Tilaa
Testit

Linssen Grand Sturdy 25.9 SCF – Lomakoti kahdelle

01.06.2011

TekstiKarel Kakko

KuvatSeppo Evinsalo

Linssen on teräsvenemerkki, jonka työn laatu kestää tarkan tutkiskelun. Muotivirtauksille ja kiireiselle elämäntyylille veistämö viittaa kintaalla. Siksi Linssen-malliston pienin vene on kuin tehty varakkaan ja varttuneen pariskunnan leppoisaksi lomanviettovälineeksi.

Linssen on yksi Hollannin lukuisista teräsvenemerkeistä, ja se tunnetaan verraten hyvin myös meillä Suomessa. Linssenin tarina alkoi vuonna 1954, hiukan nykyistä pienemmillä veneillä. Ensimmäiset olivat nimittäin teräksisiä soutuveneitä. Eipä tulisi materiaali ensimmäisenä mieleen, eikä teräs sittemmin näytä vallanneenkaan markkinoita suotuveneiden valmistusmateriaalina.

Lomakoti kahdelle

Linssenissä on keulimmaisena tilava parivuoteellinen hytti. Sieltä on suora yhteys styrpuurin puolella sijaitsevaan vessaan ja sitä vastapäätä sijaitsevaan erilliseen suihkuun. Erillistä suihkua voidaan tässä kokoluokassa pitää jo melkoisena ylellisyytenä ja harvinaisuutena. Silti olisi voinut ajatella, että vessaan olisi ollut järjestetty kulku myös veneen keskikäytävältä. Ohjaamo ja apukipparin paikat sijaitsevat melko keskellä venettä ja siitä taaksepäin loppuvene on pentteriä ja sohvaryhmää.

Linssen Grand Sturdy 25.9 SCF

Mitään varsinaista avotilaa ei Linssenissä sanan varsinaisessa mielessä ole. Oleskelu- ja matkustustilat jatkuvat yhtenäisinä peräpeiliin asti. Teräskatto jatkuu niin ikään perään asti ja avoimeksi jäävät sivut ja perä voidaan sulkea markiisilla.

Kankaat pois käärimällä ja lisävarusteena tilattavalla kattoluukulla veneeseen kyllä saadaan aimo annos ulkoilman tuntua, joten erillisen avotilan puute ei liene ongelma.

Koeajettavan olleeseen SCF-malliin on saatu mahtumaan hulppeasti asumismukavuutta tarjoavaa tilaa joka sentin täydeltä, mutta yhdellä ehdolla; malliversiosta riippumatta on Linssen selvästi tehty vain kahden ihmisen lomanviettoon. Näin siitä huolimatta, että oleskelutilan sohva muuntautuu suhteellisen helposti parivuoteeksi.

Vauhti ei päätä huimaa

Pikku-Linssenin vesilinjan pituus on valmistajan ilmoittamana noin 6,7 metriä, joten sen laskennallinen runkonopeus on vain noin 6,3 solmua. Runkonopeus on aina suhteellinen veneen pituuden kanssa. Siksi kovin pienet uppoumaveneet tahtovat jäädä otollisimmilta nopeusalueiltaan varsin vaatimattomiksi. Linssenin runko vaikuttaa muutenkin tehdyn enemmän suurten sisätilojen ehdoilla, ei niinkään optimaalisten kulkuominaisuuksien saavuttamiseksi.

Linssen Grand Sturdy 25.9 SCF

Pieni dieselmoottori suuressa ja raskaassa teräsveneessä ei pahemmin jaksa aiheuttaa melua ja resonansseja. Melutaso on miellyttävän alhainen, mutta niin sen toisaalta on pakko ollakin, koska lyhyetkin matkat kestävät kauan.

Aaltoja Linssen sietää hyvin, mutta kovempi merenkäynti olisi mukavampaa hieman runsaammalla tehoreservillä, jolloin tehosta ja vauhdista voisi hakea hieman dynaamista tukea kulkuun. Teräväpalteisena ja raskaana köliveneenä Linssen on vakaa, eikä liiemmin rullaa sivuaallokossa.

Lue esittely Kipparista 6/2011

Tekniset tiedot

Pituus 7,60 m (runkopituus)
Leveys 3,15 m
Paino n. 6 000 kg
Valmistusmateriaali teräs
Henkilöluku 6
Tehosuositus 33 hv
Koeajomoottori Vetus M4. 15, 33 hv diesel
Polttoainesäiliö 100 litraa
Makeavesisäiliö 100 litraa
Vakiovarusteet mm. pöytä, kuomu, nahkaverhoilu, uimatikkaat ja -taso, ankkurirulla ja -teline, lämmin makeavesijärj. suihkulla, pilssipumput, tuulilasinpyyhkimet, sävylasit, pesualtaat, jääkaappi, vesi-wc, lepuuttimet, ankkuri, köydet, ensiapupakkaus
Lisävarusteet mm. kattoluukku, navigointivarustus, ankkurivinssi, lisävuode sovellus salonkiin, lukuvalot, stereot, keulapotkuri, lämmitin, maasähkö, keittovarustus
Suunnittelukategoria C
Hinta alk. 149 876 euroa, koeajovene varusteineen 204 991 euroa
Valmistaja www.linssenyachts.com
Maahantuoja Proficon Marine, Espoo, www.proficon.fi

 

Lue myös nämä

X