Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Testit

Trollfisk: Muotolijan kynästä − Katso videoesittely

Millainen alumiinivene syntyy, kun suunnittelijaksi palkataan Suomen näkyvimpiin muotoilijoihin kuuluva Stefan Lindfors? Lähdimme testaamaan kauden yllättävimmän uutuusmallin todellista luonnetta.

11.09.2020

Tekstikarel kakko

Kuvatja video markus pentikäinen/otavamedia

Se oli rohkea soitto. Antti Valtakari uskoi kuitenkin asiaansa: seuraavalle Alutroll-mallille piti saada mahdollisimman laajalti tunnettu suunnittelija. Pitkän uran liike-elämässä tehnyt Valtakari oli jo vuosia kuulunut pienen, kalaveneisiin erikoistuneen venemerkin taustavoimiin, ja nyt oli räväyttävän askeleen aika.

Puhelimeen vastasi Stefan Lindfors. Valtakari tai kukaan muukaan Alutrollin tiimistä ei tuntenut monipuolista muotoilijaa ja taitelijaa kuin nimenä. Yhtä kaikki, Lindfors oli pohdintojen jälkeen ainoa jolta kiinnostusta haluttiin kysyä.

Pelkkää kalavenettä Lindfors ja Alutrollin väki eivät silti halunneet tehdä. ”Botskin” tuli palvella myös niitä, jotka lähtisivät vesille ihan toiset huvit mielessä.

Alkuvaiheessa ajatuksena oli helposti ”autotalliin mahtuva”, noin viisimetrinen jarruttomalla trailerilla kuskailtava täysalumiininen avovene. Kokoa kuitenkin kasvatettiin, sillä halutut tilaratkaisut ja varusteet vaativat runkovolyymiä.

Muotoilijan työtä ohjasi hänen hauska visionsa kalan näköisestä veneestä. Syntyi kaareva, voimakkaasti perää kohti laskeva kylkilinja sekä ajovaloilla toteutetut kalansilmät.

Melkoinen ilmestys mihin tahansa valtavirran kilpailijaan verrattuna. Lähimpänä saman muotokielen edustajana tulee mieleen muutama vuosi sitten venemessuilla esitelty Nemo 600 (esittely Kippari 2/2016), joka sekin herätti huomiota erikoisena kotimaisena alumiiniveneenä. Trollfiskin linjoissa on hyvin paljon samaa, mutta sen levennetty keulakansi muuttaa optisesti rungon näyttämään erilaiselta.

Trollfiskin testin voit lukea Kipparista 9/2020.

Lue myös nämä

X