Tilaa
Testit

Käytettyä katsomassa: Kulkuri 30 (-78) + Perkins 4.236M 73 hv diesel (-78)

01.10.2012

Tekstija kuvat eero pöyhönen

Lohtajalla 1970- ja 1980- luvulla rakennetut Kulkuri-veneet olivat suosittuja etenkin kalastajien keskuudessa. Myös itserakentajat kiinnostuivat veneestä, sillä pääosa lohtajalaisen Veneveistämö Esko Nissilän suunnittelemista ja rakentamista Kulkuri 30 -veneistä myytiin lasikuituvalmiina.

Pietarsaaressa Wikro Marinin pihalla oleva puoliliukuva Kulkuri 30:n 2-kajuuttainen retkimallinen versio on ulkoapäin rungoltaan ja kansirakenteiltaan ihan asiallisessa kunnossa. Ulkonäköä parantaa vielä äskettäin uusittu avotilan kuomu.

Kulkuri 30:n retkiversiossa tilat on jaettu kahteen kajuuttaan. Tilavassa keulakajuutassa on vuoteiksi käyvät sohvat molemmilla laidoilla sekä lisäksi patjat keulapiikissä.

Sisäkaton sekä seinien homehtuneet pinnat olisi välttämättä uudistettava, jotta sisällä olisi terveyden kannalta turvallista oleskella.

Ohjaamon keskellä on moottorikoppa sekä toisella laidalla kuljettajan penkin takana pentteri, jossa on kaksiliekkinen keitin, työpöytä, tiskiallas sekä alakaapit.

Moottori on ensiasennuskone. Mukana ovat kaikki alkuperäiset käsikirjat ja dokumentit veneen laitteista.

Perusrakenteet veneessä ovat kunnossa. Sisustan uusiminen ja tekniikan tarkistaminen teettää kuitenkin töitä.

Ohjaushyttiä/salonkia hallitsee moottorikoppa, joka palvelee hyvin myös pöytänä

Lue juttu kokonaisuudessaan Kipparista 8/2012

Kulkuri 30

Rannikkokäyttöön soveltuva 2-kajuuttainen puoliliukuva lujiteuovinen matkavene.

Pituus 9 m, leveys 2,7 m, paino n. 2 000 kg, suos. moottoriteho 49-115 hv, huippunopeus 16-18 s. (70-80 hv moottorilla), valmistaja Veneveistämö Esko Nissilä, Lohtaja

Lue myös nämä

X