Tilaa
Testit

Esittelyssä Cxo 300 ja Oxe 300 – Dieselvoima toimii perälaudassa

Dieselperämoottori on kuin fuusiovoimala, jota on kehitetty ja odotettu vuosikymmeniä. Nyt aika alkaa olla kypsä käyttökelpoisille moottoreille, ainakin 300-hevosvoimaisten kokoluokassa.

22.03.2022

Tekstijaakko pitkäjärvi

Kenelle: Useita satoja tunteja vuodessa veneellä ajavalle.


Dieseltekniikka on saanut viime aikoina negatiivista julkisuutta, sillä päästöhuijauksiin liittyvät ongelmat ovat vieneet sen uskottavuutta autoteollisuudessa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että dieselmoottorit ovat vesillä olennaisia voimanlähteitä varsinkin isommissa veneissä. Eikä dieseltekniikassa ole mitään vikaa, päinvastoin. Polttoaineen paloturvallisuus, hyvä vääntö ja pienempi kulutus ovat kaikki toivottuja ominaisuuksia.

Vaikka dieselillä on etunsa, paino ja hinta ovat perinteisesti sen suurimmat haitat. Ne ovat hidastaneet dieselin yleistymistä perämoottoreissa. Tuotteita on ollut kaupan jo pitkään, mutta suosiota on tullut niukasti.

Tekniikan kehittyminen 2000-luvulla on kuitenkin tuonut dieselperämoottorin lähemmäksi sitä rajaa, jonka jälkeen niiden suosio voisi lähteä nousuun.

Lue kaikki

MOOTTORI­VENEISTÄ

Katso tarjous Kirjaudu

Lue myös nämä

X