Tilaa
Testit

Arkistoesittely: Iguana 31 Expedition – Löytöretkeilijän telavene

Veneitä koeajettaessa tulee harvoin eteen tilanteita, joissa sanat loppuvat. Tunteita on vaikea kuvata, kun vene kiipeää vedestä omilla teloilla kuivalle maalle.

20.10.2019

Tekstija kuvat Jaakko Pitkäjärvi

Elokuvissa voi ihastella veneen, auton, sukellusveneen ja lentokoneen risteytyksiä. Varsinkin James Bond –seikkailut ovat kunnostautuneet erikoisten vekottimien esittelyssä. Osa laitteista on ollut jopa oikeasti toimivia, mutta kaupallisia tuotteita niistä ei ole syntynyt.

Ranskalainen Iguana Yachts on paneutunut venekehitykseen tosissaan. Yhtiön perustanut Antoine Brugidou tuskaili, miten rantautua omalle rannalle helposti ja vaivattomasti.

Kekseliäs mies päätti lähestyä ongelmaa luovasti, minkä seurauksena syntyi ensimmäinen teloja rantautumiseen käyttävä Iguana vuonna 2012. Kauppa alkoi sen jälkeen käydä nopeasti ja veneitä on myyty jo kymmenittäin ympäri maailman. Kaikki telakan valmistamat veneet on varustettu teloilla ja ”normaalien” veneiden tuotantoa ei nuorella yhtiöllä ole ollut aikaisemminkaan.

Oikea vene

Iguanan valmistusohjelmaan kuuluu useita eri veneversioita 24 – 31 jalan kokoluokassa. Tyylistä ei ole tingitty ja komponentit ovat lähes parasta mitä markkinoilta saa sekä telajärjestelmän, rungon että muun varustuksen osalta.

Testatun Iguanan perämoottoriksi on valittu Verado 400 ja hydraulijärjestelmän koneistona toimii Fordin 1,6-litrainen ilmajäähdytteinen bensiinimoottori. Polttoainesäiliö on yhteinen. Tilauksesta Iguanan teloille saa myös akkukäyttöisen sähkövedon.

Merellä Iguanan telat erottuvat rungon keskivaiheilla, jos niitä osaa etsiä. Käytännössä venettä tuntematon sekoittaa ne törmäyssuojiin, sillä rungon taittuva telasto ei herätä vesillä huomioita.

Maata näkyvissä

Koeajoin Iguanan Göteborgissa, Ruotsissa. Aikaa ei veneen esittelyssä tuhlata ja merelle pyörähdetään tuossa tuokiossa. Iguanan huippunopeus on noin 40 solmua ja ajossa se tuntuu täysin normaalilta veneeltä. Telat eivät aiheuta mitään poikkeavaa tuntemusta tai ilmiötä millään nopeudella.

Rannan lähistöllä Iguanan kuljettajan ei tarvitse huolestua. Apumoottori käynnistetään konsolin kytkimistä ja telat käännetään alas hydraulisesti. Kölin lähestyessä pohjaa telat ottavat vastaan ja vene nytkähtää liikkeelle käytännössä pysähtymättä. Samalla koko kapistus alkaa nousta maalle tukevasti ja varmasti.

Iguanan myyntipäällikkö Steve Huppert ohjailee veneen uimarannalle. Toisin kuin olin kuvitellut, liikkeet ovat tukevat ja horjumattomat. Vene kulkee teloilla kuin kaivinkone ja seisoo paikoillaan kuin patsas, vaikka useampi mies astelee perän uimatasolla yhtä aikaa. Ajonopeus kuivalla maalla on 7 km/h ja nopeutta voi säätää lähes portaattomasti.

Yksi 400 hv:n perämoottori on riittävä voimanlähde 31-jalkaiseen veneeseen.

Vaikeisiin rantoihin

Kieltämättä tuntuu oudolta laskea uimaportaat alas ja kiivetä veneestä kuivalle maalle. Mutta näin se vain toimii – uskomatonta! Miten mielenkiintoista olisi rantautua lämpimillä vesillä superjahdin kyydistä sattumalta valitulle saarelle. Vene veteen, hurautus rantaan ja teloilla ylös. Ei köysiä, ei laituria, ei fendareita, ei edes kenkiä rannassa.

Iguana selvittää 30 asteen nousun ja laskun pituussuunnassa sekä kestää maastossa 25 asteen kallistuman sivusuunnassa. Rantaan pääsee siten heikoistakin paikoista. Toisaalta maallisempi tilanne on sisävesillä järvestä toiseen siirtyminen, suoraan penkereen yli. Iguanan toimintamatka teloilla on rajoittamaton, joten muutaman kilometrin välimatkat vesistöstä toiseen sujuvat helposti, jopa metsässä ajaen. Puhumattakaan lyhyemmistä pyrähdyksistä, jotka Iguana hyppää järvestä toiseen lähes itsestään.

 

Pikalähtö

Aikamme venettä ihmeteltyämme on lähdön hetki. Ja ei muuta kuin portaita pitkin takaisin veneeseen ja keula kohti avovettä. Teloilla ajetaan niin pitkälle, että ne menettävät pitonsa, jolloin perämoottori voidaan samalla käynnistää. Ja siitä muutaman sekunnin kuluttua ollaan jo liukunopeudessa.

Ajoon lähtö on nopea tapahtuma, eikä edes vikkelin traileriveneilijä pudota venettään samalla nopeudella parhaastakaan veneluiskasta. Kuivalta maalta lähdettäessä 40 solmun nopeudessa ollaan merellä jo 20 sekunnissa.

Huippukonsepti

Iguanan tuotanto myydään sitä mukaa kuin tehdas ehtii valmistaa. Asiakkaat ovat tyytyväisiä ja kysyntää on myös suuremmille malleille. Tämän vuoksi lähiaikoina markkinoille on tulossa veistämön huippuversio kolmella perämoottorilla ja kabiinilla.

Vaikka veroineen yli 500 000 euroa maksava Iguana 31 on harvojen tavoitettavissa, se on teknisesti yllättävän kypsä tuote, joka toimii upeasti. Jos hinta olisi kohtuullisempi, myyntimäärä kohoaisi varmasti suuremmaksi.

Väkisin tulee mieleen, eikö vastaavaa pystytä tekemään pienemmällä rahalla? Hiilikuidusta vakuumi-infuusiona valmistettu Iguana on varmasti tuplasti kalliimpi kuin vaikkapa pohjoismainen alumiinivene, joka tarjoaa samat ominaisuudet. Kun huomioidaan lisäksi valmistusmäärän kustannuksia laskeva vaikutus, suuremmissa tuotantoerissä laskeuduttaisin kohti jo selvästi kohtuullisempaa hintalappua.

Autotallista veneilemään?

Itse olisin valmis maksamaan 50 prosenttia lisähintaa mistä tahansa veneestä, joka tarjoaisi Iguanan rantautumiskyvyn samoilla ominaisuuksilla. En varmasti ole ainoa. Suomi on täynnä veneilijöitä, jotka asuvat vesistön lähellä ilman omaa rantaa. Telaveneellä voi ajella helposti omasta pihasta vesille ja takaisin. Sitä voi myös säilyttää suurehkossa autotallissa.

On suorastaan ihme, jos vastaavia veneitä ei tulla näkemään jatkossa lisää, sillä Iguana on osoittanut konseptin toimivan loistavasti. Voisi jopa pohtia kohtuuhintaisen telaveneen saattavan olla niitä harvoja oikeasti suuria mullistuksia huviveneilyssä jossain vaiheessa. Tarvitaan enää suurempi valmistaja, joka ottaa asian selvitykseen. Sitä odotellessa pitää ehkä keskittyä uusien reittien suunnitteluun. Kotimaan rikkonaiset sisävedet näyttävät Iguanan koeajon jälkeen aika erilaiselta retkikohteelta.

Iguana 31 Expedition on esitelty Kipparissa 11/2016

Lue myös nämä

X