Polttomoottorikäyttöisiä perämoottoreita toimitettiin Suomeen 12 290 kappaletta vuonna 2021, kertoo Venealan Keskusliitto Finnboat. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli peräti 22,8 prosenttia. Tieto pohjaa Venealan Keskusliitto Finnboatin jäsenkunnan raportoimaan perämoottoreiden tukkutoimitustilastoon.
Suomessa myytävistä perämoottoreista lähes 80 prosenttia on enintään 60-hevosvoimaisia, mutta pitkän aikavälin trendinä on pienten perämoottorien toimitusmäärien lasku samaan aikaan, kun isompien perämoottorien markkinat laajenevat uusien venemallien myötä. Finnboatin arvion mukaan viime vuosi oli poikkeuksellinen, sillä kasvua oli kaikissa kokoluokissa.
Perämoottoreita toimitettiin Suomen kautta myös vientimarkkinoille yhteensä 23 928 kappaletta, missä oli kasvua ennätykselliset 76,7 prosenttia.
Sisä- ja sisäperämoottorien vienti kasvoi
Sähköperämoottorit ovat suosittuja erityisesti soutuveneiden moottoreina, mutta viime vuonna niiden toimituksia haittasi komponenttien saatavuus. Sähköperämoottoreita tuotiin Suomeen 6 228 kappaletta, mikä oli 302 kappaletta vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Heittokalastajien suosimia sähköisiä keulamoottoreita tuotiin Suomeen 1 248 kappaletta, mikä oli 882 kappaletta vähemmän kuin vuonna 2020, jolloin kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli peräti 92 prosenttia.
Sisä- ja sisäperämoottoreiden tukkutoimitukset Suomeen kasvoivat 3 prosenttia. Moottoreita toimitettiin kotimaassa yhteensä 742 kappaletta. Moottoreiden tukkutoimitukset vientiin kasvoivat 21 prosenttia ja vientiin toimitettiin yhteensä 265 sisä- ja sisäperämoottoria.
Kipparin vertailussa irrotettavalla litiumakulla varustetut sähköperämoottorit