On se kuulkaa vaan niin, että saisivat nuo talvi ja jää jättää kokonaan tulematta.
Pilkkimiehet tietysti ovat asiasta ihan toista mieltä, mutta heiltähän ei nyt kysytä sitten yhtikäs mitään.
Tuli sitä silti Sjöberginkin olluksi firman pilkkikisoissa tuossa helmikuun kieppeillä. Ei ollut kylmä, ei tosin kivan lämmintäkään. Eikä tullut kalaakaan.
Kolme positiivista asiaa kilpailussa kuitenkin oli. Se oli kestoltaan lyhyt kuin murrosikäisen pojan akti, jää oli ohutta, joten kairaaminen ei juuri lihaksia rasittanut ja vielä kolmanneksi se tärkein. Sjöbergillä oli oma pullo mukana. Sen verran sitä on tullut tähän ikään mennessä opittua, että kuivin suinhan se homma on samaa kuin erään vähemmistökansalaisuutemme edustajien työttömyyskoulutus. Yhtä tyhjän kanssa.
No, ei siinä mitään, sanoo Sjöberg. Jos joku haluaa kökkiä, makailla, seisoskella tai muuten tuijotella jäässä olevaa reikää, niin ollos hyvä vaan. Niin kuin Sjöbergin lempikirjailija Veikko Huovinen aikanaan sanoi, että jos jostakin asiasta tulee onnelliseksi, niin mikäpä siinä, pääasia on, ettei kummittele kuoltuaan.
Mutta nuo jäät. Niin kuin joka talvi aiemminkin, on veneitä seissyt laitureissa oli sitten kesä tai talvi, jäitä tai ei.
Syitä tietysti voi olla useitakin. Joku voi olla todellinen optimisti ja todeta, että kun jouluna ei ollut jäitä, niin ei niitä sitten ole koko talvena.
Ja hömppälipöösää, sanoo Sjöberg. Se on vähän niin kuin uskoisi näitä kaiken karvaisia sammakkomiehiä ja muita omatekoisia ennustajia. Heidän mukaansa ”jos ei kolmantena päivä pääsisäisen jälkeen sada vettä, niin ei sitä sada juhannuksenakaan”.
Nimittäin juhannuksenahan sataa, sanoivat ennusteet mitä tahansa. Sataa ainakin siellä, missä Sjöberg on juhannusta viettämässä. Sen sanoo kokemus, ei mikään ennustaja. Kyllä jämpti on niin.
Joku on tietysti voinut jättää veneen jäihin ihan huolimattomuuttaan tai sitten on niin sanotusti jäänyt ryyppy päälle. Moottorimiehillä kun on joskus vaikeaa sen ryyppinamikan kanssa. Sitä kun ei muistaa työntää nolla-asentoon niin siinä sitten käyvät rikkaalla niin kone kuin koneenkäyttäjäkin.
Saattaa se olla niinkin, että veneilijä on joutunut valtion tarjoamaan täysihoitoon. Pikkubisnekset ovat voineet mennä vähän huonosti näin taloudellisen taantuman aikana ja verottaja ei ole ymmärtänyt tavaran myyntiä useampaan kertaan.
Tai sitten tavaralla onkin ollut joku toinen omistaja, joka sen on jättänyt ihan huolettomasti johonkin kuleksimaan ja yrittäjä on pannut sen myyntiin. Pientä yrittäjää ei tässä maassa sitten ymmärretä lainkaan, ei sitten lainkaan.
On muuten sitten niin, että talviteloille laitetuista veneistä kannattaa viedä kaikki irrallinen, vähänkään myytäväksi kelpaava osa kotikellariin. Suuremmat osat, kuten moottorit, vetolaitteet ja muut, on lukittava oikeilla lukoilla ja lukkomuttereilla.
Kaiken lisäksi ottakaa, hyvät ystävät, sarjanumerot talteen ja muutama valokuva vehkeistänne, siis veneen vehkeistä, se ei ole iso vaiva sitten, kun pieni yrittäjä yleensä tuolta itärajan tai Suomenlahden takaa on käynyt vieraisilla.
Alkuperäisten kuvien, sarjanumeroiden ja murtojälkien perusteella on nimittäin ikään kuin varmempi ja mukavampi olo, kun menee poliisin ja vakuutusmiesten juttusille. Niin ja valoa veneensäilytyspaikalla kyllä saisi olla. Toisaalta ylimääräinen valo on vain auttamassa murtomiehiä, jos alueella ei ole mitään valvontaa. Pimeässä saattaisi murtomiesten taskulamppu paljastaa touhuista aika paljon.
Valonheittimien kanssa muuten ei ainakaan merellä kannata juurikaan leikkiä.
Sjöbergin kaveri on ihan oikea merimies, eikä tällainen harrastelija. Kaveri ajelee oikeita laivoja tuossa Itä- ja Pohjanmerellä ja käy joskus vähän kauempanakin.
Meistä veneilijöistä harva lienee koskaan nähnyt sukellusvenettä oikeassa elementissään. Tähän ei lasketa mukaan sitä Suomenlinnan rantakalliolla makaavaa muinaismuistoa – Vesikkohan tuo taisi olla nimeltään.
Merimiehet niitä joskus tuolla ulapalla näkevät. Ei kuitenkaan kuulemma kannata alkaa valonheittimillä paistattelemaan laitosta, jotta näkisi kansallistunnuksen. Ei kuulemma kannata, ei.
Niillä pojilla on kuulemma sitten ihan oikeat valonheittimet, eivät mitkään kauppalaivaston pikkutuikut.
Kaveri kerran kokeili ja sanoi, että sen jälkeen ei varttituntiin nähnyt sen enempää oman laivan keulavaloa kuin tutkan tai plotterin näyttöäkään. Silmissä vain kipunoi ja kaikki näytti tummalta tähtitaivaalta!
Mutta mennäänpä takaisin tuohon jäähän. Kyllä se olisi somaa, jos veneen voisi pitää vedessä kesät talvet ja nostaa ylös ainoastaan pohjan puhdistusta ja huoltotöitä varten.
Meillä kun ei syksyllä, talvella tai keväälläkään vielä näkki tai levä pohjaan tartu, niin mikäpä olisi siinä veneen lilluessa. Välillä voisi vähän käydä lakaisemassa pahimpia lumia pois paatista ja siinä se taas olisi, omistajan ilona.
Jos on paatissa vielä kajuutta ja lämmityslaite, niin hauskapa sinne olisi mennä joskus muijan kanssa kahville tulevia suunnittelemaan. Kun muija taas on jossain naisten hömpötyksissä, niin kavereiden kanssa voisi istahtaa
veneeseen spekuloimaan maailman menoa ja sujauttaa kahviin vähän terästystä. Olisi siinä mukava maailmaa parantaa.
Sataman pysyminen avoimena olisi kuulemma helppo toteuttaa ainakin suojaisissa, aallonmurtajien ympäröimissä satamissa. Pohjaan vain laitetaan pumppu, joka pitää veden liikkeessä. Ei kuulemma jäädy sitten millään.
No, ehkäpä tämäkin on vain haaveilua ja markkinamiesten messuilla tekemää propagandaa. Oli miten oli, haaveilla saa, ainakin kesästä.
Niin tekee ainakin
Pakina on julkaistu Kipparissa 5/2009
