Kenelle: Kaveriporukan tai kahden pariskunnan kimppavene: ei maksa liikaa ja on helppo myytävä, jos into retkiveneilyyn hiipuu.
Kun Flipper 620 tuli markkinoille vuonna 1976, puolikatetut HT-veneet olivat jo nousseet vahvaan suosioon. Elettiin aikaa, jolloin yön yli kestäville retkille lähdettiin mieluusti pienilläkin paateilla. Nelihenkinen tai isompikin perhe saattoi majoittua viisimetrisessä ”hardtopparissa”.
Kaikille perus-HT:n tilat eivät toki riittäneet. Erillinen keulakajuutta ja ajokatos tekivät Flipper 620:sta asuttavamman vaihtoehdon. Hieman aiemmin oli jo esitelty tilaratkaisuiltaan samankaltainen 700-malli (Kippari 4/2007), ja näistä kahdesta puhutaankin usein sisarmalleina.
Molemmat saavuttivat hyvän suosion sekä Suomessa että erityisesti Flipperin tärkeimmässä vientimaassa Ruotsissa. 620:n elinkaareen mahtui monta omistajanvaihdosta 1980-luvun lopulla ja 90-luvun alussa, mutta valmistus jatkui aina vuoteen 1997 asti. Toista näin pitkäikäistä mallia ei merkin historiassa ole.
Merkittävimmät muutokset ajoittuivat 1980-luvun loppuvuosiin. Malli sai vuonna 1988 uuden, keulasta terävämmän rungon, mutta ulkomitat pysyivät lähes entisellään. Kansimuottikin ehdittiin uudistaa ennen vuosikymmenen vaihdetta. Katteeseen tuli takalippa ja kattopeite korvattiin kahdella kattoluukulla.
Juttu on julkaistu Kipparissa 5/2019.
Ajoasento on hyvä, mutta kahden istuttava penkki ei tarjoa sivuttaistukea. Katto avoimena kelpaa ajaa myös raikkaasti seisaaltaan.
Näyttää ikäistään vanhemmalta
Naantalin auringossa paistatteleva Flipper on myynti-ilmoituksen ja rekisteritietojen perusteella vuosimallia 1988. Ulkonäöstä sitä ei uskoisi, sillä avotilan ja ohjaamon istuinverhoilut on uusittu ruskealla tekonahalla, jollaista muistaa nähneensä 80-luvun alun malleissa. Takavuosien Flippereille ominainen kylkiraita on puolestaan jälkimaalattu alkuperäistä tummemmalla värillä.
Siinä taisi mennä intohimoisimman Flipper-fanin mielenkiinto. Edullista käyttövenettä etsivä suhtautunee ulkonäkömuutoksiin suopeammin.
Ennen veneeseen pääsyä on edessä nepparisulkeiset, siis kuomun irrottaminen ja kääriminen. Perää kohti kapenevat sivukannet eivät helpota hommaa. Plussaa siitä, että kuomu on käyttökelpoisessa kunnossa.
Avotila on ensisilmäyksellä siistin näköinen. Tilaa oleskeluun on perinteisiin HT-veneisiin verrattuna mukavasti, mutta pitkittäispenkit ovat lyhyille istujille hieman matalalla. Kummallekin puolelle mahtuu väljästi kaksi henkeä ja tiiviisti enemmänkin. Kattauksia odottaa kookas, penkkien väliin asetettava pöytä.
Isolla porukalla reissatessa penkit palvelevat myös lisävuoteina – ja kelpaahan niille käydä pitkäkseen muutenkin.
Pelkistetyn ohjaamon parasta antia ovat laajat tasot. Irrotettava kattopeite ei ole yhtä helppokäyttöinen kuin kattoluukut, jollaiset tulivat Flipperiin uudistuksena 1980-luvun lopussa.
Takaseinästä ylös nostettavan pöydän ääreen on helppo kuvitella isokin porukka ruokailemaan. Tekonahkaverhoilut eivät ole alkuperäiset – 1980-luvun lopun Flipperit muistetaan hillityistä pastellisävyistä.
Hyvää ja pahaa penkkien alla
Retkeilyn perusvarusteista vesipiste ja nestekaasulla toimiva keitin ovat odotetusti piilossa penkkien alla. Ajokatos on sen verran korkea, että potut saa keiteltyä selkä suorassa. Se oli aikanaan uutta mukavuutta hardtoppareihin tottuneille.
Pikkupentteri Flipperin malliin. Taso- ja kaappitilaa ei ole kummoisesti, ehkä kuitenkin riittävästi viikonloppuretkien kokkailuhetkiin.
Penkkejä käännellessä ja luukkuja availlessa alkaa paljastua pikkumurheita: repsottavia sisäverhoiluja, loputonta ”johtospagettia”, teippiviritelmiä, hölskyviä saranoita. Puuosien kunto ei masenna, muttei hivele silmääkään. Pehmennyttä tavaraa ei onneksi löydy muualta kuin perän ankkuriboksin kannesta.
Jos vähääkään välittää veneestään ja turvallisuudestaan, tekniset asennukset on syytä käydä perusteellisesti läpi – iäkkäitä nestekaasuasennuksia unohtamatta.
Keulakajuutta on erotettu ohjaamosta kunnon ovella. Kuomusulkeisia ei siis välttämättä aina tarvita, jos veneessä yöpyy keulaan mahtuvat kaksi tai kolme henkeä.
Keulakajuuttaan ei saa kovin valoisaa tunnelmaa, vaikka verhoja avaisi enemmänkin. Istumakorkeutta on ilahduttavan reilusti, ja vuode palvelee välipalalla täydennettynä kolmen hengen nukkumatilana.
Keulakajuutan säilytystilat ovat pienehköt, mutta ilahduttavat tässä yksilössä siisteydellään. Patjoissakaan ei ole harmin aiheita.
Uusituissa istuinverhoiluissa ei näy hometta, ei myöskään seinillä. Nenään ei liioin lemahda ummehtunutta tuoksua. Kun säilytyslaatikotkin ovat puhtaat ja tyhjät, keulakajuutta on valmis vastaanottamaan majoittujansa. Kumma vaan, ettei samaa siisteyttä näy veneen muissa tiloissa.
Kevyesti liukuun
Takavuosien Flipperien ruotsalaissuunnittelija, Sigurd ”Sigge” Isacson piirsi useisiin malleihin tavaramerkikseen nousseen porraspohjan, niin myös 620:een. Hyödyistä ja haitoista on riittänyt mielipiteitä niin kauan kuin pohjaratkaisu on ollut olemassa.
Yhtenä porraspohjan etuna on mainittu pieni liukukynnys. Koeajopäivänä se tuli todistettua tämän yksilön ratissa. Kun ysikymppisen Evinrude-veenelosen antoi laulaa, keula ei noussut käytännössä lainkaan. Onko tämä sitten osittain vai ollenkaan porraspohjan ansiota, jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Kiistatonta on vain perän kantavuus ja sen vaikutus asiaan.
Kuten Kipparin 4/1986 koeajossa todettiin, vene liukuu lähes vaakatasossa. Ei kuitenkaan kyntäen, vaan ihan kepeän tuntuisesti.
Vähätuulisena koeajopäivänä vene ei pahasti nojannut tuuleen, mutta silti lisävarusteiksi on helppo suositella asennon tarvittaessa oikaisevia trimmitasoja. Kuoppaisella kelillä tasoilla voi myös tarpeen vaatiessa painaa keulaa alemmas. Kokoisekseen kevyt Flipper ei ole mikään merimaasturi, mutta keula alhaalla ajettuna kulku on joka tapauksessa pehmeintä.
Flipper 620 nousee nätisti liukuun 90 hevosvoiman Evinruden potkulla. Huippunopeutta ei nyt teknisten ongelmien takia päästy mittaamaan, mutta pyöreästi 30 solmua on lähellä totuutta.
Lisävarusteena asennettu hydrauliohjaus toimi oudon kevyesti. Sen takia veneen sai taittumaan kaarteisiin turhan äkäisesti – tunnelmaa korosti veneen taipumus kallistua vain miedosti tiukoissakin kurveissa.
Koeajon aikana ilmeni myös teknisiä ongelmia. Yritykset ajaa huippunopeutta päättyivät järjestään ennen 30 solmun rajaa koneen katkeilevaan käyntiin. Koska varoitusääntä ei kuulunut eikä varoitusvaloja syttynyt, ongelma ei liene jäähdytys- tai öljypuolella vaan sytytyksen ohjainyksikössä. Jos näin on, tarvittavat uudet osat maksaisivat valtuutetun huoltoliikkeen mukaan pyöreästi 900 euroa.
Teholtaan ysikymppinen on pätevä voimanlähde ainakin 2–3 hengen retkikäyttöön. Niille, jotka puistelevat heti päätään vanhalle 2-tahtitekniikalle, voi suositella Kipparissa 10/2006 julkaistun perämoottorivertailun lukemista: samaiseen moottorilohkoon perustuva ysikymppinen Johnson päihitti nykyaikaisemmat kilpailijansa kaikilla keskeisillä osa-alueilla – myös taloudellisuudessa!
Keulakaiteet palvelevat varusteiden asentamista ja antavat osan matkaa tukea sivukansille liikkuvalle. Yhtenäinen, katteen päältä keulakannelle ulottuva kaide olisi vielä parempi – paitsi ehkä ulkonäöltään.
Alennus paikallaan
Suosittuna ja pitkäikäisenä mallina Flipper 620 on tuttu näky käytettyjen palstoilla. Huhtikuun alussa myynnissä oli seitsemän yksilöä, joiden hinnat vaihtelivat 7 500 eurosta aina 15 000 euroon asti.
Hintahaitarin kalliimman pään yksilöissä on tavallisesti nelitahtimoottori tai sitten suorasuihkutteinen uuden ajan 2-tahtimoottori. Kannattaa puntaroida, kuinka paljon sellaisista on viisasta iäkkääseen veneeseen istutettuna maksaa. Perspektiiviä saa tutkailemalla, mitä kaikkea muuta on tarjolla samoissa hintaluokissa.
Tämän yksilön hinta oli 6 900 euroa. Se tuntuu ihan asialliselta muuten, mutta koneen oikuttelu pistää vaatimaan tuntuvaa alennusta – etenkin kun vikaa ei ollut vielä edes saatu diagnosoitua.
