Tilaa
Testit

Parexo 21 Twin Console – Jokamiehen raaseri nopeasta veneestä nauttivalle

Kun ajettavuudeltaan huikeaksi tunnetusta, vanhasta kilpaveneestä tehdään huvikäyttöön uusi versio nykyaikaisin menetelmin, tuloksena on erinomainen vene.

07.06.2023

TekstiVesa Leppä

KuvatKuvat ja video Markus Pentikäinen

Kenelle: Ekologisesti ajattelevalle, taloudellisesti ajattelevalle, mutta erinomaisista ominaisuuksista ja nopeasta veneestä nauttivalle retkeilijälle tai mökkiläisen nopeaksi kakkosveneeksi.


Hieman vanhempi väki muistaa Argot maamme parhaiten menestyneinä kilpaveneinä. Niillä voitettiin lukuisia niin Suomen, Pohjoismaiden, Euroopan kuin maailmanmestaruuksiakin.

Ne, jotka pääsivät Argoja jossain vaiheessa ajamaan, muistavat ne upeina ajettavina, joita taitava kuski pystyi käsittelemään lähes miten tahansa.

Nyt joku voisi sanoa, että ”aika kultaa muistot”. Mutta kun on kokeillut Argojen muoteilla tehtyä uutta Parexoa, voi sanoa, että ei kultaa. Kokeilemamme Parexo 21 Twin Console on nimittäin selkeästi parempi, kuin muistimmekaan, jopa niin, että se voitaisiin nimetä yhdeksi parhaimmista koskaan ajamistamme veneistä, ainakin koko- ja hintaluokassaan.

Parexo 21 on kaikkiaan 6,4 metriä pitkä ja 1,8 metriä leveä puikula, jonka keulasta noin puoleen väliin asti on neljä voimakasta nousulistaa ja palle. Vain kaksi nousulistoista ulottuu perään saakka.

Moottorina on 115-hevosvoimainen Mercury Pro XS, jossa on mekaaninen hissi, mikä tarkoittaa, että koneen korkeutta on helppo säätää irrottamatta sitä perälaudasta.

Veneeseen nousu – tai oikeammin laskeutuminen – on helppoa, koska laitakorkeus on sangen matala. Kuskin paikalle saa ahtautua, koska kaksi kuppimallista penkkiä vie tilan tehokkaasti.

Sen jälkeen olo onkin sangen tukeva ja säädöt riittävät eri mittaisille henkilöille hyvin. Penkkien jalustoina ovat Parexon itse kehittämät ja mallisuojatut, taivutetusta teräslevystä tehdyt jalat. Ne eivät korvaa hydraulipenkkejä, mutta joustavat tiukoissa tilanteissa.

Kun kone höräytetään käyntiin ja päästään liikkeelle, kuskille tulee voittajan olo.

Ohjaamo on kulkua ajatellen ahdas, mutta penkit ja ajoasento ovat erinomaiset.

Lue Parexon esittely Kipparista 6/2023

Parexo 21 Twin Console

Pituus 6,40 m, leveys 1,80 m, paino 400 kg (ilman moottoria), valmistusmateriaali lujitemuovi tai hiilikuitu, henkilöluku 4, CE-luokka D, tehosuositus 60–115 hv perämoottori, koeajomoottori Mercury 115 Pro XS, polttoainesäiliö 120 l

Vakiovarusteet asiakkaan toiveiden mukaan

Valmistaja Parexo Inc. Helsinki, Akaan Muovityö Oy Akaa, valmistusmaa Suomi

Parexo Crafts

Hinta alkaen 19 500 € (lujitemuoviversio runkovalmiina)

Lue myös nämä

X