Haahkakoiraan päälaki ja alaruumis ovat mustat, niska vihertävänkeltainen ja muut osat valkoisia. Naaras on monien sorsalintujen tapaan ruskeankirjava ja arkisen näköinen. Haahkakoirasta kutsutaan nimellä kalkas, ja pohjoisimmassa Suomessa haahkasta käytetään myös nimiä auhti tai autti.
Haahkaparien lukumäärä on vaihdellut S-käyrämäisesti. Monien vesilintujen tapaan haahkakanta oli 1900-luvun alkupuolella aallonpohjassa, josta se lähti nousuun sotien jälkeen. Haahkojen lukumäärät nousivat aina 1980-luvulle asti, minkä jälkeen alkoi nopea taantuminen 1990-luvulta eteenpäin muun muassa merikotkan yleistymisen ja pien- ja vieraspetojen (kettu, minkki, supikoira) leviämisen vuoksi. Vajaan kymmenen vuoden välein tehtävässä uhanalaisuuden arvioinnissa haahka on vuonna 2000 ollut elinvoimainen, vuonna 2010 silmälläpidettävä, vuonna 2015 vaarantunut ja lopulta vuoden 2019 arvioinnissa jo erittäin uhanalainen.
Haahkan auttamiseksi esimerkiksi Turun saaristossa ja Merenkurkussa tehdään pienpetopyyntiä. Vieraslajit kuten minkki ja supikoira syövät mielellään haahkan munia ja poikasia, ja lintusaarille myös kotimaisen ketun pyytämiseen on saatu metsästyslupia. Joiltakin Merenkurkun saarilta on pyydetty pois myös harmaalokkeja, jotka ovat erikoistuneet haahkan poikasten metsästykseen. Haahkoille on myös tehty pesälaatikoita, joiden tarkoitus on suojata hautovaa emoa ja poikasia merikotkilta. Vielä haahkat eivät ole innostuneet laatikoista, mutta eivät ole niitä täysin tyrmänneetkään. Laatikot auttavat myös untuvien keräystä pesimäkauden jälkeen pitämällä untuvat suojassa sateelta.
Haahka x 3
- Haahkan untuvilla täytetystä peitosta voi joutua pulittamaan jopa 30 000 euroa.
- Syövät erityisesti sinisimpukoita, mutta myös pieniä kaloja ja sammakkoeläimiä.
- Ääni muistuttaa matalaa kurnutusta tai päivittelyä ”O-hhoh!”
