Tilaa
Testit

Buster Phantom Cabin – Lasipalatsi laineilla

Kun yhteysajoihin tarkoitettu kabiinivene tehdään riittävän kokoiseen runkoon, vältytään monilta sudenkuopilta. Valitettavasti kääntöpuolena on hinnan karkaaminen monen käyttäjän ulottumattomiin.

13.07.2018

TekstiKarel Kakko

KuvatArto Wiikari/Otavamedia

Kaikkien aikojen suurin Buster, eli Phantom, näki päivänvalon loppuvuonna 2016. Veneen testi julkaistiin Kipparissa jo tammikuussa 2017. Tuolloin käytiin pohdintaa muun muassa siitä, miten järkevä ostos se on, tai kuinka suureksi ja tehokkaaksi yhteyskäyttöön tarkoitettua avokeulavenettä kannattaa venyttää.

Tulematta mihinkään johtopäätökseen totesimme, että mahtavuudella ja hevosvoimilla on yhä jalansijansa, erityisesti vientimarkkinoilla. Phantomin tärkeimmät vientimaat ovat Ruotsi ja Norja, jossa jättimäisiä, isoilla perämoottoreilla varustettuja alumiiniveneitä ei katsota yhtä karsaasti kuin meillä.

Kun tällaiseen machoveneeseen isketään katto päälle ja se suljetaan molemmista päistä ovilla, mahtailusta tuleekin yhtäkkiä järkeilyä. Silloin veneen puolestapuhujia alkaa löytyä jo useammalta laiturilta.

Riittävästi tilaa

Moni ehkä hämmästelee ison Busterin korkeaa hyttiä, joka jo tässä kokoluokassa olisi voitu tehdä matalammaksi ja sulavalinjaisemmaksi. Korkeudella on kuitenkin saavutettu yksi merkittävä etu tyypillisiin keskihyttiveneisiin nähden. Salongin lattiataso on samalla korkeudella avotilojen kanssa, joten kerrankin veneen läpi päästä päähän kulkeminen ei edellytä nousuja tai laskuja erilaisten poteroiden välillä. Moinen yksitaso-järjestely johtaisi pienemmässä kokoluokassa suorastaan koomisen näköiseen kyhäelmään. Busterissa kokonaisuus on lievästä lasipalatsivaikutelmasta huolimatta sopusuhtainen. Korkeutta salongissa on yli 190 senttiä lähes kautta linjan.

Hiljaista menoa

Phantom Cabin tekee vaikutuksen matalalla ja miellyttävällä äänitasollaan. Runkoäänet on eliminoitu niin hyvin, että välillä olisi jopa toivonut aaltojen ja meren kohinan vievän voiton korkealta kiertävien Yamahoiden sirinältä. Tämä on asia, johon on tottuminen isojen perämoottorien yleistyessä.

Isommatkaan aallot eivät Phantomissa aiheuttaneet kumahtelua kummempia ääniä ajon aikana, kunhan veneen oli trimmannut hyvään vaaka-asentoon.

Lue koko testi Kipparista 7/2018.

 

Lue myös nämä

X