Pääsi taas kerran Sjöbergkin vierailemaan siellä kaikkein pyhimmässä. Ei, se ei ole venemessut tai Bellan tehdas Kuopiossa, ei, älkää kuvitelkokaan.
Sehän on tietysti tämän lehden toimitus ja siellä päätoimittajan huone, jossa on käyty mielenkiintoisia keskusteluja molempia osapuolia kiinnostavista asioista, kuten vanhaan hyvään aikaan eli ennen Neuvostoliiton hajoamista oli tapana sanoa.
Vaan paljon kuivempia ovat nuo keskustelut olleet, kuin Urkin aikana. Silloinhan kuulemma kumottiin vodkaa litratolkulla. Ei olla tuon päätoimittajan kanssa päästy vielä yhteiseen makuun, kun Sjöbergille maistuu enempi tuo Kosken korvalääke, mutta päällimmäinen toimittaja kertoo mieluummin jättävänsä sen väliin ja keskittyvänsä ranskalaisiin viinirypäleisiin niiden jaloimmassa muodossa.
No, tuli siinä sitten puheeksi tämä leuto helmikuu ja onnettomat jäät ympäri Suomen, pohjoisimpia järviä lukuun ottamatta. Moni moottorikelkka on jäihin uponnut ja valitettavasti on sinne vajonnut jokunen vielä mieskuntoa osoittanut suomalainenkin.
Näytti sitten mukavaa kuvaa, joka kuulemma julkaistaan tämän aviisin Kuukauden kuvana. Siihen oli oheen kirjoitettu, että kevät näyttää tänä vuonna voittavan talven harvinaisen aikaisin. Takatalvestakin siinä mainittiin, mutta ei uskottu sen enää pystyvän vesiä kovin voimakkaasti jäädyttämään.
Mutta voi tämä sää temput kuitenkin tehdä, eikä se olisi edes aivan tavatonta. Sjöbergin kaveri kertoi tätinsä muistelleen, että sotavuonna 1944 mentiin Helsingistä veneellä pommituksia pakoon Inkoon saaristoon vielä helmikuun loppupuolella.
Sen sijaan saman kevään vappuna mentiin potkukelkoilla naapurisaareen postia noutamaan.
No, niinhän sitä väitetään, että vuodet eivät ole veljiä keskenään ja niin osoittaa tämäkin tapaus.
Samanlaisia muistoja on monella, jopa Sjöbergillä vuosilta 1989 ja 1990, kun Helsingin venenäyttelyn aikaan Helsingissä Lauttasaaren ja Hernesaaren välissä järjestettiin purjehduskilpailuja. Ei ollut jäistä tietoakaan, mutta sen jälkeen ne kunnon pakkastalvet taas alkoivat.
Oli sen jälkeen sellaisia talvia, että melkeinpä piti ottaa sekä sisäistä että ulkoista lämmikettä, että uskalsi lähteä helmikuussa taivaltamaan kohti messuhallia ja venenäyttelyä. Sieltä taas ei uskaltanut ulos lähteä, ellei kunnolla vahvistanut sisäistä villapaitaa.
Samaa voi sanoa vapusta. Jo nuorna miesnä sitä tiedettiin, että vapuksi päästään saareen. ja jos ei päästy, niin saatiin se vanhempien poikien hankkima Egribikaver (Erkin pikakivääri) tai Bordeaux Blanc (Porvoon lankku), juotua maissakin.
Jos joku porukasta oli jo töissä ja saanut tilin, niin tarjolla saattoi olla jopa Sauternesia tai Vermouth Biancoa, tosin ihan Alkon pullottamana, eikä originaalipakkauksessa.
Mutta tulihan sitä tietysti käydyksi Helsingin venenäyttelyssäkin, tottahan toki.
Ihmeen hyvin tuntui maa makaavan. Näytillä oli kovasti toinen toistaan hienompia paatteja, rinta rinnan. Kallein maksoi 1,15 miljoonaa ja toiseksi kalleimmallakin oli hintalappu, jossa oli lukema 815 000 euroa. Tosin viimeksi mainitussa oli kyseessä messutarjous, kun normaali hinta olisi ollut yli sata tuhatta enemmän.
Ökyveneitä, sanoi suurin osa näyttelykävijöistä. Pientä toivoa asiaan valoi kuitenkin se, että samaan aikaan oli Lotossa tarjolla yli 10 miljoonaa ja Eurolotossa puolestaan yli 40 miljoonaa euroa. Siinä ei olisi voittajan taskussa yksi paatti paljoa painanut.
Väittivät, että tuolla viikolla saavutettiin suurin lottoamisennätys, tiedä häntä asioiden vaikutuksista toisiinsa.Vaan eipä häntä, mukavaahan se oli katsella vähän kalliimpiakin paatteja, vaikka niihin ei todennäköisesti varaa koskaan olisikaan. Kaunis kiitos myös niille näytteilleasettajille, jotka eivät karsineet persaukinaisia kävijöitä tutustujien joukosta. Onhan se hauskaa pitää yllä unelmia.
Toivon mukaan joku heistä saa sen jättipotin joskus elämässään ja käyttää siitä sitten suuren osan venehankintaan. Siinä saisivat kaikki palkkionsa, niin myyjät, maahantuojat kuin ostajatkin.
Tavallisella tallaajalla taitaa ainoa mahdollisuus noihin veneisiin olisi siinä, että eläkkeellä ollessa pistäisi kaiken muun omaisuuden myyntiin.
Siinä voisi hiljalleen sitten hankkia kunnon veneen, jos ei uutta, niin ainakin käytetyn, ja asuahan voisi vuokralla.
Hanttiin tässä laittavat tietysti muija ja niin sanotut perilliset. Sjöberg onneksi kertoi ainakin noille perilliselle, että Sjöbergillä heitä ei ole, on ainoastaan jälkeläisiä. Lähtekööt siitä, mistä Sjöbergkin – nollasta.
No, pitäähän sitä jälkikasvua toki auttaa, jos tarve on ja mahdollisuuksia apuun on olemassa. Vaan mistäpä näitä ihmisten ajatuksia tietää. Ainakin tuolla purjevenepuolella tuntuu nykyisin olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että vene jää perinnöksi jälkeläisille.
Ja mikäpä siinä on perintönä. Vene, etenkin lujitemuovivene näyttää nykyisin olevan kestävämpi kuin moni muu kestokulutushyödyke. Moni vene maksaa nykyisin enemmän kuin silloin, kun se uutena hankittiin.
Onhan se rahan arvo toki paljon viime aikoina muuttunut, mutta lujitemuoviveneen omistajana, vaikkakin vain moottoriveneen, tässä voi olla hyvin tyytyväinen sijoitukseensa, niin tekee ainakin
Pakina on julkaistu Kipparissa 3/2015
