Tilaa
Testit

Pikatesti: Veneilijän kestokarttavihko – Sadetta sietävä

Kestokarttavihko on helppokäyttöinen sateessa eikä sivuja saa repeämään, vaikka yrittäisi. Kaipaamaan jäimme paperisten merikarttojen mittakaavaa, tarkekarttoja ja väylät sisältävää lehtijakokarttaa.

10.12.2021

Tekstija kuvat arja kangasniemi

Kuvatkarttakeskus

Paperisten merikarttojen suojeleminen sateelta, roiskeilta ja repeämiseltä tuntuu joskus työläältä. Vaihtoehtona hermoilulle ovat Karttakeskuksen vedenkestävät kestokarttavihot, joiden pohjana ovat Traficomin julkaisemat viralliset, paperiset karttakirjasarjat.

Kuka tahansa, vaikkapa satamayrittäjä tai venekerho, voi suunnitella omiin tarpeisiinsa sopivan karttavihon, joskin pienin mahdollinen valmistusmäärä on noin kymmenen kappaletta. Karttakeskuksella on valikoimissaan myös kymmenen erilaista karttavihkoa, joista moni on koottu Traficomin karttojen risteysalueista: esimerkiksi testaamassamme Hangosta Haminaan -vihossa on sivuja Traficomin A- ja B-kartoista.

Muitakin eroja löytyy. Traficomin mukaan Karttakeskuksen kartat eivät ole vesiliikennelain tarkoittamia, asianmukaisia merikarttoja tai merenkulkujulkaisuja, jollainen täytyy olla veneessä, jos matka edellyttää reittisuunnittelua. Sivujen arkkikoko, 32 × 45 cm, on pienempi kuin Traficomin karttasarjoissa, samoin mittakaava, joka on kestokartoissa 1:45 000 tai 1:55 000.

Lue koko artikkeli

TILAA KIPPARI-LEHTI

Katso tarjous Kirjaudu

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Vene-lehdessä.

Lue myös nämä

X