Jaahas, hyvät ystävät ja kylän miehet! Taas on tullut se aika vuodesta, että voidaan todeta suunnan kääntyvän kohti valoa ja kesää. Venemessuihin on aikaa vajaat kaksi kuukautta ja juhannukseen, keskikesän suureen juhlaan vähän yli kuusi kuukautta eli vaivaiset puoli vuotta.
Ja tässä kohtaa sitten pitäisi sanoa, että ”ja sitten se on sekin kesä jo ohi”, mutta enpä sano, en kiusallanikaan, edes muijan kiusaksi, koska hänen mielestään en osaisi olla sanomatta.
Vaan turhapa tässä on muijalle kiukutella, kun kohteita on ihan liikaa muuallakin.
Tuossa eräällä kahvitunnilla meinasi kahvi mennä pahasti väärään kurkkuun, kun toinen niistä kahdesta iltapäivälehdestä – jotka muuten erottaa vain siitä, että toisessa ilmestyy Jere ja toisessa B. Virtanen – julisti, että ”Viimein lunta eteläänkin! Etelä-Suomeen on luvassa odotettu lumipeite.”
Sjöberg haluaisi ihan tosissaan tietää, että kuka pannahinen sitä lunta tänne etelään oikein toivoo? Ei nimittäin Sjöberg ainakaan.
Vihoviimeistä tavaraahan se on kaikkien etelän ihmisten kannalta. Se tekee jalkakäytävät ja tiet liukkaiksi, liikenne takkuilee, vaatteet kastuvat ja mikä pahinta, laiturit ovat lumen jäljiltä petollisen liukkaita ja olkaapa, hyvät lukijat, joskus lumipyryssä merellä. On nimittäin melkein pahempaa kuin sumu!
Etenkin nuoskalumi tarttuu veneeseen tiukasti kiinni, tukkii tuulilasin, jonka pyyhkijää ei ole tarkoitettu raskaan lumen pyyhkimiseen, lumi sotkee kuskin silmälasit ja avoveneissä sen lumen kanssa vasta lirissä ollaankin. Sen jäljiltä veneessä ei enää voi liikkua, eikä vaihtaa istuinpaikkaakaan, kun takamus kastuu heti.
Ja silloinhan sitä on miehestä mehut pihalla, kun persus kastuu, sanoo vanha suomalainen kansanviisauskin!
Jos sitä lunta sataa kovinkin tiheästi, menevät monelta kalamieheltä viikonlopun parhaat taimenkelit sivu suun, ellei sade sitten ole leppoisaa, hiljalleen satelevaa pakkaslunta. Silloin se voi olla jopa apu taimenen pyynnissä.
Toisaalta kunnon lumipyry on hyvä syy kaivaa kalapakin uumenista esiin se puolikas Jallu, joka siellä on vielä jemmassa muijalta pahan päivän varalle. Kun kovasti manailee säätä, niin ei muijakaan uskalla sanoa mitään, jos kahvin sekaan sujauttaa mukavat siivut ja sitten nautiskelee kunnon plöröistä.
Jos oikein hyvin käy, niin saattaapa muija pyytää lorausta omaan kuppiinsakin ja sitten sitä ei taas tiedä, miten mukava illasta tuleekaan. Kun oikein hyvin sattuu, niin petiin käyminen ei ole mitään lasten katseltavaa puuhaa!
Eikä se ole tuo lumi ainoa asia, joka Sjöbergiä oikeasti sylettää.
Kävin tuossa tämän aviisin päätoimisijaa tapaamassa ja hänen kanssaan tuli puheeksi tämä talviaika, siis kellojen siirtäminen edestakaisin aina keväällä ja syksyllä. Hän kertoi mainitsevansa siitä tuolla alkusivuilla olevassa pääkirjoituksessaankin.
Samaa mieltä vaan oltiin siitä, että järjetöntä puuhastelua on tuo kellojen vääntäminen. Ja oikeastaan vielä pahempaa se on syksyisin.
Sjöberg ehdottaakin, että käännetään ensi keväänä taas kellot tuohon kesäaikaan ja sitten jätetään ne siihen. Paljon viisaampaahan tuo olisi, kun saataisiin iltoihin vähän valoisampia tunteja.
Aamulla töihin lähdettäessä se on talvisaikaan joka tapauksessa pimeää, niin mitäpä se haittaa siellä työpaikalla, onko ulkona tunnin verran pimeämpää vai ei?
Paljon mukavampaa se olisi, että olisi edes vähän aikaa valoisaa, kun tullaan taas kotiin.
Kalamiehilläkin olisi paljon hauskempaa, kun ei tarvitsisi nousta ylös viideltä ja olla veneessä valmiina kello seitsemän aamulla, kun aamu alkaa sarastaa. Tuli nimittäin huomattua, että ei kalareissulle saa tuohon aikaan aamusta ostettua edes eväsoluita matkaan ja keskipäivän nuotiotulilla joudutaan nauttimaan vain smurffilimpparia tai vaihtoehtoisesti vissyä, höh!Jäisi siinä myös vähän enemmän aikaa iltapuolesta, kun ei tarvitsisi pimeän takia tulla rantaan jo neljän pintaan iltapäivällä.
Jos nyt sitten muu Suomi ei heti ymmärtäisi asiaa, niin voisimme me veneilijät kerrankin seistä eturintamassa ja osoittaa kansalaistottelemattomuutta. Sitä voisi aina käydä aamuisin koputtelemassa kauppojen ja kioskien ovia ja ihmetellä, että miten teillä kello on noin väärässä.
Joku uskalias voisi vienosti napauttaa pitkäripaisenkin ovea ja todeta lievästi huutamalla, että ovet nyt auki vaan, johan kello on vaikka kuinka paljon!
Joidenkin kauppojen oviin voisi käydä liimaamassa helposti irtoavia lappuja siitä, että olisinpa ostanut tuhannella eurolla makkaraa, mutta ettepä vaan osaa avata ovianne ajoissa.
Veroviraston oveen voisi viedä lapun, että ähäkutti, olisinpa maksanut jälkiveroni jo etukäteen, mutta ilmanpa jäitte, kun pidätte ovenne kiinni jossain naurettavassa talviajassa.
Poliisien kameratolppaan eli savolaisittain peltipolliisiin voisi jättää viestin, että siirtykää nyt hyvä virkavalta tekin oikeitten ihmisten aikaan, niin saisitten jotain tulostakin aikaiseksi.
Nyt kun kellonne näyttävät tuntia liian vähän, niin eipä tässä kiirettä ollutkaan. Ei tarvinnut sakkonopeuksia käyttää ja ajelin ihan nopeusrajoitusten mukaan. Siinäpä olette ilman sakkorahojanne!
Eiköhän se valtiovalta siitä hiljalleen oppisi ja koko talviaika voitaisiin pikkuhiljaa kuopata muiden muistojen ja kömmähdysten sekaan, esimerkiksi kieltolain kanssa samaan kuoppaan.
Noista kuopista tuli mieleen, että kohta voisimme varmaan unohtaa surullisen kuuluisan Talvivaarankin, mutta siitä on jäänyt niin iso kuoppa, että se näkyy kuulemma avaruuteen asti. Eipä siinä mitään, montulle on keksitty nimikin puuhamies Pekka Perän mukaan. On kuulemma Suomen Peräreikä!
