Tilaa
Jutut

Veneruoka: Kesän kalaherkut – Paistettu kuha ja kasvisnyytit

Kalasta saa avotulella monenlaista herkkua, ja oivaltava venekokki väsää maittavat lisäkkeet vaivattomasti vaikka yhdessä kattilassa.

12.08.2019

Tekstija kuvat Teemu Mäkelä

Kuvatreseptit ja ohjeet Ari Ruoho

Tuore kala on mainio lisä veneretken ruokavalioon. Siitä saa maittavaa ruokaa alkeellisissakin oloissa, jo pelkkä nuotio riittää monenlaisten kalaruokien valmistamiseen. Suuremmissa  retkiveneissä, joissa on kunnon pentteri, syntyy toki monipuolisempiakin kala-aterioita. Mutta niiden valmistus ei juuri eroa kotikeittiössä kokkailusta.

Kalaa saa ostaa useista vierasvenesatamista, jos ei tuoreena, niin ainakin savustettuna. Jo tämä tarjonta antaa hyvät mahdollisuudet ruokavalion laajentamiseen, varsinkin jos samasta sataman puodista saa uusia perunoita, sesongin kasviksia ja salaattitarpeita.

Kalastava veneilijä on kuitenkin etulyöntiasemassa kala-ateriaa suunnitellessaan, sillä ainakin ahventa ja haukea nousee helposti ruoan raaka-aineeksi. Sisäsaaristossa retkeilevät voivat lisäksi  uistella tai jigata kuhaa. Eikä silakan ongintakaan ole kovin suuren vaivan takana, kunnon parveen osuttaessa saalista nousee helposti isommankin porukan eineeksi.

Yksinkertaisimmillaan nuotiolla

Helpoiten kalan saa valmistettua avotulella. Tulella, olipa se sitten nuotio tai grilli, kokattaessa kalaan tulee aina oma arominsa. Valmistustavassa on sekin hyvä puoli, että siinä ei juuri synny  tiskattavaa.

Perinteisen halstraamisen tai pannulla paistamisen lisäksi kala kypsyy kätevästi hiilloksella folioon käärittynä. Samalla hiilloksella valmistuvat näppärästi myös lisäkkeet, joko omissa nyyteissään tai kalan sisällä, kuten täytetyssä kuhassa.

Paistettu kuha ja kasvisnyytit

Kuhan voi korvata millä tahansa kalalla.

Paistettu kuha
1 kokonainen kuha
voita
valkopippuria
suolaa

Suomusta ja fileoi kuha. Leikkaa fileiden etuosasta keskeltä ruotorivi pois saadaksesi täysin ruodotonta kalaa. Kun ruodot leikkaa irti varovasti, nahkaa viiltämättä, filee pysyy hyvin koossa  paistamisen aikana.

Leikkaa fileet annospaloiksi. Mausta palat suolalla ja valkopippurilla.

Paista pannulla voissa nahkapuoli alaspäin, niin että nahasta tulee rapea. Fileen häntäpään ohuet palat paistuvat läpikypsiksi nahkapuolelta paistettaessa.

Käännä fileen etupään paksut palat pannulle ja anna niiden kypsyä loppuun.

Kasvisnyytti
1 punasipuli
1 kesäkurpitsa
pala purjoa
kevätsipulia
1 sitruuna
voita
suolaa

Pilko kasvikset samankokoisiksi, kapeiksi suikaleiksi. Leikkaa foliosta ja leivinpaperista reilunkokoiset neliöt. Asettele kasvikset leivinpaperille. Mausta suolalla, voinokareella ja sitruunan  mehulla. Taittele ensin paperi kasvisten päälle ja sulje sen jälkeen folio huolellisesti nyytin ympärille. Kypsennä hiilloksella viitisen minuuttia.

 

Lue myös nämä

X