Venetsian oopperan kuoron päästellessä täysin palkein kansallishymniä ja helikopterilaivueen sekä laskuvarjohyppääjien esitellessä trikoloria taivaalla, viimeinenkin Pohjolasta saapunut näyttelyvieras ymmärsi, mistä Salone Nautico Veneziassa on kyse.
Draaman tajua isänniltä totisesti löytyy. Keskiaikainen laivastosatama olisi pienemmälläkin näytöksellä tehnyt vaikutuksen. Mutta täällä kannattaa nauttia showsta, sillä se osataan.
Venetsian uiva näyttely ei pärjää Italian päänäyttelylle, Genovalle koollaan, mutta on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Kolmensadan veneen uiva näyttely tarjoaa kaikki veneilyn alalajit jahdeista jolliin, mutta suurimmat superjahdit kompaktista sisäsatamasta puuttuvat. Ehkä hyvä niin, sillä tilaa säästyy mielenkiintoisemmille veneille.
Italiassa viranomaisten läsnäololla kunnioitetaan tapahtumaa ja osoitetaan sille arvoa. Univormuihin sonnustautuneiden kutsuvieraiden määrä oli silmiinpistävää näyttelyn avajaisissa. Kuvassa puolisotilaallisten poliisien, karabinieerien edustajat saapuvat omalla mahonkiveneellään.
Näyttely myös sitoo hienosti yhteen italialaisen merenkulun perinteet tähän päivään. Alasta kiinnostuneelle vierailu tarjoaa vastinetta koko rahalla.
Näyttelyalueen pohjoispäädyssä Leonardo da Vinciäkin palvelleet venehallit toimivat sisänäyttelytiloina. Eräässä niistä oli esillä Glisenti Centomiglia, Comojärven rannalla veistetty tuore vauhtivene.
Se on samaan aikaan esteettisesti näyttävä kuin koru, röyhkeä kuin gigolo ja valtavalla intohimolla ja taidolla veistetty. 9,1-metrinen puuvene saa Lamborghinin 8,2-litraisesta ja 860-hevosvoimaisesta L804-moottorista 80 solmun kyydit. 10 000 työtuntia vaativan rungon viimeistelytaso sai katsojan sanattomaksi.
Kontrasteja
Kuin vastapainona tälle silkalle järjettömälle iloittelulle satamaan oli saapunut myös Buster. Vastakohta ei tarkoita, että Inhan tuote olisi iloton. Mutta se edustaa sellaista järkiveneilyä, jota laiturissa ei liikaa näkynyt.
Kontrasti isäntämaan tuotteisiin oli niin suuri, että huomioarvo oli taattu. Markkinointipäällikkö Johan Finnberg kertoi valmistajan olevan uuden äärellä Venetsiassa.
Vaikka paikallisesti Venetsiassa elää sitkeä myytti alumiiniveneiden korroosio-ongelmista rautapitoisessa vedessä, on paikallinen välittäjä osoittanut XS-mallin soveltuvan erinomaisesti kapeissa kanavissa pujotteluun ja säilytykseen taljoilla nostettuna keskustan venevajassa.
Jos kotimaisilla markkinoilla toisinaan tuntuu, että veneet muistuttavat liikaa toisiaan, kannattaa ehdottomasti piipahtaa esimerkiksi Venetsian näyttelyssä. Kun markkinat ovat riittävän suuret, erikoisuudetkin saattavat olla tekijälleen kaupallisesti kannattavia valmistaa. Venebongarille tämä tarkoittaa mielenkiintoisia uutuuksia ihmeteltäväksi, sellaisia kuten Code X 50. Hiilikuituinen avaruusalusta muistuttava rouheasti viimeistelty akselivetoinen 1 120-hevosvoimainen katamaraani.
Miksikö? Ei italialainen sitä mieti. Ja hyvä niin.
Eri markkinat
Venetsian näyttelyssä ei voi olla pohtimatta italialaista veneteollisuutta ja venesuunnittelua laajemmin. Pohdinta oli hyvä aloittaa istahtamalla tusinan toimittajan kanssa sohvalle vastanimitettyä uutta Ferretti Groupin toimitusjohtajaa Stassi Anastassovia vastapäätä.
”AI-teknologia on tehnyt maailmaan nopeasti uusia miljardöörejä. Heillä ei ole kokemusta vesiltä, mutta he eivät tarvitse viidettä kartanoa. Me voimme tarjota sen uivana.”
Tässä yhtiön huhtikuussa ruoriin astuneen Anastassovin lausahduksessa tiivistyy kasvavan, 1,2 miljardin liikevaihtoa 2025 tehneen Ferrettin ydin. Asiakaskunta on vain promillen murto-osa maailman väestöstä, mutta se riittää.
Ferretti Groupiin kuuluu seitsemän brändiä, joista Riva lienee Suomessa tunnetuin. Mallistojen koot vaihtelevat kymmenestä kymmeniin metreihin. Siitä ylpeydestä, jolla italialaiset brändeistään puhuvat, voi Suomessa olla hieman kateellinen.
”Emme myy käsilaukkuja, vaan veneitä, mutta mielikuva on Louis Vuitton tai vastaava. Teemme taidetta. Kukapa ei haluaisi olohuoneeseensa Rivaa”, hän toteaa.
Eikä kukaan paikalla olijoista uskalla väittää vastaan.
Silmää kauneudelle
Arvostus estetiikkaan ja perinteisiin näkyy Italiassa myös arkisemmin. Jos Suomessa viimeiset perinteiset puuveneveistämöt keskittyvät lähinnä vanhan kaluston ylläpitoon, Venetsiassa tilanne on toisin. Vaikka valtaosa puisilta näyttävistä taksiveneistä on vain ootrattuja kuiturunkoja, myös uusia puuveneitä tehdään ja tilataan. Siitäkin huolimatta, että raa’an UV-käristyksen ja ahtaiden kanavakolhujen vuoksi kalliita huoltopäiviä tulee yrittäjälle useita vuodessa.
Kuvankauniin taksiveneen veistäneen Luigi Giacomettin veneen tilausaika on puolisentoista vuotta. Hintaa yhdeksänmetriselle veneelle kertyy noin 400 000 euroa. Sen hintaisia veneitä myydään Suomessakin useita vuodessa, puisia tuskin yhtään.
Kun kovamaineinen karabinieerikin saapuu laituriin työtehtävissä puuveneellä, se on uskottava. Renessanssin halu pyrkiä kauneuteen ei ole kadonnut Pohjois-Italiasta minnekään.
Ajatuksiani vahvistaa näyttelyssä tapaamani italialainen Pietro Cardinetti. Helsingissä venesuunnittelijana suomalaisella Aivanilla työskentelevä Cardinetti tuntee molemmat kulttuurit.
”Suomessa veneily kuuluu kaikkiin yhteiskuntaluokkiin ja samaan aikaan oman varallisuuden runsasta esittelyä paheksutaan kulttuurisesti. Italiassa vene nähdään vahvemmin itsensä ilmaisun välineenä ja statussymbolina. Tämä näkyy sekä tunnepohjaisessa markkinoinnissa että ohjaa suunnitteluvalinnoissa merkkejä erottumaan erittäin kilpaillulla alalla.”
