Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Jutut

Suomen järvien tila – Bellan pannuun ei oteta kahvivettä järvestä

Sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen kasvattaa aallokkoisten päivien määrää järvialueilla, kertoo professori Timo Huttula, joka itse veneilee Saimaalla.

10.04.2022

Tekstija kuvat markus ånäs

Nyt on tietoa! Timo Huttula on veneillyt nimittäin kaikilla Suomen merkittäviksi luettavilla järvillä, ja vieläpä töiden puolesta.

”Mielestäni kaikkein hienoin suomalainen järvi ei sijaitse enää Suomessa. Se on Laatokka. Ainutlaatuinen myös maailman mittapuussa, vaikka sitä vertaisi Afrikan Tanganjikajärveen tai Saksan suuriin järviin – Laatokka on jylhä, iso järvi, joka on liki asumaton”, Huttula kertoo.

Suomen rajojen sisällä sijaitsevista järvistä Huttula nostaa veneilijänä erityisesti esiin Pielisen. ”Siellä on suuria selkiä, hienoja hiekkarantoja ja jylhiä rantoja. Paalasmaa on hieno, kuten myös Kolin kansallispuiston saaret, joissa on hienoja rantautumispaikkoja.” Kuvassa Laitosaari Kolin kansallispuistosta; nykyisin veneily Pielisellä on helppoa, kun järvellä on peräti kolme veneiden tankkausasemaa.

Lue myös: Kippari matkailee: Pielinen – Villi itä

Syksyllä ilmestyi Timo Huttulan yhdessä Matti Leppärannan ja Lauri Arvolan kanssa kirjoittama Suomalainen järvikirja. Kirjoittajat ovat erityisesti järvivesien tutkimukseen erikoistuneita professoreita ja Minerva Kustannuksen julkaisema kirja on mallia ”kokonaiskatsaus”. Järvialueilla veneilevälle kirja on täynnä innostavaa tietoa. Aiemmin vastaavaa järvien ilmiöitä ja elämää kuvaavaa yleisteosta ei ole ollut saatavilla.

Huttula on kolmikosta tehnyt uransa järvifysiikan, erityisesti veden virtausten, tutkimuksessa.

”Jo veden korkeudella on järven käytölle suuri merkitys, erityisesti voimateollisuudelle, mutta myös tavallisille ihmisille, joille on tärkeää tietää, milloin paatilla pääsee vesiltä rantaan.”

Erityisesti Suomessa veden korkeuden tutkimus on oleellista, sillä kaikkien Suomen järvien yhteenlasketusta pinta-alasta noin puolet on säännösteltyä. Valtajärvistä vain Kitka on säännöstelystä vapaa.

Säännöstely on myös ollut yhtenä syynä suomalaisille järville merkittävässä humuspitoisuuden nousussa, vaikka isoin merkitys on kuitenkin ollut ojituksella.

Suomalaiset suuret järvet ovat liki kaikki säännösteltyjä. Toisaalta sähköntuotannon murros vähentää säännöstelyä, joten esimerkiksi Kyyvedellä laiturit korkealle penkalle jättävä ja veneilijän luonnonrantaan pakottava syksyn matalan veden aika on nykyisin luonnonmukaista.

Insinöörit laskivat väärin

Suomi on suo-ojituksen suurvalta. Yhteensä suota on Suomen pinta-alasta noin kolmannes, eli noin 10 miljoonaa hehtaaria. Siitä on ojitettu peräti kahdeksan miljoonaa. Eli ojaa on kaivettu.

Syynä on ollut metsän kasvun edellytysten parantaminen. Eniten suota myllättiin 1960-luvun ja 1970-luvun vaihteessa. Nyt ajatellaan, että Suomessa noin miljoona hehtaaria on ojitettu turhaan, jos katsotaan metsänkasvun edellytysten parantamista, ja suurin osa, jos ajatellaan muita haittavaikutuksia.

Veneilijälle harmillisinta on järvivesien muuttuminen vain Inaria lukuun ottamatta sakeiksi kuin puuro. Käytännössä näkösyvyys on monilla keskeisillä järvillämme vain kymmenen sentin luokkaa. Eikä se siitä parane, vaikka ojituksia ei enää tehdä ja alkuperäisistä aikaa kuluu – päinvastoin. Vielä 2010-luvulle ajateltiin, että ojitettujen soiden huuhtoumat laskevat järvissä ojittamattomien tasolle viimeistään parinkymmenen vuoden kuluttua ojituksesta. Nyt tutkijat ovat havainneet, että näin ei ole, vaan on päinvastoin: Maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman seurantatutkimuksen tulokset osoittavat, että ajan myötä humuspäästöt vain kiihtyvät.

Ojat valuttavat myös muita liikaravinteita vesistöihin aiempaa luultua enemmän.

”Metsätalouden vesistökuormituksen katsottiin aiemmin olevan pientä verrattuna maatalouden kuormitukseen”, Suuressa järvikirjassa kirjoitetaan.

”Koko valtakunnan tasolla metsätalouden merkitys fosforin ja typen vesistökuormituksessa lähenee maatalouden osuutta.”

”Vesistömme tummuvat koko ajan. Humusta tulee yhä enemmän järviin”, Huttula näkee.

”Kun menetimme sodassa Karjalan metsät, oli jollain lailla ymmärrettävää, että puuvarantoa yritettiin kasvattaa soita ojittamalla. Sama syy oli hullussa koskien voimalaitosrakentamisessa. Ne olivat sodan jälkeisen ajan ratkaisuja.”

Humus on vallannut Suomen järvet – Oulujärven vesi kuohuaa Karhusaaren kohdilla kuin mallaspirtelö.

Saasteet vähentyneet

Veneilijänä Huttula itse kohtaa humuksen Saimaalla, jossa hän pitää omaa Bella 702 -venettään Näsiää. Eikä se ilahduta.

”Toisaalta monta asiaa on mennyt myös parempaan suuntaan. Olen itse kotoisin Imatralta Ruokolahdelta. Kun tuuli kävi Kaukopään tehtaan suunnasta, uimme jätevesissä. Kun hyppäsi järveen, sellulauttojen keskelle jäi reikä.”

Kokonaisuudessaan Huttula näkee, että suomalaisten järvien tila on parantunut. Hän ei silti lähde hulluttelemaan kahvia keittäessä, niin makeaa kuin järvivesi onkin.

”Omat vedet ovat veneessä aina mukana. En näe isoa ongelmaa isolla selällä kahvivesien ottamisessa suoraan järvestä, mutta en kyllä lahdissa sitä millään tekisi.”

Sillä huolia on yhä, kuten tummumisen ohella hajakuormitus.

”Rehevyys on paheneva ongelma, samoin uutena mikromuovi, jota on löytynyt peräti Inarilta. Vedet myös kemikalisoituvat, mikä näkyy siinä, että lääke- ja huumejäämiä on vesissä aiempaa enemmän.”

Kumpi on suurempi, Päijänne vai Inari? Vesien sääntelyyn keskittyneenä tutkijana Timo Huttulalla on siihen vastaus, joka poikkeaa yleisestä totuudesta. ”Keväällä Päijänne on isompi, kun kesällä taas Inari, sillä kevättulvat ajoittuvat eri aikoihin.” Niinpä kuvassa poseeraa viimeinen kirkasvetisin järvemme Inari Ison Kapaselän kohdalla juuri jääpeitteen alta vapauduttuaan keskiyön auringossa, Suomen toiseksi suurimpana järvenä!

Lue myös: Inarijärvi – Koskemattomilla vesillä

Merkittävin akuutti ongelma on pohjassa staattisena maannut nollakuitu, josta ei Huttulan mukaan puhuta tarpeeksi. Nollakuiduksi kutsutaan kaikkein hienojakoisimpia metsäteollisuuden päästöaineita, jotka eivät aikanaan jääneet laskeutumisaltaisiin.

”Nollakuitupatjoja meillä on hirveän monissa paikoissa, kuten Mäntän ja Valkeakosken alapuolella, Etelä-Saimaalla ja Näsijärven Lielahdessa. Eikä niistä edes tiedetä, mitä ne pitävät sisällään: teollisuuskemikaaleja on ollut monenlaisia, ja ne ovat sitoutuneet näihin kuituihin.”

Ilmastonmuutos voi aiheuttaa Huttulan mukaan nollakuitupatjojen aktivoitumisen.

”Jos vedet lämpiävät ja toisaalta muuttuvat tuulten voimistuessa aallokkoisemmiksi, patjat saattavat lähteä liikkeelle.”

Ääri-ilmiöt lisääntyvät

Ylipäätään ilmastonmuutos on järvialueilla todellinen haaste. Ääri-ilmiöt lisääntyvät, mikä kasvattaa muun muassa myrskyjä. Aallokkotutkijana Huttulalla on hyvä näkemys siitä, kuinka paljon aallokko järvillä lisääntyy.

Jo nyt järvialueilla aallot ovat samassa tuulessa rajumpia kuin merellä, ”terävämpiä”.

”Aalto on merellä pidempi. Ne tulevat harvakseltaan ja loivempina. Samoin järvillä on saarista ja rannoista heijastuvia aaltoja enemmän, mikä aiheuttaa useammin ristiaallokkoa. Mutta aallot ovat yhtä korkeita sekä järvillä että merillä”, Huttula taustoittaa.

Järvet jäätyvät jopa Lapissa yhä myöhempään. Suuri erämaajärvi Vetsijärvi on auki nykyisin jopa marraskuulle asti.

Huttulan mukaan on selvää, että ääri-ilmiöt ovat kasvussa.

”Siitä lienevät kaikki tutkijat samaa mieltä. Kovan tuulen lisääntyminen on iso muutos.”

Se vaikuttaa erityisesti veneilijöihin, jotka joutuvat järvialueilla ottamaan sään huomioon nykyistä tarkemmin. Toisaalta ilmaston lämpeneminen lisää veneilyn mahdollisuuksia, kun järvet ovat jääpeitteen alla koko ajan pienemmän osaa vuodesta.

”Kalenterin mukaan paatteja pannaan talvisäilöön jo nyt, ei sen mukaan, tarvitsisiko niin tehdä.”

Suomen järvet ovat pääosin matalia, etenkin lahdistaan. Mökkinsä laituriin veneilevällä voi olla tulevaisuuden ilmastossa haasteita, muistutetaan Suomalaisessa järvikirjassa: ”Jos kesät ovat aiempaa kuumempia ja kuivempia, matalat järvet voivat kuivua jopa kokonaan.

Toistaiseksi vesillä pääsee vielä kulkemaan. Huttula itse veneilee vapaa-ajallaan Saimaalla lähinnä Liperin saaristossa. Joskus matkat ulottuvat Haukivedelle tai Pieliselle asti.

”Pisimmät reissut kestävät viikon verran. Sen pidempiä ei voi tehdä, kun vaimo nukkuu veneessä niin huonosti.”

Huttula kertoo, että järviaaltojen terävyys verrattuna merelle on tieteellinen tosiasia. Toisaalta myrskypäivät tulevat ilmastonmuutoksen myötä lisääntymään. Längelmävedellä kesällä oli Eräpyhän laiturilla kuitenkin vielä kyse ihan tavallisesta puhurista.

 

Lue myös nämä

X