Bayliner on tuttuakin tutumpi jenkkivene, jonka Euroopan markkinoille tulevat veneet tehdään nykyisin Portugalissa. Se ei muuta veneen imagoa, johon kuuluu asiallisen perustason tarjoaminen järkevään hintaan. Merten Skoda tai Nissan on valinta vastinetta kohtuurahalle haluavalle.
Uudessa Cuddy Cabinissa on mallityypin mukaisesti kahdelle aikuiselle riittävät makuupaikat keulakannen alla. Bonuksena on kiskoilla portaan alle liukuva septi-wc.
Kuljettajan paikalla tuntuvat mitoitukset ja ergonomia olevan oikein mainiosti kohdillaan. Matkustajat sijoittuvat perästä paapuurin laidalle kiertyvälle L-sohvalle, jonka keulapäädyssä on apukuskille ylös ja loikoillessa alas kääntyvä selkänojapalanen. Veneen keskellä turkissa on iso lokero vesihiihtoleluille, tauon aikana sen päälle pystytetään pöytä. Pieni kylmiö on apukuskin penkin alla.
Moottoreiksi on tarjolla laaja valikoima Mercureita välillä 115 – 225 hevosvoimaa. Pohjan V-kulma on verrattain syvä 20 astetta, mikä lupailee Baylinerin perinteiden jatkuvan sangen tyydyttävien ajo-ominaisuuksien osalta.
Kuten budjettiveneillä usein, vakiovarustus on melko niukka, mutta lisävarustelista jenkkityyliin pitkä ja kattava. Esimerkiksi peräti yhdeksän erilaista yhdistelmää runkoväritykseen on tarjous, johon eurooppalaiset harvoin yltävät.
Bayliner C21
Pituus: 6,39 m
Leveys: 2,54 m
Hinta: alk.50 900 € (alv.19%)
Lisätiedot: Bayliner, Venekauppa