Tilaa
Testit

Kipparin vertailussa kolme keskihyttivenettä: Bella 620 C, TG 6.9 X ja Yamarin Cross 60 C

Kun suosikkiluokan bowrideriin laitetaan lukittavat ovet ja lyödään katto päälle, saadaan verraton suoja veneen käyttötarkoituksen muuttumatta. Otimme vertailuun kolme erilaista keskihyttivenettä.

18.02.2018

TekstiKarel Kakko

KuvatAnton Reenpää/Otavamedia

Suljetulla ohjaamolla varustetuilla monikäyttöveneillä on Suomessa vahvat perinteet. Niillä on paljon käyttöä vaihtelevan ilmaston maassamme, jossa mökkeillään ja kalastetaan ahkerasti.

Yamarin Cross-mallisto on ensiesittelystään asti kahdeksan vuoden aikana laajentunut järjestelmällisesti, ja kaapannut yhä isomman siivun saman merkin lujitemuovimallien myynnistä. Sarjan toistaiseksi ainut kajuuttavene, 60 Cabin, esiteltiin vuonna 2012 ja on näin ollen tämän vertailukolmikon iäkkäin malli.

Yamarin Cross 60 Cabin on myös joukon ainoa alumiinirungolla varustettu vene.

TG 6.9 esiteltiin kaksi vuotta myöhemmin 2014. Se oli jatkumoa vuonna 2009 esitellylle TG Alfalle (Kippari 10/2009), joka edusti uudisajattelua vahvoihin perinteisiin nojautuvien TG-veneiden mallistossa.

Bella 620 C on kolmikon tuore tulokas, joka esiteltiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Kuopiolaisveneen on suunnitellut tämän hetken tuotteliain suunnittelija ja ideanikkari Pohjoismaissa, Espen Thorup.

Vauhdikkaita ajettavia

Kaikkia kolmea venettä yhdistää hyvä ajettavuus. Vauhtivenemäiset runkojen linjat ovat kaikissa hyvät, mutta niitä ei selvästikään ole optimoitu korkeita kajuuttarakenteita ajatellen. Tässä suhteessa esimerkiksi ranskalaiskilpailijat ovat Pilothouse-tyyppisillä hyttiveneillään eri aaltopituudella. Niiden rungot ovat leveämpiä ja kantavampia, jolloin niiden käsittelykin on helppoa.

Bellan ajettavuus on rungon puolesta hyvä, mutta vene kaipaa ehdottomasti trimmitasoja sivutuuliherkkyyden takia.

Selvimmin tämän huomaa Bellassa, jossa kunnollinen seisomakorkeus hytissä kostautuu suurena tuulipintana. Navakassa sivutuulessa syvästi v-pohjaisen veneen pitäminen pystyssä kölillään vaatii jopa trimmitasojen asettamista ääriasentoihin. Tasot eivät kuulu Bellan vakiovarusteisiin, mutta ne ovat ehdottomasti hankittavien listalla. Muuten Bellan ajettavuus on mallikasta ja vene tottelee nöyrästi kaikkia manööverejä ja etenee melko pehmeästi aallokossa. Runkoääniltään se on tyypillinen kajuuttavene.

TG ei ole yhtä sivutuuliherkkä kuin Bella, mutta siinäkin tuntui ääritilanteissa ja suurissa nopeuksissa siltä, kuin rungolla olisi paljon ylärakenteita kannettavanaan, niin kuin onkin. TG oli silti kolmikon miellyttävin kokonaisuus ajettavuudeltaan marssinopeuksilla. Siihen myötävaikutti myös muita alempi melutaso, joka säilyi siedettävänä läpi koko vauhtirekisterin. Runkoäänet olivat myös kajuuttaveneeksi vaimeat, ja aallot eivät menoa pahemmin hetkauttaneet.

TG osoittaa jälleen kerran, ettei vauhtirungon ja tilavan kajuutan yhdistelmä ole mikään mahdoton yhtälö. Vene poikkeaa muutenkin edukseen kaavamaisemmista kilpailijoistaan.

Crossin ajo-ominaisuudet olivat hyvät, mutta samalla hiukan ristiriitaiset. Se oli matalien linjojensa ansiosta vähiten herkkä sivutuulelle, mutta sen urheilullinen luonne vaatii kuljettajalta Bellan tavoin aktiivisempaa otetta. Muita matalampi istuma-asento ei myöskään ollut yhtä mukava aallokon kasvaessa isommaksi.

Crossin runko on muista poiketen alumiinia. Ajettavuudessa, ja varsinkaan taloudellisuudessa ei ole moitittavaa.

Yamarin Cross 60 C on esitelty Kipparissa 12/2012 ja testattu numerossa 7/2013.

Lue Kipparista 2/2018 mikä hyttiveneistä oli vertailun voittaja.

 

Lue myös nämä

X