Jutut

Tee itse: Kumilistalla kiinnitetyn ikkunan vaihto

Monissa vanhemmissa veneissä on ikkunat kiinnitetty kumisella profiili-listalla. Sellaisen vaihto aiheuttaa nykyään yllättävän monessa lasien vaihtoon erikoistuneessakin liikkeessä harmaita hiuksia, työ nimittäin vaatii tiettyjä kikkoja. Vaikeita ne eivät kuitenkaan ole, suotta siis monen vanhan veneen ikkunoita rumentavat sameus, teipit tai töhryt tiivistysmassoista.

13.03.2019

TekstiKarel Kakko

KuvatJuha Virtanen

Ikkunaremontti voi tulla eteen kun kumilista alkaa vuotaa. Tosin silloin monesti auttaa pelkkä kunnollinen puhdistus.

Niin oudolta kuin se voi kuulostaakin, voi raju pesu esimerkiksi painepesurilla tehdä ihmeitä. Usein nimittäin itse tiiviste on ehjä, mutta siihen vuosien saatossa, vaihtelevissa olosuhteissa ja varsinkin talvella jäätyessään tunkeutunut lika ja vesi vähitellen ”raottaa” tiivistettä ja päästää veden vuotamaan.

Ikkunan ja listan väliin painetaan siis kuumaa vettä, kunnes kaikki lika on poistunut. Operaation aikana vettä kyllä luultavasti tulee sisäpuolelle runsaastikin, mutta jo seuraavan sadekuuron koittaessa saattaa yllätys tiiviyden suhteen olla iloinen. Mikäli ei, on lista jo niin kovettunut, ettei siihen auta kuin uusiminen.

Vaihtoehtoisesti saumat käydään läpi ikkunantiivistysmassalla. Tätäkin ennen on kunnollinen puhdistus joka tapauksessa syytä tehdä.

Ja tietysti ilmeinen syy ikkunan vaihtotarpeeseen on sen särkyminen.

Katso tästä työohjeet ikkunan vaihtamiseen.

Lue myös nämä

X