Kemiöläinen Juha Ruusuvuori on juuri julkaissut uuden romaanin Koston enkeli, jossa jännätään Hitchcockin hengessä keskiluokkaista avioliittokriisiä. Poikkeuksellisen monipuolisen uran kirjailijana tehnyt Ruusuvuori on kunnostautunut myös suomalaisia rannikkoseutuja käsittelevien tietokirjojen kirjoittajana.

Kymmenen vuoden takainen Itämeren merirosvot on tarinavetoinen esitys lähimeremme railakkaasta ja edelleen niukasti tunnetusta historiasta. 900-luvun viikinkiajasta 1400-luvun vitaliaaneihin ja 1500-luvun tanskalaisten kaappareiden mellestykseen asti Itämeri oli piraattien kalmanhajuinen kotivesi, meristä kenties pahin. Lymypaikkoja merirosvoille tarjosivat Gotlannin rannikko, Saaristomeren ja Suomenlahden saaret. Kaikkiin Itämeren suuriin satamakaupunkeihin pyrkiviä kauppalaivoja entrattiin miehistöä säälimättä, vaikka joskus merimiehen henki säilyikin.

”Vangit saatettiin sitoa, tunkea sillitynnyreihin ja naulata kansi kiinni. Satamassa henkiin jääneet värvättiin merirosvoiksi…”

Säälimätön oli myös oikeuslaitos. Kun kiinninapattu kuuluisa vitaliaanipäällikkö Klaus Störtebeker ei onnistunut ostamaan vapautta Hampurin kaupungin tai kirkon ympäri – riippuu lähteestä – yltävällä kultaketjullaan, pyöveli katkaisi hänen päänsä. Tarun mukaan Störtebeker onnistui päättömänäkin juoksemaan 11 rivissä seisoneen miehistönsä jäsenen ohi. Niin moni myös vapautettiin raadin antaman lupauksen mukaisesti.

Kun merirosvo- ja kaapparitoiminta hiipui 1700-luvulla, oman käden oikeutta käyttivät rantarosvot, jotka kunnostautuivat erityisesti itäisellä Suomenlahdella ja puhdistivat nopeasti hylyistä kaiken minkä miesvoimin irti sai, eikä haaksirikkoisten kannattanut liikaa luottaa saaristolaisten hyvään tahtoon tai auttamishaluun. Liekö myöhemminkään, ainakaan Gotlannin vesillä. Kerrotaan, että Fårön kirkossa rukoiltiin haaksirikkoja aina 1930-luvulle asti. Ja esimerkiksi niinkin myöhään kuin 1970-luvulla Gotska Sandölle haaksirikkoutunut alus ryövättiin kaikista teknisistä härpäkkeistä heti kun merivartiosto oli häipynyt horisonttiin.

Kirjan alareunassa kulkee kronologinen esitys merkittävimmistä kirjatuista merirosvoustapauksista. Niitä riittää koko 150 sivun matkalle, usealle sivulle kolmekin. Kolmanteen painokseensa ehtinyt kirja on tällä hetkellä loppu kustantajalta. Teoksessa on niin paljon käsikirja-ainesta, että siitä näkisi mielellään uuden laitoksen. Ja siihen kun saisi kartan, joka osoittaisi mehevien tarinoiden tiedossa olevat tapahtumapaikat aiempaa tarkemmin.

Julkaistu Kipparin kirjahyllystä -palstalla 11/2014