Tilaa
Jutut

Katso videolta kuinka Terhi kelluu täysin ajokunnossa kahtia sahattunakin!

11.07.2018

TekstiKarel Kakko

KuvatJuha Virtanen

Nauvossa kesäkuussa pidetyssä Finnboat Floating Showssa Terhi esitteli uuden venemallinsa, Terhi 450 CC:n. Vene oli tosin sahattu kahtia, mutta se kellui täysin ajokunnossa mallikelpoisessa asennossa ikään kuin mitään ei olisi puuttunut. Moottorikin oli paikallaan.

Terhi on niitä harvoja venevalmistajia, jotka voivat tehdä ”dick fisherit”*, eli todistaa veneidensä uppoamattomuuden sahaamalla vene kahtia, vaikka sitten vedessä ollessa.

Sahaustoimenpide oli tällä kertaa tehty huomaavaisesti muualla, jottei sahauksessa syntyvä muovipuru olisi levinnyt vesistöön.

Täysin uppoamattoman rakenteen salaisuus on siinä, että kaikki tyhjä tila sisä- ja ulkokuoren välissä on täynnä umpisolumuovia. Vene siis todella kelluu, vaikka se hajoaisi palasiksi.

Finnboat Floating Showssa esitellään suomalaiset veneuutuudet kansainväliselle lehdistölle, mutta kenellekään heistä ei tullut mieleenkään koeajaa tätä laituriin kiinnitettyä puolikasta.

Härkää oli siis tartuttava sarvista, kun kerran virta-avainkin oli valmiiksi paikoillaan.

Pienen totuttelun jälkeen homma alkoi sujua. ”Keulan” sai moottoritrimmillä kikkailemalla koholle niin, ettei veneen puolikas haukannut vettä ja painunut kohti syvyyksiä. Suurin haaste oli vauhdin hidastaminen, jolloin vene haukkasi vettä jättimäisen kauhan lailla.

Haastavin koskaan ajamani vene, totta vie, ja rannalla olleilla nauvolaisilla riitti ihmettelemistä.

Jottei uudesta Terhistä syntyisi väärää kuvaa, ja homma jäisi näin ikävästi puolitiehen, julkaisemme seuraavassa Kipparissa 8/2018 jutun uudesta Terhi 450:stä ihan kokonaisena.

* Richard ”Dick” Fisher oli Boston Whalerin perustaja. Hän oli ensimmäinen venerakentaja, joka kehitti 50-luvulla uretaanivaahdolla täytetyn kaksikerrosrakenteen. Fisher esitteli keksintöään istumalla tyynen rauhallisesti veneessään vesillä, kun vene samalla sahattiin kahtia. Veneen puolikkaat jäivät nätisti kellumaan.

Lue myös nämä

X