Tilaa
Uutiset

11. 12. 2006 Venesatamien polttoainepäästöjä tutkittu

11.12.2006

TekstiKipparilehti

Tulokset viittaavat siihen, että vilkkaimmilla jakeluasemilla koko veneilykauden mittaan päästöjä voi syntyä jopa useita satoja litroja.

Katkaisu

Tammisaaren, Lappohjan ja Hangon venesatamissa on viime kesänä tutkittu veneiden tankkauksen yhteydessä veteen päässeiden polttoaineiden määriä.

Tutkimuksessa tarkkailtiin kaikkiaan 57 veneen tankkausta. Niistä 34 tapauksessa veteen pääsi polttoainetta. Määräksi arvioitiin useimmin, 42 prosentissa, noin yksi desilitra. Kun suurimmilla asemilla suoritetaan yli 200 tankkausta vuorokaudessa, päästöt noussevat pahimmillaan noin 600 litraan kesässä.
Monella veneilijällä on tapana ruiskauttaa veteen päätyneen polttoaineen päälle hieman tiskiainetta, jotta roiske sekaantuu paremmin veteen. Näin toimi tutkimukseen osallistuneista veneistä vain neljä, mikä oli odotettua vähäisempi määrä. Tapa lienee silti yleisempi. Asemanhoitajille tehdyt haastattelut viittaavat niin, samoin se, että haastatelluista veneilijöistä puolet halusi hoitaa polttoainepäästöjä kemiallisesti.
Tiskiaineen käyttö ei kuitenkaan ole suositeltavaa, tutkimus toteaa. Tiskiaineen tensidit kyllä auttavat vettä ja polttoainetta sekoittumaan, mutta näin bensiinin ja moottoripolttoöljyn sisältämät myrkyt vain siirtyvät entistä helpommin kaloihin ja muihin vesieliöihin. Pinnalle kellumaan jäävä polttoaineläikkä on toki ruma, mutta siitä suuri osa myrkyistä pääsee haihtumaan ilmaan.
Nyt tehty tutkimus on osa Uudenmaan ympäristökeskuksen hanketta, jossa kartoitetaan tapoja kestävien jätteenkäsittelytapojen kehittämiseen saaristo-oloihin. Tutkimuksen on tehnyt ympäristönsuunnittelua Yrkeshögskolan Sydvästissä opiskeleva Ann-Sofi Lindvall osana lopputyötään. Ympäristökeskuksen hanke kokonaisuudessaan valmistuu ja julkaistaan joulukuun aikana. Sitten raportti löytyy internetistä, www.ymparisto.fi.

Teksti: Pasi Nuutinen

Lue myös nämä

X