Tilaa
Testit

Aikuiseen makuun tunnelmallinen Nimbus 305 Drophead

Nimbus Drophead on puoliliukuva DC, jolla matkustetaan tyylikkäästi. Vauhdin sijaan siinä nautitaan maisemista sekä ensiluokkaisesta tunnelmasta.

11.06.2018

TekstiKarel Kakko

KuvatSeppo Evinsalo

Nimbus Drophead on edistyksellinen ja jopa rohkea vene, sillä yleinen mielikuva ruotsalaismerkistä on konservatiivinen.

Toivoa sopii, että äskettäin markkinoille tuodut W9/T9-sarjan mallit laajentavat brändin reviiriä ja herättävät kiinnostusta laajemminkin.

Drophead on suunniteltu yhdessä viihtymiseen. Sen tilat sopivat oikein loistavasti päiväkäyttöön.

 

Vene polveutuu 305 Coupé -mallista, mutta nimensä mukaisesti Dropheadissa salongin katto on pudotettu pois. Koko ylärakenne on epäsymmetrinen, niin sanottu sidewalk, jossa tyyrpuurin sivukansi on toista puolta leveämpi ja helposti kuljettavissa.

Kannen alla on majoitustilaa kahdessa eri kajuutassa yhteensä neljälle aikuiselle. Ohjaamon alapuolella, makuuhyttien yhteydessä on toiletti ja pesuhuone.

Matkustamo on periaatteessa kovakattoisen Coupé-mallin kaltainen, kuten myös perän avotila. Kuljettajan takana on pitkulainen pentteri ja paapuurissa on neljän istuttava dinetti-ryhmä.

Avoimessa veneessä perän oleskelutilan luonne on erilainen kuin umpisalonkiveneessä. Kuomu peittää puolet oleskelutiloista, eli etummaisen dinetti-osion, aivan kuten kovakattoisessa Coupé-mallissa. Kaaret ja niihin kiinnitetty sprayhood nostetaan ylös sähköisesti. Sivukappaleet ja takaverho kiinnitetään sitten manuaalisesti tarpeen mukaan.

Perinnevedolla

Veneen voimalinja saa taatusti yhden jos toisenkin kohottamaan kulmiaan hämmästyksestä. Yksi kohtuutehoinen viisisylinterinen dieselmoottori suoralla akselivedolla isossa ja menevän näköisessä päiväristeilijässä on veto, joka asettaa Nimbuksen koko lailla omaan luokkaansa. Moni paatunut laituriparlamentaristi saattaisi pitää tämänkaltaista yhdistelmää tuhoon tuomittuna, mutta totuus on taas tarua ihmeellisempää. Koeajo vahvistaa tällä kertaa sen, että teoria voi toimia myös käytännössä.

Moottoripuolella Dropheadiin tarjotaan vaihtoehtoina Volvo Pentan D3:sta käytännössä kaikkia tehovariantteja aina 110-hevosvoimaisesta mallista alkaen. Koska perusmoottori on sama, muuttuu eri muunnosten mukana ainoastaan suorituskyky, ja luonnollisesti hankintahinta.

Tällä kertaa on rehellisyyden nimissä liputettava isoimman, tässä koeajetun 220-hevosvoimaisen version puolesta. Nimenomaan siksi, että silloin Nimbuksesta ja sen monella eri nopeudella toimivasta kokonaisuudesta saa kaiken hyvän irti, vaikka 110 hevosvoiman 15 solmua sinänsä riittäisikin.

On myös hyvä huomata, että taloudellisuus 220 hevosvoiman moottorilla on käytännössä yhtä hyvällä tasolla, oli nopeutta sitten 10 tai 15 solmua.

Lue koko testi Kipparista 6/2018.

Lue myös nämä

X