Tilaa
Testit

Esittelyssä kalavesille tehty Smartliner 450 Bass – taloudellisemmin täsmäkalastukseen

Erityisesti heittokalastukseen tehtyjen veneiden markkinat käyvät kuumana. Smartliner 450 Bass on esimerkki veneestä, jossa harrastuksen hienouksiin pääsee käsiksi kohtuullisella rahasummalla.

05.04.2023

Tekstijuha virtanen

Kuvatjuha virtanen seppo evinsalo

Smartliner tekee sekä alumiiniveneitä että lujitemuoviveneitä. Merkin pääpaikka on Ranskassa, missä ne myös suunnitellaan. Pienemmät alumiiniset avoveneet valmistetaan Shanghaissa Kiinassa ja isommat lujitemuoviset mallit tehdään Puolassa. Väljästi tulkiten voitaisiin valmistusmaiden jatkoksi lisätä myös Suomi, sillä esimerkiksi alumiiniveneet tulevat Kiinasta puolivalmiina maahantuojalle, joka huolehtii veneiden lopullisesta kokoamisesta.

Vapaa-ajankalastus onnistuu toki veneestä kuin veneestä, mutta Smartliner on jalostanut perusveneistään myös erityisesti heittokalastajille suunnatun kalastusvenesarjan. 450 Bass on Smartlinerin alumiinirunkoisten kalaveneiden sarjassa malliston pienin. Sen lisäksi on heittokalastajia kosiskelevalla tyylillä toteutettu myös 500 Bass ja 500 PRO. Ensimmäinen on, mallimerkintänsä mukaisesti, nyt tässä esiteltävää venettä puolisen metriä pitempi. Jälkimmäisessä on lähes koko viisimetrinen vene katettu heittotasolla.

Kokonaan hitsattu, neljä ja puoli metriä pitkä, viittä senttä vaille kaksi metriä leveä 450 Bass herättää heti mielenkiinnon, kun katsoja on hiukankin vapaa-ajankalastuksesta kiinnostunut. Se tuo mieleen myös monia ennakkoluuloisia ajatuksia. Siksi otimme veneen syksyllä kokeiltavaksemme.

Hyvän kelin lisäksi venettä jouduttiin sään muuttuessa ajamaan hetki sille jopa turhankin kovassa kelissä, mutta keulastaan hieman pullea runko toimi isossakin aallokossa. Korkealaitaisen veneen keula kantoi hyvin ja se nousi hyvin korkeassakin aallokossa, mutta emme silti suosittele 4,50 metrin mittaisella veneellä lähtemistä turhille avomeriseikkailuille.

Heittokalastajille vene tarjoaa monenlaisia herkkuja täsmäkalastukseen rannikkovesillä.


Esittely on julkaistu Kipparissa 12/2017


Vene on tarkoitettu viidelle ja huviveneen hankinta on sen ansiosta ehkä paremmin perusteltavissa kotona. Periaatteessa kalastuskäytössä kolme kyytiläistä on enimmäismäärä. Silloin ainakin teoriassa tila vielä riittää vapojen heiluttamiseen ilman, että vaappuja tarvitsee irrotella kaverin piposta tai korvalehdestä.

Smartlinerin heittotasot on verhoiltu jenkkityylisistä kalastusveneistä tutulla uv-suojatulla kangasmatolla, jonka puhtaanapidon pitäisi olla helppoa. Harmaa matto ei ainakaan peilaa auringonvaloa (Mitä se on? Suom. sananlasku) eikä häikäise kalastajaa. Ja mikä tärkeintä, se ei ole liukas jalan alla.

Keulan karvamattoinen heittotaso on laaja. Päivän mittaan on heitellessä iloa pyörivästä istuimesta.

Selkänojalliset takapenkit saa nostettua kalastuksen ajaksi ylös.

Kynnys veneen lattialta eli turkilta ylös heittotasoille on korkea, joten kalastushaalarin henkseleitä ei kannata vetää liian kireälle – muuten ei jalka nouse tai takasauma repeää. Maahantuoja on kaavaillut erillisen porraslaatikon teettämistä. Sen sisään voisi tehdä säilytystilaa esimerkiksi viehelaatikoille.

Pienessä veneessä korkeat heittotasot saavat epäilemään veneen vakautta vesillä. Vaikka vene on vain hiukan alle kaksi metriä leveä, ei edes kahden kookkaan kalamiehen seisominen veneen laidan tuntumassa saa sitä kallistumaan pahasti. Vene on yllättävän vakaa.”Alakerrassa” veneessä on alumiinirungon suojaksi liimattu lujitemuovinen sisäpohja, joka tuntui aallokossa vähentävän rungosta kantautuvia ääniä.

Veneen keskilinjalla on Smartlinerien syvä Smart-vesiura. Se kerää sade- ja roiskeveden ja johtaa sen taakse pilssipumpun ulottuville. Käytössä uraa ei juuri edes huomannut, vaikka ensin sekin arvelutti ajatuksena. Saapasjalka ei sinne uponnut kertaakaan, eikä se haitannut liikkumista veneessä.

Kahdelle kalamiehelle vene on lähes optimi tiloiltaan.

Kansien alle tavaraa

Säilytystiloja avoveneissä on aina rajallisesti. Heittotasojen alle on tässä veneessä tehty muutama lokero, joihin saa sujautettua suurimman osan tarvittavista varusteista. Keulassa olevan luukun alla tässä veneessä osan tilasta verottaa iso 80 ampeeritunnin hupiakku, josta keulan sähkömoottori saa virtansa. Säilytystilaan mahtuu sen lisäksi toki vielä esimerkiksi köydet ja fendarit.

Keulan heittotason toisen avattavan luukun alla on 30-litrainen kalasumppu, jossa vaihtuvan veden ansiosta saaliskalan saa tuotua tuoreena rantaan.

Kalasumpussa vesi vaihtuu ja sinne mahtuu useampikin syömäkalan kokoinen hauki.

Paapuurin laidalla on pitkä kapea säilytyslaatikko, johon saa mahtumaan apumelan, puoshaan tai heittovavat. Se kuuluu nyt veneen vakiovarusteisiin.

Perässä on vielä luukku, joka peittää puoliksi moottorikaivon ja mahdollistaa takakannen käytön myös heittotasona. Takana on myös veneen 60 ampeerin starttiakku.

Ohjauspulpetti on virtaviivainen ja miellyttää joidenkin silmää, mutta kalaveneessä se voisi olla käytännöllisempikin. Korkea tuulilasi antaisi ajossa paremmin suojan viimalta ja tuulilasia kiertävä kaide tarjoaisi veneessä liikkuessa kädensijan, mutta eipähän tuo tuollaisena ole nyt kalastaessa tielläkään.

Pieni puute on myös se, ettei pulpetissa ole oikein tilaa laitteiden asentamista varten, eikä siinä ole pikkutavaroille säilytyspaikkaa. Alaosastaan avoin pulpetti vie turkilta tilaa vain tukitolppansa verran, joten sen alle mahtuu vaikka joku varustelaatikko tai viehepakki. Kipparikin saa tarvittaessa ojennettua jalkansa suoriksi ajon ajaksi.

Virtaviivainen ohjauspulpetti ei ole kalastaessa tiellä, mutta se ei ajaessa tarjoa viimalta suojaa.

Täsmäkaikua kalastajalle

Testiveneen paapuurin laidalla oli moneen suuntaan säädettävässä telineessä megamallin Humminbird Helix 9. Kaikuluotaimen ja karttaplotterin sijoitus laidalle ohjauspulpetin sijasta voi hämmentää perinteistä veneilijää, mutta pienen perehdyttämisvaiheen jälkeen alkaa ymmärtää laitteen sijoituspaikkaa paremmin.

Laitakiinnitystä varten esittelyveneeseen on asennettu lisävarusteena saatava kaidesarja, joka on nostanut hintaa vajaalla tuhannella eurolla. Smartlinerin virtaviivaisessa pulpetissa ei tämän kokoiselle näytölle ole tilaa.

Humminbirdin sijoituspaikka on mietitty vertikaalijigausta ajatellen. Vähemmän kalastusta tunteville kerrottakoon, että viime vuosina vapaa-ajankalastajien joukossa on suosioon tullut niin sanottu täsmäkalastus, jossa kalaa haetaan kaikuluotaimen avulla. Kun iso jötkäle löytyy, sille tarjoillaan jigiateria suoraan eteen kuin uudelle morsiammelle aamukahvit vuoteeseen.

Laitteen anturi on sijoitettu juuri tämän kalastustavan vuoksi peräpeilin sijasta irrallisen tangon päähän ja saranoitu pikalinkkujen kanssa kylkikaiteeseen kiinni. Monimutkaisen mekanismin linkkujen kanssa oppii muutaman harjoituskerran jälkeen laittamaan anturin alas veteen ja nostamaan sen nopeasti. Kun anturi on taiteiltu veneeseen, ei sen rikkoutumista tarvitse pelätä venettä trailerille ajettaessa.

Kaiku-karttaplotteri on kiinnitetty sivukaiteeseen ja käänneltävissä siten, että näyttö on aina kalastajan näkökentässä.

Luotaimen sijoituspaikka on erinomainen, jos vene on kahvaohjattu malli. Kahvaohjattua moottoria ajettaessa istumasuunta on jo valmiiksi hieman viisto, joten laidalla oleva näyttö on hyvin näkyvissä ja kipparin ulottuvilla. Ratin takanakin istuvalle kipparille iso näyttö oli riittävän hyvin näkyvissä, kunhan ensin tottuu siihen, että päätä on välillä käännettävä sivulle, jotta plotterin kuva piirtyisi verkkokalvoille.

Kalastaessa voidaan laitetta käännellä sen mukaan missä kohtaa veneessä kalamies seisoo.

Näytön ja sen anturin laita-asennus on myös helppo purkaa ja laite ottaa mukaan, jos kalareissulle lähdetäänkin kaverin mökkiveneellä, jossa kaiku/plotteria ei ole lainkaan.

Tehoa kaivataan

Veneen enimmäistehoksi on merkitty 35 hevosvoimaa, mikä tosin tarkoittaa sitä, että moottorivalikoima rajoittuu 30 hevosvoiman perämoottoreihin.

Kolmekymppisellä koneella vene tuntuu väkisinkin alitehoiselta. Se ei ole raketti, mutta nousee silti kahden isokokoisen kalamiehen alla liukuun ja sopiva matkavauhti löytyy 18—20 solmun haarukasta tuuleepa sitten keulasta tai perästä.

Taloudellisuus tavoitteena

Täsmäkalastus ei ole ihan niin helppoa miltä se kuulostaa, mutta kun tällainen kuume iskee, tietää se rahanmenoa.

Smartlinerin tekijöiden tavoitteena on ollut tehdä vene, jonka hankkimiseen tavallisella työmiehelläkin olisi taloudellisessa mielessä matala kynnys.

Heittotasot ja kalasumppu ovat jo perusvarusteita, joita ei tämän kokoluokan veneissä yleensä ole ja se mahdollistaa elämyksien hakemisen kalavesiltä. Vene toimii yhtä hyvin myös perheen perusmökkipaattina.Vene maksaa 8 900 euroa ja 30 hevosvoiman moottorin ja sen asennuksen kanssa 450 Bass maksaa ajovalmiina 14 400 euroa.

Kaikkine varusteineen esittelyssämme oleva Smartliner on noin 20 000 euron paketti. Isompia ja kalliimpia veneitä, joissa on myös tarjolla sumppua, karvamattoa sun muuta herkkua, on tarjolla runsain määrin, mutta ne ovat jo lähtöhinnoiltaan samaa luokkaa kuin valmis 450 Bass ja varusteltuina jo toisella planeetalla kuin tällainen budjettimalli.

Smartlinerin 450 Bass on asiallisen näköinen ja hinnaltaan houkutteleva kalastusvene.

Ilman voisi olla, mutta…

Pakkohan kaikkea ei ole heti hankkia, kalastus onnistuu ilmankin, mutta harrastusta voi helposti jalostaa seuraavalle tasolle. Humminbird Helix 9 lisää Smartlinerin kalastusvarustelussa kustannuksia noin 22 00 eurolla ja anturiteline maksaa muutaman satasen. Keulaan sijoitettu sähkömoottori kasvattaa kustannuksia vielä vähintään toisella paritonnisella.

Laitteista on toki iloa myös muussa käytössä kuin vain vertikaalijigauksessa. Keulamoottorin kanssa on myös helppo koluta kaislikkorantoja haukia kalastellessa. Sitä voi perustella myös veneen varamoottorina ja hätätapauksessa turvallisuusvarusteena.

Nyt keulassa ollut Minn-Kota Riptide Terranova 55 iPilot maksaa paria euroa vaille 2 400 euroa. Ikävä kyllä, kun keulamoottoriin pääsee jossain tutustumaan, ei paluuta menneeseen taida olla ja silloin lompakkoa on pakko ruveta kaivamaan taskusta…

Lue myös nämä

X