuu vadelmilta, turkinpippurilta sekä kermavaahdolta.

Savonlinnassa veneilijä pääsee rantautumaan kaupungin ytimeen, suoraan palveluiden äärelle. Polttoainepiste sijaitsee kauppatorinrannan länsipuolella, niemenkärjen takana Haislahden rannalla. Keskustassa on omat laiturit matkaveneille. Suuremmat alukset saa vaikka Casinon rantaan.

Lisätiedot: Lettukahvila Kalliolinna

Puumalan Rokansaari  – Muisto jääkaudelta

Puumalan Rokansaari on jääkauden jälkeläinen. Se on esimerkillinen harjusaari, jonka useat suppalammet ja rantavallit ovat muistoja menneestä.

Rokansaari on suosittu veneilijöiden tukikohta, jota ylläpitää Saimaan Virkistysalueyhdistys. Pari laituria, nuotiopaikat sekä grillikatos on tarkoitettu yleiseen käyttöön. Rokansaaressa on useita hiekkarantoja auringonpalvojille. Paikalla on myös seitsemän vuokrattavaa mökkiä.

Ehkä paras syy Rokansaaressa käyskentelyyn on mukava polkuverkosto sekä 1940-luvulta peräisin olevassa huvilassa sijaitseva kesäkahvila. Sen pittoreski ilmapiiri on aivan toista kun tienvarsien ketjukahviloiden paketoidut palvelukonsepti. Kesäkahvilan höveli ilmapiiri on saaristolaisuutta parhaimmillaan.

Sisäjärven rannalla lämpenee punamultainen puusauna pientä korvausta vastaan ja sieltä voi pulahtaa uimaan kristallinkirkkaaseen veteen.

Lisätiedot: Saimaan virkistysalueyhdistys

Puumalan Sahanlahti – Omaleimainen lomakeidas

Puumalan Sahanlahti on hieno tukikohta veneilijälle. Se on melko pieni ja siksi ehkä juuri sopivan helposti lähestyttävä. Ei ole tavatonta, että Sahan isäntä Janne tai emäntä Jaana Kuivalainen tulee toivottamaan tulijat tervetulleiksi laiturilla.

Sahan rannan viehättävä Kesäravintola Rantamakasiini sijaitsee aivan veden äärellä. Hotellin sviitistä voi talsia pyyhe päällä Saimaaseen vilvoittelemaan. Mäellä sijaitsevan Ravintola Koskivahdin terassilta avautuu hulppea maisema järvelle ja siellä nautitaan paikallisista aineksista valmistettuja aterioita. Alueella toimii aktiivinen kesäteatteri kulttuurinälkäisille.

Sahalta vuokratuilla sähköpolkupyörillä pääsee kiertämään yhden Suomen kauneimmista pyöräreiteistä saaristossa. 70 kilometriä pitkä reitti vie Puumalan sataman palveluiden kautta Lintusaloon. Lintusalosta tehdään lauttamatka komeissa maisemissa Hurissaloon.

Lauttapaikka kannattaa varata ennakkoon Puumalan kunnan verkkosivuilta löytyvästä puhelinnumerosta 050 562 0706, sillä muutaman kesän toiminut palvelu on osoittautunut erittäin suosituksi. Reitin varrella on lukuisia ruoka-ja kahvipaikkoja.

Lisätiedot: Sahanlahti Resort

Lue myös nämä

X